Riittää

Sanon heti aluksi, että en tiiä kuuluuko tälle osastolle, mutta pohjois-Koreassa ainakin on kommunistinen järjestelmä ja viittaan jossain määrin siihen.

Nyt saa riittää amerikkalaisen propagandan palvonta. Näettehän itsekin, miten huonosti kansalla on asiat. Onnettomia ihmisiä vaeltaa kadulla, eikä meillä oo mitään hyvää kerrottavaa ulkomaailmalle. Missä on hienot rakennukset ja iloinen kansa, joka rakentaa omaa maataan.

Eihän meillä ole edes kunnon johtajaa, joka edustaisi meitä. Siitä syystä me joudutaan palvomaan kaiken maailman poppareita tai kuvitteellisia jumalia.

Jos meillä olisi kunnon johtaja, voisimme olla hänestä ylpeitä. Kävisimme palvomassa häntä, ja tuntisimme että hän välittää kansastaan. Ehkä jopa tapaisimme hänet kerran elämässä. Sitä samaa ei voi sanoa presidentistä. Ei anna kovin arvokasta kuvaa, jos kuka tahansa voi bongata valtion johtajan tuosta noin vain ja haistatella vitut. Tiedätte varmaan, kuinka kansa Pohjois-Koreassa itki onnesta, kun näki vilauksenkin johtajastaan.

Kun meillä on vahva johtaja, jota kunnioitamme, meidän ei tarvitsisi pyrkiä epätoivoisesti saavuttamaan jotain sellaista, johon emme kuitenkaan pääsisi. Hyvin harvasta tulee nykymallilla johtajaa tai vaikuttajaa. Eikä tarvitsisi olla täällä pohtimassa miten hyvin asiat voisivat olla, kun järjestelmä on paras mahdollinen. Kaikki kilpailuun liittyvä poistettaisiin koulussa ja opetettaisiin vain kunnioittamaan lähimmäistä ja ahkeraan työntekoon. Kapitalistisessa maailmassa kaikki tekemäsi työ menee yksityiselle, mutta kommunistisessa koko kansan hyväksi.

Jokaisella ihmisillä olisi samat oikeudet ja yhtäpaljon omaisuutta. Luonnonvarojakaan ei kuluisi, kun ihminen ei tarvitse, kuin perustarpeet. Kotona olisi vain sänky ja vähän ruokaa. Ihmiset nukkuisivat hyvin, kun ei ole tv:tä, josta tulee pelkkää propagandaa. Kun ei ole maallista mammonaa, oppii arvostamaan elämän tärkeimpiä asioita, rakkautta ja välittämistä.

Nyt jos joku alkaa arvostelemaan tätä tekstiä, niin se kertoo vain, kuinka kilpailuyhteiskunnan propaganda on juurtunut sinuun. Mut älä välitä, ei se sun vika ole. Kansaa on vaan jymäytetty niin perkeleesti.
053
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

propakanta kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu