Vai ei demareilla muka ole uusia (tai uusvanhoja) ideoita?????
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id83626.html
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id83626.html
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Tämähän ei oikein tänne kuulu mutta on niin mainio mätäkuun juttu...
Idea ei ole Erkki Tuomiojan kehittämä, vaan se on esitelty jo aiemmin tulevaisuuden visointia harrastavan yrityksen ja henkilön toimesta, jonka nimeä en nyt tähän hätään muista.
Tässähän on kyse siitä, että päästökauppaa koskeva ideointi ulotettaisiin myös yksityiselle sektorille. Tälla tavoin päästöoikeuksilla olisi mahdollista tehdä myös kauppaa. Siinä yhdityisi silloin mukaan myös Esko Ahon aikanaan esittämä vaatimus siitä, että kansalaisten tulisi itse vastata enemmän terveydestään ja kunnostaan. Tällä tavoin paljon kävellen ja pyöräillen liikkuva eli kunnostaan huolehtiva voitaisiin palkita, kun hänellä olisi kaupattavaan käyttämättömiä päästöoikeuksia. Todelliset ympäristöntilasta huolehtivat voisivat yksinkertaisesti mitätöidä päästöoikeutensa.
Liikenteen päästöille voitaisiin tällä tavoin asettaa maksimikatto eli päästöoikeuksien kokonaismäärä. Tässä systeemissä autolla ajamisesta hurmioituneet joutuisivat maksamaan aina viimeisistä kilometreistään suuren hyviveron.
Jos suomalaiset työmatka-autoilijat halutaan omilta pyöriltään joukkoliikenteen pyörille, niin siihen purevat paremmin muut keinot kuin bensan paneminen kortille.
Täytyy hieman ihmetellä, ettei Tuomioja fiksuna miehenä keksi asiallisia keinoja pysyäkseen mediajulkisuudessa, vaan pitää turvautua noin ala-arvoiseen populismiin.
Tarvitsee vain katsoa mikä osuus henkilöautoilulla on a) suomen ilmastopäästöistä ja ) maailman ilmastopäästöistä, niin luvuista näkee, miten Tuomioja vetää idealistikannattajiaan nenästä ihan pokkana.
Toisaalta voisi olla hyväkin, jos suurten ikäluokkien eläköityvä vasemmistoidealistiporukka saisi Tuomiojasta SDP:n puheenjohtajan. Se tietäisi SDP:n pysymistä kolmanneksi suurimpana puolueena hyvin selvällä erolla keskustaan.
Toisaalta voisi olla hyväkin, jos suurten ikäluokkien eläköityvä vasemmistoidealistiporukka saisi Tuomiojasta SDP:n puheenjohtajan. Se tietäisi SDP:n pysymistä kolmanneksi suurimpana puolueena hyvin selvällä erolla keskustaan.
Tarkoitit varmasti kokoomukseen? Keskustahan on suurin.
Vanhasen ehdotus, että osa palkasta maksettaisiin joukkoliikennelippuina? Tuomiojan ehdotus oli merkittävästi parempi, se oli sitä, jopa yksilövapauksien kannalta katsottaessa.
On varsin huoletonta ajattelua luulla, että Suomi voisi kulkea näissä ilmastotalkoissa vapaamatkustajana sillä perusteella, että päästöt ovat maailman mitassa pienet. Sillä perusteella USAkin voisi jakaa päästönsä osavaltiokohtaisiksi ja kertoa, että jokaisen osavaltion päästöt ovat maailmanmitassa suhteellisen vähäiset. Ne ovat keskimäärin vain noin 50. osa koko USAn päästöistä.
Tavoitehan ei tässä esityksessä ole se, että pitää saada vain työmatka-autoilijat joukkoliikenteen käyttäjiksi. Perusideahan on saada päästötavoite mitoitetuksi ja myös toteutetuksi. Jos Suomelle ja/tai Suomessa liikennepäästötavoitteeksi asetetaan esimerkkiluku 100, niin se on mahdollista saavuttaa päästöoikeuksien kautta. Jokainen maksaisi tuossa systeemissä päästöistään kulutushaittaperusteella. Mitä enemmän autoilet sitä enemmän pitää olla päästöoikeuksia. Vastaavasti tämä systeemi kannustaa niitä, jotka luopuvat kokonaan auton käytöstä.
Systeemi panisi miettimään sitä, kannattaako ylipäätään lähteä liikkeelle autolle. Lapin matkailu siirtyisi enemmän raiteille, p-rallin sijaan nuoret tapaisivat maitolaitureilla. Viikonloppukesämökkeily vähenisi, mikä vähentäisi ihmisten stressiä, kun olisi joku hyvä syy jättää edes muutama viikonloppu väliin.
Tuomiojan esitys ei välttämättä ole mitenkään populistinen, koska suuri osa ihmisistä on tottunut autoilemaan. Ehdostusta pikemmin tultaisiin vastustamaan populistisin perustein.
Mutta kuten sanottu ehdotuksen hyvä puoli on siinä, että päästötavoite tultaisiin varmasti saavuttamaan, kun ei voitaisi kulkea sellaisen polttoaineen turvin, mihin ei ole lisätty päästöoikeuslisäainetta. Kun päästöoikeudeton bensa on kulutettu loppuun, on pakko kävellä.
Mistä ihmeestä kumpuaa inhosi maaseutua kohtaan?
Viikonloppukesämökkeily vähenisi, mikä vähentäisi ihmisten stressiä, kun olisi joku hyvä syy jättää edes muutama viikonloppu väliin.
Omalla kohdalla mökkireissu on juuri se stressin laukaisija. Sen vuoksi ajaa ihan mielellään parisataa kilometriä suuntaansa. Olen kai todellinen ympäristöterroristi kun oikeastaan pidän autolla ajelusta????
Olen tehnyt tämän ehdotuksen ennenkin, mutta laajennan ja yleistän sitä, kun nannoit kysymykselläsi hyvän tilaisuuden.
Työmatkat pitenevät muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla. Ihmiset, varsinkin lapsiperheet, haluavat asua pientoaloalueilla mieluummin kuin siellä, missä vanhempien työpaikka on. Koukkoliikenteen järjestäminen kaikista pientalolähiöistä kaikille työpaikka-alueille ja kauounkien keskustoihin on aika vaayivaa ja kallistakin puuhaa, kun matkustajien liikennöimistarvetta eri vuorokaudenaikoina ja eri viikonpäivinä on vaikea ennakoida.
Kun samalla tiedämme, että eniten ilmastoa rasittavaa on ruuhka-ajaminen: ryömininen pienellä vaihteella pysähtely, seisominen, liikkeellelähdöt, eli ruuhkajonon nykiminen, niin tuosta työmatkaosuudesta kannattaisi pyrkiä eroon, eli siirtää se vaihe joukkoliikenteelle.
Ehdotukseni on siis tämä:
Kaikkien riittävän suurten kapunkien sisääntuloteiden päätekohtiin rakennetaan riittävän tilavat pysäköintitalot, joissa on myös kauppakeskukset erikoisliikkeineen ja elintarvikeosastoineen, huoltoasemat, autonpesu, jne...
Pysäköintitalot omistaa kunkin kaupunkin liikennelaitos, joka järjestää näistä pysäköintitaloista hyvät joukkoliikenneyhteydet kauounkien keskustoihin ja työpaikka-alueille.
Päivän pysäköintilipun hinta asetetaan kohtuulliseksi, ei pajoa kalliimmaksi, mitä omalla autolla ajo pysäkölintitalosta keskustaan ja takaisin maksaisi. Samalla korotetaan keskustan pyslöintimaksuja merkittävästi ja rajoitetaan pysäköintiajat vain asiointipysäköintiin eikä kokopäiväpysäköintiin.
Päivän pysäköintilipusta tehdään samalla ko. kaupungin joukkoliikenteen päivälippu. jolloin kuljettaja ajelee sillä ilmaiseksi. vastaavasti, jos pysäköijä lunastaa itselleen parkkitalon kuukausipaikan, hänellä on samalla joukkoliikenteen kuukausilippu.
Näin saamme työmatka-autoilusta leikatuksi hyvin luontevasti pois sen kaikkein saastuttavimman osan ja rakennetuksi hyvin luontevan henkilöautoilu/joukkoliikenne-yhteyden.
Tällainen pysäköintimahdollisuus houkuttelee kauunkeihin myös enemmän omalla autollaan liikkuvia asioijia ja matkailijoita, kun kenekään ei tarvitse ajaa vieraan tai liikenteeltään ruuhkaiseksi ja hankalaksi ketun kaupungin keskustaan, vaan auton voi jättää sisääntuloväylän päähän päiväksi ja liikkua kaupungilla joustavasti joukkoliikenteen avulla.
Kun kauungit rakentavat nämä pysäköintitalot, ne saavat myös markkinahintojen tasoiset vuokratulot kauppakeskusten yrittäjiltä, mikä ei liene kovinkaan pientä tuloa, kun ajatellaan, että Helsingin kaupunginjohtaja, Jussi Pajunenkin jätti sukunsa vähittäiskauppabisneksen ja pitäytyi pelkässä kiinteistösijoittamisessa liikepaikkoihin.
Tätä ideaa olen tarjoillut eri yhteyksissä poliitikoille ja virkamiehille, viimeksi Helsingin kauungille. Antaas kattoo saako se koskaan kannatusta missään.
Mökkeilyynkin voisi tulla enemmän järkeä, kun se mökki olisi mahdollisimman lähellä. Liikkumisen kalleus kannustaisi ihmisiä hakeutumaan optimaalisimpiin paikkoihin. Asuinalue valittaisiin niin, että sieltä on vähäpäästöiset liikumismahdollisuudet työpaikalle, kauppaan, harrastuksiin, kesämökille jne.
Ymmärrän sen, että mökkeily laukaisee stressiä. On kuitenkin myös niin, että siitä on tullut monille pakkomielle, päästä mökille töihin. Matka mökille on oma stressinsä. Liikkumisen kalleus olisi vain hyvä syy itse kullekin jättää edes joku viikonloppu väliin ja katsoa muitakin mahdollisuuksia. Esim. joku kaupunkiin yksin jäänyt sukulainen voisi ilahtua siitä, jos hänen luonaan vierailtaisiin.
Valitettavasti asia alkaa olla niin, että autolla ajamisesta ihan huvin vuoksi pitävistä on tullut ympäristöterroristeja. Tämä ei johdu kaltaistesi autointoilijoiden pahuudesta, vaan siitä, että pakokaasuilla sattuu vain olemaan haitallisia ilmastovaikutuksia.
Tässä ideassa on järkeä, jos missä. Tämä rikkaiden hillitön huviveneilyyn käyttämää polttoainetta pitäisi myös rajoitaa ja hinnoitella polttoainetta kulutuksen mukaan. Jos on varaa paljon törsätä, niin siitä myös pitäisi maksaa. Eikös tähän sähkönkin kulutukseen voisi asettaa jonkinlaista hintakattoa, eli jos kulutus ylittää tavallisen ihmisen elämisen normit, niin sähköön hintaan tuntuvia korotuksia?
Matti Vanhasen markkinoima Nurmijärvihömpötys tuottaa tällaisia liikkumisongelmia. Se on järjettömyyden huippu. Kyllä linnunpönttöjä voi nikkaroida muuallakin kuin Nurmijärven tapaisilla peltoaukioilla.
Jos pääkaupunkiseudulla otettaisiin käyttöön vapaat rakennusalueet, joita esin Espoon ja Vantaan alueella on valtavasti, voitaisiin pientitaloasuminen keskittää sinne. Tässä mielessä Sipoon osan liittäminen Helsinkiin oli aivan erinomaista ilmastopolitiikkaa, koska sinne on helppo rakentaa metron jatke. Pääkaupunkiseudun kunnissa (Hki, Espoo ja Vantaa) liikenneyhteydet ovat pääosin valmiit. Ei tarvita kuin joukkoliikennetiheyden kasvattamista. Järkevintä on tietysti kaavoittaa ensin raideliikennevarret asumiskäyttöön. Näin kehyskunnista esim. Keravalle, Järvenpäähän, Mäntsälään, Riihimäelle ja Kirkkonummelle on järkevä kehittää lisärakentamista. Mutta Nurmijärvi, Tuusula ja Lohja ovat vihoviimeisiä paikkoja, kun niistä ei pääse minnekään ilman omaa autoa.
Kuvaat hyvin, miten populisti hakee asian, jolla hän ratsastaa suosioon idealistien ja muiden aivottomien keskuudessa.
Tottakai asia on koko maailmalle tärkeä ja meidän on tehtävä siinä oma osuutemme. tässähän se populismi juuri piileekin, kun tosiasia kutenkin on, että sillä, mitä teemme - mitä meitä vaaditaan uhraamaan esim. bensakortin kautta - ei ole pienintäkään merkitystä maapallon ilmastoon - ei pienintäkään.
Populismin periaatteisiin kuuluu myös se, että sitä voi erittäin järkevästi perustella faktoilla, vaikka asian ydin on täysin tunnetasolla: bensakorttiehdotuksessa voi vain kuvitella, kunka perusdemari hykertelee, kun rikkaiden turhat ajelut ja ilmansaastutus pannaan kortille.
Ylläoleva ei ole tarkoitettu kritisoimaan sinun sinänsä järkevää pohdintaasi vastaan. Kritisoin nimittäin vain sitä, millaisilla keinoilla Tuomioja hakee mediajulkisuuttaan ja miten hän toimii härskimmin ihmisten alimpiin tunteisiin vedoten kuin mikään kaljulääkkeiden tai rinnankasvattajien postimyyntihuijari.
Tässä päästöoikeusideassa on tavoitteena nimenomaan luoda kohtuullisen kulutuksen normi eli katto järkevälle kulutukselle. Sen sijaan kerskakulutus tahdotaan tehdä kalliiksi ja tämä on erinomainen oivallus ja kehityssuunta. Olet oivaltanut idean aivan kuten pitääkin.
Samaa mieltä, rakentaminen tulisi keskittää radanvarsikuntiin. Samalla tulisi kehittää etätyöskentelyä, nykyisinhän siihen ei liiemmin innostusta ole löytynyt, vastustus on tullut pääosin työnantajapuolelta.
Myöskin matkustelua Unionin sisällä kannattaisi tarkistella paremmin, minullakin tulee matkapäiviä varsin runsaasti osa tarpeettomia ja osa on toki myös tarpeellisia -pakollisia yhtä kaikki. Reittikoneilla matkustaminen on lisääntynyt ja nämäkin matkat olisi hyvä arvioida, vaikka niitä tehdäänkin työnantajan laskuun. Kaikkeen ei tarvitse osallistua paikan päällä.
Olen paljolti samaa mieltä kanssasi, että suht. tiivis pientalovaltainen kaavoitus ja asuminen on tulevaisuuden ratkaisu. Se, että pientaloasuminen olisi sellaista, jossa oma talo on keskellä 2-5000 neliön tonttia ja naapurille voi toivottaa huomenet vain huutamalla, ei ole enää tulevaisuutta. Tällaisia alueitahan on tiivistetty mm. Pakilassa, mutta kaavoittamisen kannalta olisi parasta, jos alueet suunniteltaisi alun pitäen tiiviiksi.
Raideliikenteeseen pitäisi satsata paljon nykyistä enemmän, koska se kulkee sähköllä kaikkein tehokkaimmin. Metro pitäisi aika nopeasti jatkaa Kirkkonummelle ja Sipoon kautta Porvooseen. Jonkinlainen "rengaslinja" saatettaisi myös tarvita ydinkeskustan ympärille.
Jos pysäköintitaloidea toteutuisi, voitaisi Helsingin sisääntuloteiden kaikki pysäköintitalot yhdistää metrolinjalla. kun ydinkeskustan liikenne siirtyisi kiskoille ja jalankulkuun, voitaisi keskustatunnelista luopua ja panna stoppi sille älyttömälle ysäköintitilojen rakentamiselle maan alle, mitä Helsingissä on harrastettu. Toivottavasti ne teknisesti kelpaavat väestösuojiksi, koska silloin rakentaminen ei ole ollut turhaa.
Kehyskuntien liittäminen kiskoilla toinen toisiinsa, lisäisi myös koko pääkaupunkiseudun elämää, kun ihmisten liikkuminen helpottuisisi. Nurmijärvestä ja Tuusulasta en tiedä, mutta Lohjalle taitaa kyllä mennä juna. Ainakin siellä on tienviittojen mukaan asema.
Minulla on käsitys, että nykyinen tekniikka sallisi etätyön lisäämisen varsin helposti ainakin kaikinlaisissa asiantuntijaprojekteissa, joissa suunnittelutyön voi tehdä periaatteessa missä tahansa ja projektiryhmä voi käyttää yhteisiä työalustoja verkossa ja pitää myös verkkopalavereita.
Matkustaminen toki aina avartaa ja taitaa olla niin, että monella on halua matkustaa työnantajan piikkiin, vaikkei niin suurta asiallista tarvetta aina olisikaan.
Käytännössä varsin monessa työtehtävässä voitaisiin ainakin osa työstä tehdä etänä. Suomessa on niin vanhakantainen työilmapiiri, ettei asia vain etene. Jonkinlainen porkkana oli paikallaan, valtiovalta voisi tässäkin toimia aktiivisesti. Asenneilmasto on vielä sellainen, että työntekemisen valvonta nähdään tärkeäksi, ei niin tuloksia.
Matkustaminen etenkin Brysseliin on mennyt tolkuttomaksi, jokainen pieni palaveri vaati läsnäoloa, jopa varsin usein täysin tarpeettomasti. Bryssel on toisaalta siitä hyvä paikka, että sieltä pääsee helposti ja nopeasti kaikkialla. Työmatkaan voi siis helposti yhdistää pienen loman jossakin Euroopan maassa. Osittain tästä syystä matkustaminen varmaankin viehättää. Etätyötähän voi aivan hyvin tehdä myös maamme rajojen ulkopuolella.
Jostain syystä työantajat niin ykstyisellä kuin julkisella puolella suhtautuvat etätyöhön asenteellisen kielteisesti, vaikka se toisi säästöjä sekä liikkumis- että toimitilakustannuksissa. Ilmeisesti työnantajat pelkäävät, että heidän mahdollisuutensa työn johtamiseen ja valvontaan jotenkin heikkenisivät.
Matkustelu voi toki avartaa, mutta tuskin sellainen toistuva brysselöinti, jota virkamieskunta harrastaa viikottain. Usein tällaiset matkat tehdään niin, että mennään kohdetilaisuuteen ja lennetään mahdollisimman nopeasti sitten takaisin. Siinä ehtii nähdä silloin lähinnä vieraan maan lentokenttäelämää, joka ei oman kokemukseni perusteella kovin olennaisesti poikkea Vantaan lentoasemalla nähdystä. Jos siis tällaista eksotiikkaa halua kokea, voisi riittää, kun Vantaan lentoasemalle avattaisiin tällainen turistiterminaali, missä siis itse kukin voisi haistella ilmapiiriä.
Toivottavasti pääsisimme jo siitä vanhasta johtamiskulttuurista, että työn tekemisen valvonta olisi työn tulosten valvontaa eikä työn tekijän läsnäolon valvontaa.
Etätyö on todella mahdollista mistä tahansa, koska verkkoyhteyden saa mistä tahansa. Itse teen sitä kesäisin matkailuatosta missä sitten satunkaan liikkumaan. Ulkomailta tehtävää etätyötä tosin rasittavat mobiiliyhteyksien älyttömät roaming-taksat, vaikka niitä juuri kohtuullistettiinkin.
Onhan siellä Lohjalla kyllä asema, mutta junarata on rakennettu etelän suunnassa kohden Tammisaarta ja pohjoisen suunnassa kohden Hyvinkäätä. Helsinkiin päin ei Lohjasta junalla ilman merkittävää mutkaa pääse.
Muistan kuulleeni jo kymmenen vuotta sitten etätyöhön kehitetyistä verkkoratkaisuista, joissa työryhmän jäsenten yhteydenpito verkon välityksellä oli tehty erittäin hallittavaksi ja myös valvottavaksi. Videokokoukset olivat jo silloin mahdollisia, nythän ne ovat web-kameroiden ja skypen vuoksi jokapäiväistä kauraa.
Luulisin, että työnantajien haluttomuus on lähinnä muutosvastarintaa, joka pitäisi murtaa informaatiolla ja koulutuksella. Olen tehnyt etätyötä verkon kautta jo yhdeksän vuotta ja pidän sitä erittäin järkevänä ratkaisuna.
Turhia palavereita saattaa muuten syntyä siksikin, että joidenkin maiden kulttuuriin kuuluu vielä se, että osapuolet tapaavat toisensa, jotta se mistä sovitaan olisi pitävää.
Taitaa olla kalkkitehtaan tavarajunayhteys satamiin.
ajatuksen: Mitäpä jos siirrettäisiin työpaikkoja sinne, missä ihmiset asuvat, eikä pakotettaisi ihmisiä matkustamaan joka päivä kymmeniä kilometrejä työn luokse.
Tätähän on jo tapahtumassakin, uusia toimistorakennuksia rakennetaan kehä 3:n varrelle ja muuallekin Helsingin keskustan ulkopuolelle. Niille alueille tulisi vain järjestää toimivat bussi- ja junayhteydet.
Eläköön Tuomioja!
Olen positiivisesti yllättynyt Tuomiojan erinomaisesti ideasta harjoitella sosialistista Suomea jo riistokapitalistien vallan aikana. Bensan laittaminen kupongeille on kerrassaan erinomainen idea.
Haja-asutusalueiden ihmisille on aivan oikein, kun joutuvat maksamaan kaupunkilaisserkuilleen bensakupongeista, älyäväthän siinä ehkä typerät maalaisserkutkin hiljalleen muuttaa kaupunkilähiöihin joukkokuljetusliikenteen äärelle.
Sosialistinen Suomi ei tarvitse elävää maaseutua eikä maanviljelystä. Tieteelliseen maailmankatsomukseen ei kuulu vanhanaikainen peltojen viljely eikä epäeettinen eläinten kasvatus. Jokaiselle toverille räätälöity päivittäinen perusannos ravintoa valmistetaan ruokatehtaassa parhaimpien ravitsemustieteilijöiden ohjeistuksen mukaan. Kaikki saavat samanlaisen annoksen! Voisiko ihanampaa tulevaisuutta kuvitella!
Toveri Erkki Tuomioja on ehdoton suosikkini SDP:n seuraavaksi puheenjohtajaksi. Olkoon hänen nimensä kolminkertaisesti ylistetty: Erkki, Erkki, Erkki!!!
Onko se sinusta sosialismia, että haitan aiheuttaja maksaa aiheuttamastaan haitasta. Minä kun olen luullut, että sosialismia on juuri se, että me muut saamme maksaa muiden aiheuttamien haittojen kulut.
Tämä päästöoikeuksien ylärajan määrittäminen ei kohtele huonommin ihmisiä sen mukaan, missä he asuvat. Jokaiselle suodaan mahdollisuus suorittaa matkansa esim. polkukupyörällä. Pohjoisessa Suomessa on vielä sekin etu, että talvella voi matkata hiihtäen.
Ei haja-asutusalueiden ihmisten tarvitse maksaa kaupunkilaisille yhtään mitään. Kun kaupunkilainen tulee kesällä maalle mökilleen, hän voi olla juuri se, joka joutuu ostamaan maalaisisännältä lisää päästöoikeusksia päästäkseen mökilleen seuraavanakin viikonloppuna.
Tällainen ehdotus saa ihmiset miettimään tarkemmin matkojensa pituuksia. Onko etelästä järkevämpi lähteä laskettelamaan talvella Leville vai Himokselle taikka Messilään? Tällainen esitys voi myös elvyttää haja-asutusalueiden kyläkauppatoimintaa, kun ihmisille tulisi kannattamattomaksi lähteä ostosparatiiseihin satojen kilometrien päähän.
Eikös voisi Etelä-Suomesta tehdä uuden valtion ja antaa tämä peräkylän periferia ihan suosiolla Naton:n ja USA:n ohjuksien tukialueeksi, saisivat kerrankin kunnolla rajaa Venäjää vastaan. Tulisi meille Etelä-Suomessa asuville paljon halvemmaksi, kun meidän päästettäisiin vapaiksi näistä tukiaisrasitteista. Lähellä olevasta Virosta saadaan tänne Etelä-Suomen uuteen valtioon halvalla niitä elintarvikkeita maidosta lähtien, joita nyt tukiaisten turvin tämä Suomi tuottaa.
"Jokaiselle suodaan mahdollisuus suorittaa matkansa esim. polkukupyörällä. Pohjoisessa Suomessa on vielä sekin etu, että talvella voi matkata hiihtäen."
Sehän se olisikin kätsää, jos aamulla lähtee kolmen aikaan hiihtämään 80 km päähän töihin, että ehtii kahdeksaksi. Illalla kymmenen aikoihin pääsee sitten illaksi kotio. Kaamosaikaan eritoten kivaa.
Kyllä kupongit kuuluvat pula-aikaan ja sosialismissa on aina pula-aika eli sosialismiahan tuo ehdotus on. Lisäksi kupongit lisäävät byrokratiaa eli sosialismiahan tuo ehdotus on.
Suomihan pärjäsi hiihtokisoissa vielä hyvin siihen aikaan, kun näitä lupauksia nousi niistä maaseudun kasvateista, jotka hiihtivät koulumatkansa talvella. Suomen menestys talviosodassa perustui myös paljolti nopeasti suksilla liikkuviin joukkoihin. Sillä lailla nämä Raatteentien massateurastukset onnistuivat. Vihollinen oli helisemässä nopeasti talvella liikkuvien suomalaisjoukkojen kanssa.
Kupongit eivät suinkaan kuulu pula-aikaan. Onhan näitä kaikenlaisia kuponkitarjouksia ollut kaupoilla ja lounassetelit ovat olleet käytössä. Täällä pääkaupunkiseudulla on myös busseissa näyttöliput. Nykyinen tekniikka mahdollistaakin vaikka minkämoisen kupongin. Se voidaan vaikkapa liimata otsasi sisään niin, ettet edes vahingossa raaputa sitä hilseen mukana pois.
Jos pensa pantaisiin kortille, silloin sellaiset, jotka tarvitsevat todella autoa joutuisivat kärsimään ja sellaiset, jotka tarvitsevat vähän tai ei lainkaan saisivat ansiotonta etua.
Tarvitsijoita on maaseudulla, missä syrjäisimmillä seuduilla on joukkoliikenne lopetettu tai se on hyvin harvaa. Samoin asutuskeskuksissa on paljon sellaisia, jotka tarvitsevat autoa. Ei Helsingin seudullakaan varsinkaan julkinen poikkittainen liikenne ole kummoisesti järjestetty. Se suuntautuu kaikkialta Helsingin keskustaan ja sieltä pois.
Olen pitänyt Tuomiojaa järkevänä miehenä, mutta näköjään sossu on aina sossu.
Se että Erkki Tuomioja on alkanut viime aikoina päästellä suustaan sellaisia sammakoita kuin bensakortit ja teologisen tiedekunnan lakkauttaminen, tuo väistämättä mieleen ajatuksen, että hän on onnellinen vain hävitessään puheenjohtajavaalin toinen toisensa perään.
Tuollaisilla ajatuksilla ei ole mitään tekemistä sosialidemokratian kanssa, ei ainakaan jäsenistön kannatusta nauttivan kanssa.
Kyse on poliittisesta valinnasta ja ohjauskeinosta. Tuomiojan ehdotus tähtää luonnollisesti hyviin tavoitteisiin kuten päästörajoitusten vähenemiseen ja järkevään yhdyskuntarakentamiseen. Järkevyyden yhtenä hyvä mittarina ovat juuri autokilometrien määrät. Sitä huonommin yhdyskuntarakenne on suunniteltu mitä pitempiä matkoja siinä joudutaan eri tarpeiden mukaan liikkumaan.
Sitä olet Oiva niin brezneviläinen, että näet kaiken ikuisesti muuttumattomaksi ja paikalleen jähmettyneeksi. Markkinatalouteen liittyvä toimivuus sotii tätä ideologiaasi vastaan. Se hakee kaikessa tehokkuutta ja järkevyyttä omilla premisseillään. Samoin poliittisessa päätöksenteossa pitää etsiä asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi toimivia keinoja.
Asia ei hankaloittaisi syrjäseuduilla asuvien elämää, jos nämä suostuisivat asumaan edes kohtuullisen etäisyyden päässä toisistaan. Tällöin voitaisiin elvyttää kaikenlaista kyläkauppapalvelua ja kauppa-autojen kulkua, kun olisi asiakkaita kohtuumatkan päässä. Syrjäseudusta erillinen ilmiö on haulikkokuvioinen asutus, missä ihmiset asuvat mahdollisimman kaukana toisistaan. Silloin kaikki tulee älyttömän kalliiksi ja sellaista metsästysaikojen kulttuuriin liittyvää asumustapaa pitääkin vastustaa.
Tulet vielä Oiva huomaamaan, että Vihreät pitävät hallituksessa Tuomiojan esitystä hyvänä ja sen lisäksi myös pääministeri Vanhanen saattaa tarttua siihen, koska on kuitenkin muista kepuista poiketen järkeville ehdotuksille altis.
Tuomiojaa 40 vuotta seuranneena voisin yhtyä ajatukseen, että hän ehkä haluaa mieluummin olla SDP:n johtava (ja itsenäinen) "toisinajattelija" kuin koko puolueesta ja sen menestyksestä täyden vastuun ottava puheenjohtaja.
Puheenjohtahjana Tuomioja joutuisi tekemään kompromisseja oman idealisminsa kanssa, mikä saattaa olla hänelle vierasta ja jopa vastenmielistä.
Tuomiojan hyvien ehdotusten takana on yleensä erittäin älykäs laskelmallisuus, kun hän tekee ehdotuksiaan valtavirtaa ja yleistä, tavanomaista ajattelua vastaan ja näin hankkii itselleen harkittua julkisuutta ja kiillottaa omaa imagoaan.
Tuo on toki jokaisen poliitikon tehtävä niin kuin meidän äänestäjien tehtävä on arvioida poliitikkojen motiiveja ja ehdotusten realistisia seurauksia.
Bensakortti "päästöoikeuksien" myynti- ja siirtämisvapauksineen johtaisi ennenäkemättömään keinotteluun ja tiskinaluskaupankäyntiin, kun vanhaa autokantaa alettaisi panna rekisteriin vain siksi, että saataisi bensakuponkeja muille myytäviksi.
Tuomiojan ehdotus voi tähdätä hyvään, mutta käytännössä se olisi täysi katastrofi.
Tuomiojan suuri ansio on siinä, ettei hän kosiskele kannatusta populismilla. Hän uskaltaa tehdä ehdotuksia, jotka todennäköisesti saavat ainakin aluksi suurta vastusta suuren yleisön keskuudessa.
Yksityisen päästökaupan luominen ei ole lainkaan hassumpi idea. Päästökauppahan on teollisuudessa jo nyt täyttä totta. Tämä idea toisi sen vain jokamiehen oikeudeksi. Minusta sellainen ajatus, että ympäristöteoilla ja järkevillä asumisvalinnoilla voi ansaita myös kannustusrahaa on suorastaan erinomaisen kekseliäs. Kuten aiemmin olen kirjoittanut tämä idea ei ole Tuomiojan keksimä, mutta hän toi sille nyt poliittista näkyvyyttä.
Mitä vikaa on sitten ehdotuksessa teologisen tiedekunnan lakkauttamisesta? Miksi yhteiskunnan pitäisi edistää sellaista tiedekuntaa, jonka päätehtävänä on pappiskoulutus. Eikö se olisi paljon luontevampaa hoitaa seurakunnan sisäisenä asiana?
Poliitikot ottavat kantaa erilaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Ei sitä voi alkaa jostain Forssan kokouksen julistuksesta tarkistamaan, että kuuluuko se sosiaalidemokratiaan vaiko ei.
Olen samaa mieltä, Tuomiojalla ei ole kummoistakaan tarvetta päästä puheenjohtajan paikalle. Kilpailu Heinäluomaa vastaan olisi aiheuttanut sen, että puolueen linjasta oltaisiin keskustelua käyty, luultavasti tavoitteena oli alunperin juuri tämä. Uusi tilanne yllätti ja näin todellinen mahdollisuus avautui puheenjohtajan pestiin.
Nämä julkisuuteen tulevat lausunnot ovat aivan järkeviä ja jopa perusteltuja, mutta niiden avulla ei poliittista johtajuutta havitella. Taatusti Tuomioja sen tietää. Idealistina ja varsin herkkävaistoisena miehenä, Tuomioja luultavasti epäilee omia kykyjään, siksipä hän ei kilpailuun niin tosissaan lähde. Voittaa hän voi siitä huolimatta.
Esitys bensakorteista on tosin vitsi.
Vain sdp:n jäsenet saa polttoainetta
... että menisit töihin ja lopettaisit yhteiskunnan elättinä olemisen?
Tuskin mikään on säälittävämpää kuin 10 vuotta työttömänä ollut wannabe-porvari.
Tuomiojan kotisivulta:
"Ajatusleikkien esittäminen on tosikkopolitiikassa vaarallista. Näin etenkin jos paikalla on Ylen toimittaja, joka muista poiketen ei ymmärtänyt ehdotuksen tekijänkin pitäneen ehdotustaan käytännössä mahdottomana, ja joka uutisoi Tuomiojan tosissaan ehdottavan bensan säännöstelyä. Vaikka uutisen lopusta löytyi myös maininta pilkkeestä esittäjän silmäkulmassa, niin jo otsikosta tyrmistyneet eivät sitä enää noteeranneet."
Olipa hyvä, että Tuomioja havaitsi asian typeräksi ja leimaa sen nyt vain ajatusleikiksi. Onkohan Mpp:n tässä avauksessa käyttämät puheenvuorot ajatusleikkiä?
En ole ottanut kantaa homman mahdollisuuksiin käytännössä. Ei se minusta kuitenkaan täysin mahdotonta olisi, kun tekniikka varmaan antaisi mahdollisuuksia tällaisen toteuttamiselle. Käytännössähän me pelaamme muutenkin tällaisilla maksuoikeuksilla. Ihmisillä on tietty määrää rahaa käytössään vuosittain ja sen mukaisesti tietty kulutusmahdollisuus, mutta meillä on myös mahdollista ostaa lisää oikeuksia kuluttaa ottamalla lainaa pankista eli säästäjät myyvät meille pankin välityksellä tällaisia kulutusoikeuksia.
Luulen, että tässä ehdotuksessa on osin kyse siitä, ettei ymmärretä miten moderni se olisi.
... sosiaalipoliittinen puolensa: sen oikeuden saisi jokainen henkilö ja Tuomioja sanoi, että näin tuettaisiin lapsiperheitä, kun perheen lapsetkin saisivat pensakiintiön.
Ei noin monimutkaista ja eri tavalla ihmisiä kohtelevaa järjestelmää tarvita. Pensan kulutusta hillitään yksinkertaisesti nykyiseen tapaan, pitämällä sen verotus kohtuullisen korkeana.