Ongelmani on seuraava. Naiseni ei pääse suu- tai sormiseksin aikana aivan loppuun asti. Kun aloitan nuolemisen hänen lantionsa alkaa heilua niin paljon, että rytmin säilyttäminen oikessa kohdassa on lähes mahdotonta.
Toinen asia on, että hän huutaa nautinnosta aivan mielettömästi (joskus ruvennut itkemäänkin). Tämän asian suhteen hän kuitenkin jännittää naapureita ja keskittyminen itse asiaan ei ole täydellistä. Haluaisin, että hän pystyisi keskittymään omaan nautintoonsa sataprosenttisesti. Veikkaan myös, että hän alitajuisesti jännittää omaa kokemattomuuttaan minuun verrattuna.
Olemme puhuneet asiasta ja hän sanoo nauttivansa muutenkin kuin vain räjähtäviä orgasmeja saamalla, mutta minä pikkupojan ajatuksen juoksulla haluaisin räjäyttää koko potin. Vinkkejä kiitos.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Muuta maalle tai hommaa kunnon äänieristetty huone...
Eikö tuohon lantion heilumiseen auta, jos vedät ne sormet pois sieltä pillusta, nuolet klitorista ja laitat kummatkin kädet siihen reisien ja vatsan päälle??? Pääset painamaan lantiota sänkyä vasten, kun se lantio alkaa "vispaamaan"...;)
tässä tapauksessa joudun kädellä levittämään pieniä häpyhuulia, jotta klitoris olisi paremmin ulottuvilla. Se ei kovin suuri ole ja aika hyvin piilotettu. Mutta luulen kyllä keinojen löytyvän ja olenkin yrittänyt painaa lantiota alustaa vasten.
Olen itsekin todennut, että suuseksissä on melkoisen vaikeaa saada joidenkin harvojen naisten lantio pysymään paikallaan, varsinkin siitä syystä, että toisella kädellä joutuu nostamaan sitä klitoriksen päällä olevaa huppua päästäkseen paremmin klitorikseen käsiksi...
Mitäs jos harrastaisitte sitomisleikkejä joskus...??? Tosin osa naisista voi pitää sitomisesta liikaakin ja sitten sulla on taas yksi ongelma edessä...
Sidot naisesi oikein kunnolla pöytään tai sänkyyn kiinni, niin se lantio ei enää liiku paljoa.
Tai mitä jos nuolisit jolloin 69:n muunnoksella? Niin että rintakehäsi on naisen vatsan päälle ja perse sitten vaikka naisen pään vieressä. En ole kylläkään kokeillut itse. Voi olla hieman vaikeampi päästä klitorikseen käsiksi.