Mitä tehdä?

Tapsin joku aika sitten netin kautta mihen, jonka kaknssa keskustelimme messengerin välityksellä ihan jokapäiväisistä asioista. Jonkun ajan jälkeen alkoi keskustelu mennä hieman vakavammaksi ja päätimme sitten tavatakin.

Aikaisemmissa keskusteluissani olin havainnut miehen olevan luonteeltaan ihastuttava, avoin ja luotettava sekä hyvinturvallinen. Tämä tunne säilyi myös kun tapasimme.

Messengerin kautta olimme nähneet toisemme webbikameran välityksellä ja jo silloin haviatsin, ettei kyseessä ole ehkä se unelmieni prinssi. No, ei saa olla pinnallinen, ajattelin ja siksi suostuinkin tapaamaan miehen. Eihän hän nyt susiruma ole, pitää huolen itsestään ja niin edelleen, eli lähellä oleminen & suuteleminen eivät tuntuneet pahalta.

Olenko siis liian pinnallinen jos annan tällaisen asian vaikuttaa itseeni? Olen tällä hetkellä 19-vuotias, eikä minulla ole kokemuksia pitkäaikaisista tai vakavista suhteista aiemmin. Ja siksi siis olen hukassa nytkin...
41027
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kysymys onkin mitä sinä tunnet häntä kohtaan. Eikait suhteeseen sännätä noin vain, pitää pelissä olla myös tunteita. Eikä rakkaus katso aina ulkonäköä. Monilla tosi komeilla uroilla, kun nousee kusi päähän, jos kaikki naiset vonkaa perään. Saattaa jopa tällanen tavallinen olla uskollisempi.

Äänestä
  • Siis tottkaia pitää mukana olla tunteetkin, eihän hommasta muuten tule mitään. Täll ähetkellä en kuitenkaan ole aivan varma mitkä omat tunteeni ovat. Hän on mukava ihminen ja pidän hänestä, mutta en tiedä kuinka paljon.

    Enkä kaipaa rinnalleni mitään kulmakunnan komeinta kollia, vaan ihan tavallisen ja rakastavan ihmisen. Mutta kyllä sitä ulkonäköäkin sen verran pitää olla, että edes omaan silmään näyttää kivalta. Ja mietinkin, että häviävätkö nuo ärsyttävät pikkuseikat kun tutustumme paremmin, vai alkavatko ne ärsyttää yhä vain enemmän. Kyseessä ei ole millään tavalla etova mies, mutta..

    Enkä todellakaan tiedä onko reilua miestä khotaan vain jatkaa ja toivoa, että ulkonäön merkitys vähenee.

    Äänestä

  • pinnallinen(ko) kirjoitti:

    Siis tottkaia pitää mukana olla tunteetkin, eihän hommasta muuten tule mitään. Täll ähetkellä en kuitenkaan ole aivan varma mitkä omat tunteeni ovat. Hän on mukava ihminen ja pidän hänestä, mutta en tiedä kuinka paljon.

    Enkä kaipaa rinnalleni mitään kulmakunnan komeinta kollia, vaan ihan tavallisen ja rakastavan ihmisen. Mutta kyllä sitä ulkonäköäkin sen verran pitää olla, että edes omaan silmään näyttää kivalta. Ja mietinkin, että häviävätkö nuo ärsyttävät pikkuseikat kun tutustumme paremmin, vai alkavatko ne ärsyttää yhä vain enemmän. Kyseessä ei ole millään tavalla etova mies, mutta..

    Enkä todellakaan tiedä onko reilua miestä khotaan vain jatkaa ja toivoa, että ulkonäön merkitys vähenee.

    Sun täytyy nyt vaan kuunnella sydäntäsi, ja luottaa omaan valintaasi. Joko niitä tunteita tulee, tai sit ei. Mut vaikea on toista neuvoa. Ajattele haluaisitko viellä vuoden, kahden tai 20 vuoden päästä olla tän kaverin kanssa. Rakkauden täyteistä kevättä sinulle, ja toivottavasti olet onnellinen, valitsit niin tai näin.

    Äänestä

Jos jo heti alussa on pikkujuttuja jotka ärsyttää niin nämä samat asiat sitten ärsyttää jatkossa vieläkin enemmän. Itse päätät mutta... kannattaisi vielä harkita asiaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pinnallinen(ko) kirjoitti:

Tapsin joku aika sitten netin kautta mihen, jonka kaknssa keskustelimme messengerin välityksellä ihan jokapäiväisistä asioista. Jonkun ajan jälkeen alkoi keskustelu mennä hieman vakavammaksi ja päätimme sitten tavatakin.

Aikaisemmissa keskusteluissani olin havainnut miehen olevan luonteeltaan ihastuttava, avoin ja luotettava sekä hyvinturvallinen. Tämä tunne säilyi myös kun tapasimme.

Messengerin kautta olimme nähneet toisemme webbikameran välityksellä ja jo silloin haviatsin, ettei kyseessä ole ehkä se unelmieni prinssi. No, ei saa olla pinnallinen, ajattelin ja siksi suostuinkin tapaamaan miehen. Eihän hän nyt susiruma ole, pitää huolen itsestään ja niin edelleen, eli lähellä oleminen & suuteleminen eivät tuntuneet pahalta.

Olenko siis liian pinnallinen jos annan tällaisen asian vaikuttaa itseeni? Olen tällä hetkellä 19-vuotias, eikä minulla ole kokemuksia pitkäaikaisista tai vakavista suhteista aiemmin. Ja siksi siis olen hukassa nytkin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu