venäläisten vyörystä suomeen voi tulla kansallisen turvallisuuden ongelma.
Nämä taxikuskin puukotukset, huumeet ja rikollisuus vain lisääntynyt kun suomi täyttynyt venäläisistä ja virolaisista.
Nämä taxikuskin puukotukset, huumeet ja rikollisuus vain lisääntynyt kun suomi täyttynyt venäläisistä ja virolaisista.
Vastaukset 1
Vanhimmat
kotipaikka oikeutta ei noin annettaisi kenelle hyvänsä
Timo Soini: Maiden myynti venäläisille on lopetettava
"Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin mielestä Suomessa on lainsäädännöllä lopetettava tonttien ja kiinteistöjen myynti EU:n ulkopuolisille maille - eli venäläisille.
- Sellainen vastavuoroisuusperiaate pitäisi olla, että jos suomalaiset eivät saa ostaa kyseisestä maasta kiinteistöjä ja maata, niin eivät hekään saisi ostaa täältä. Vuokrata kyllä voi, mutta ei ostaa, sanoo Soini.
Hänen mielestään venäläisten vyörystä Suomeen voi tulla myös kansallisen turvallisuuden ongelma.
- Sellaiset skenaariot ovat aika rankkoja, että tietyissä osissa Suomea suomalaiset ovat vähemmistönä. Sehän on vasta näkymä, mutta jos se toteutuisi, niin en osaa pitää sitä erityisen tavoiteltavana, huomauttaa Soini.
IS kertoi lauantaina, että esimerkiksi rajakaupunki Imatran kiinteistöjen enemmistö olisi nykyisellä ostovauhdilla venäläisten omistuksessa vuonna 2015."
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1492578