Hei! Teen pienimuotoista sosiologian tutkimusharjoitusta ja tarkoituksenani on tarkastella sitä, kuinka lapsuudenkodista
poismuuttaminen on vaikuttanut opiskelijoiden suhtautumiseen vanhempia
sekä muita perheenjäseniä kohtaan.
Toivoisinkin, että kirjoittaisitte tänne vapaasti niistä kokemuksista, tunteista ja ajatuksista, joita koitte muuton hetkellä. Miltä lapsuudenkodin jättäminen tuntui ja onko se vaikuttanut jotenkin suhteeseesi vanhempiin sekä muihin perheenjäseniin?
poismuuttaminen on vaikuttanut opiskelijoiden suhtautumiseen vanhempia
sekä muita perheenjäseniä kohtaan.
Toivoisinkin, että kirjoittaisitte tänne vapaasti niistä kokemuksista, tunteista ja ajatuksista, joita koitte muuton hetkellä. Miltä lapsuudenkodin jättäminen tuntui ja onko se vaikuttanut jotenkin suhteeseesi vanhempiin sekä muihin perheenjäseniin?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Muutin pois vanhempieni kodista 16-vuotiaana lähtiessäni opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Ensimmäisen vuoden asuin sukulaisten vierashuoneessa, sen jälkeen hankin oman asunnon.
Minusta oli todella mukavaa siivota ja laittaa sitä omaa asuntoa silloin alussa ja viihdyinkin siellä todella hyvin. Minkäänlaisia negatiivisia tunteita kotoa lähtemiseeni ei liittynyt.
Suhtautumiseni vanhempiini ei juurikaan ole muuttunut, olen aina tullut hyvin toimeen heidän kanssaan. Sen sijaan kahden vanhemman sisareni kanssa oli kotona asuessani välillä aika vaikeaakin, molemmat ovat täysin eri luonteisia kuin minä. Lisäksi molemmilla oli todella voimakas murrosikä. Nykyään tulen heidän kanssaan hyvin toimeen, käyn kylässä useamman kerran viikossa (asumme samassa kaupungissa) ja myös puhelimessa puhumme usein.
En kuitenkaan voisi kuvitellakaan asuvani heidän kanssaan enää saman katon alla, pitemmät lomat vanhempieni kotona tekevät jo tiukkaa. Käsityksemme asioista ovat kaikenkaikkiaan hyvin erilaiset ja vaikka nykyään pidänkin heistä huomattavasti enemmän kuin ennen, en luultavasti opi ikinä ymmärtämään täysin heidän käytöstään. Enää en vain koe sitä niin tarpeelliseksikaan, aikuiset ihmiset tekevät mitä tahtovat, ei se minulle kuulu miksi.
tapahtui vähin erin. Se alkoi siirtymisellä ns. omaan ruokaan ja omaan huoneeseen yläkerrassa. Sieltä sisaren kanssa pieneen pihamökkiin, mistä jälleen kotiin yläkertaan. Muutto mökille oli vaikea, sillä äitipuoli raivosi, eikä isä olisi saanut viedä autollaan tavaroitamme. Pikkuveljeäni retuutti yhdestä kädestä ilmassa, jolloin minulta paloi käämit. Mummoni esti pahempia tapahtumasta.
Kotoa lähdin toisella kerralla lopullisesti ensin avoliittoon ja myöhemmin maalle. Sille tielleni jäin. Rahan käytön oppi, koska sitä ei mistään saanut, ellei työssä käynyt. Työssäni siitä oli apua. Monen raha-asiat tulivat kuntoon. Tunteita oli monenlaisia, ilosta itkuun. Parina vuonna kävin useammin maalta kotona, mutta vähitellen siteet heikkenivät. Käynnit loppuivat isän kuolemaan.