Moi!
Olen todella ihanassa suhteessa todella ihanan miehen kanssa, joka ei tule mustasukkaiseksi lähes mistään. En ole koskaan pettänyt häntä enkä haluakaan pettää. Minua vain kummaksuttaa, että lähes jokaisessa porukassa jossa olen ilman häntä, on joku mies johon tunnen selittämättömästi vetoa. Olen ollut oman poikaystäväni kanssa yli 4 vuotta. En jättäisi häntä kenenkään takia, koska tiedän järjelläni ettei yksikään ihastuksistani ole hänen veroisensa. Kuitenkin jokin niissä miehissä vetää minua puoleensa kuin magneetti. Yleensä minulle riittää että voin jutella jonkun ihastuksen kanssa ja saan siitä ihan mielettömät kicksit. En tiedä onko tämä oikeastaan ongelma, kun en koskaan tee niiden ihastusten kanssa mitään mikä menisi rajan yli. Onko jollain samanlaisia kokemuksia?
Olen todella ihanassa suhteessa todella ihanan miehen kanssa, joka ei tule mustasukkaiseksi lähes mistään. En ole koskaan pettänyt häntä enkä haluakaan pettää. Minua vain kummaksuttaa, että lähes jokaisessa porukassa jossa olen ilman häntä, on joku mies johon tunnen selittämättömästi vetoa. Olen ollut oman poikaystäväni kanssa yli 4 vuotta. En jättäisi häntä kenenkään takia, koska tiedän järjelläni ettei yksikään ihastuksistani ole hänen veroisensa. Kuitenkin jokin niissä miehissä vetää minua puoleensa kuin magneetti. Yleensä minulle riittää että voin jutella jonkun ihastuksen kanssa ja saan siitä ihan mielettömät kicksit. En tiedä onko tämä oikeastaan ongelma, kun en koskaan tee niiden ihastusten kanssa mitään mikä menisi rajan yli. Onko jollain samanlaisia kokemuksia?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuulostaa tutulle, ja olen ihan samoilla linjoilla, en pettäisi avopuolisoani, vaikka ihastun lähes päivittäin miehiin. He ovat vaan niin mielenkiintoisia :))
Mutta rasittaa, koska miehenikään ei ole mustasukkainen, vaan on tainnut mennä liian pitkälle. Täytyy rauhoitella itseään vähän. Ei hyväksi parisuhteelle.
mulla on kans sama "ongelma". ja oikeasti itse koen sen ongelmaksi! tosin meillä on mieheni kanssa ollut vaikeuksiakin ja olemme jopa olleet erossakin välillä, mutta kaiken kokemamme jälkeen ku asioita miettii haluaisin elää hänen kanssaan. mietin vain miten sitä pystyy valitsemaan miljoonien miehien joukosta vain sen yhden!? itse olen kerran pettänyt suhteemme huonoimpana aikana ja sen jälkeen on hieman tullut luottamus ongelmaa itseni kanssa. mies kyllä luottaa minuun, mutta itse en ole aivan varma... toisinsanoen jos on joku johon olen ihastunut pettäminen humalapäissään voi olla mahdollista. ja kun todellakin ihastun TODELLA helposti! kaupassa käydessäni kassalla voi olla joku suloinen ja mukavan oloinen poika, ja kas kummaa jään miettimään häntä. kavereista sitten puhumattakaan... Olen miettinytkin voinko edes olla miehen kanssa kaveri kun tuntuu että aina ihastun niihin joiden kanssa on enemmän tekemisissä. Kuinkakohan tämän saisi loppumaan? ei varmaan mitenkään :(
kaikista pahinta tässä on se, etten ole täysin varma onko itselläni tällä hetkellä se oikea mies. en kuitenkaan välttämättä halua häntä menettääkkään.
Todella tuttua. Oon jo vanha nainen - tai ainakin tukevassa keski-iässä - enkä taida ikinä parantua tästä ihastumistaudista. Mieheni kanssa on takana liki 30 vuotta. Hyvä mies, mielenkiintoinen elämä ja aivan upea perhe. Ei siis valittamista. Silti, jostain syystä, olo on joskus tyhjä ja ontto, kaipaan jotain. Romantiikkaa, flirttiä, huomatuksi tulemista, jotain. Outo juttu.
Ihastun myös tämän tästä erilaisiin miehiin. Tälläkin hetkellä olen yhteen niin lätkässä, että polla on ihan sekasin välillä. Ihastukseni on yksipuolista eikä ihastukseni kohde tule koskaan saamaan tietoonsa näitä sekopäisiä tuntemuksiani.
Kerran mulla oli pitkähköksi venähtänyt syrjähyppy - kesti puolitoista vuotta. Jäin siitä kiinni ja tyhjän päältä rakennettiin elämä mieheni kanssa uusiksi. Ja mitä tästä opin? No, sen jälkeen en ole pettänyt, mutta ei tää mun levoton sieluni mihinkään oo rauhoittunut. Ajatukset harhailee kyllä toisinaan aika pahasti. Nytkin taistelen itseni kanssa päästäkseni eroon tästä tämän hetkisestä tunteestani.
Hölmö akka oon.
se vain kuvastaa niistä tarpeista, joita vanha suhde ei ehkä kykyne tarjoamaan. Olen myös tunteellinen ja kaipaan enemmäin kuin mitään läheisyyttä, välittämistä, koskettamista...niitä perusasioita..mitä mieheni ei mulle anna.
Pitkään olen minäkin ollut patisuhteessa (13 v) vaan en pettänyt. Nyt tuntuu, jotenkin toiselta..se on vain sisäinen mekanismi, joka ohjaa tunteita vieden toisen luo. Ja ihastunut olen pitkään, vaan ei muuta. Pelkään vaan jotenkin hajoavani, en kestä paineita ja sitä, että asiat paljastuu ja saan olla loppuelämi sen asian kanssa leimattu..hullua, ei niin saa ajatella. Jokainenhan päättää itse elämästään..ja miehenikin on minulle sanonut näin. Taitaa hänkin haaveilla jostain toisesta :/...hetken hurma, loppuelämän turma?
Tämä vieras on vaan aina mun ajatuksissa..aina ja kaikkialla. Ja haen jo ketä vaan jotta saisin hänet pois mielestä.