ajattelin tässä vähän hapanta ottaessani sivistää teitä ja eritoten toveri wäinää jotta hän pääsisi erkaantumaan hirveän hospodarin tapaisesta kioskikirjallisuudesta. tiedättehän tulenkajien seuran? kirjailijoita 20-luvulta, siis sisällissodan tuntojen tulkitsijoita ja idän pahuuden kokijoita siltä ajalta. vaikka 20.lukua kutsutaan iloiseksi ajaksi niin tämän ryhmän runoissa/novelleissa silti tuntuu myös se pimeä varjo, joka idästä oli nousemassa.
pistän tähän illan päätteeksi, kun taidan olla ainoa enää hereillä, Anna Kaarin runon säkeen pätkän, joka ainakin minusta hyvin saa tuntumaan niskaviloissa sen ajan hengen ja sen epämääräisen kauhun, joka muutaman sadan kilometrin päässä uhkasi etelän ja idän ihmisiä;
"ilma ei liiku ja vaiti on puistot
talojen yllä on jäätynyttä sauhua
kiertelen ilotonna kaupungin katuja
pakenen vierasta, nimetöntä kauhua"
pistän tähän illan päätteeksi, kun taidan olla ainoa enää hereillä, Anna Kaarin runon säkeen pätkän, joka ainakin minusta hyvin saa tuntumaan niskaviloissa sen ajan hengen ja sen epämääräisen kauhun, joka muutaman sadan kilometrin päässä uhkasi etelän ja idän ihmisiä;
"ilma ei liiku ja vaiti on puistot
talojen yllä on jäätynyttä sauhua
kiertelen ilotonna kaupungin katuja
pakenen vierasta, nimetöntä kauhua"
Vastaukset 3
Vanhimmat
maailma on finaalin partaalla ja saamme olla tyytyväisiä jossei anarkia iske jo meidän aikanamme. minulla oli aikoinaan armeijassa välittömänä esimiehenä yliluutnantti, joka eli ihan toisissa maailmoissa ja kun baarissa istuttiin niin hoki aina kännipäissään, että kun anarkia tulee niin hän aikoo pysyä vahvojen puolella. pidin ukkoa ihan höpöhöpönä mutta tänä päivänä, kun jo maailmaa on vähän nähnyt niin sitä on enempi kallistunut hänen kannalleen. että maailma on vahvojen; niin vakaina aikoina kuin kaaoksenkin.
mutta karkasin aiheesta; äitimaasta. Yrjö Jylhä riimitteli, kovin kaukonäköisesti;
"ja vuoren kylki halkeaa
kun panos syttyy, laukee
kivisuihku pilviin singahtaa
- ja kalliolle laukee"
oliko Jylhässä näkijän vikaa mitä tulee luonnon riistoon ja näkikö Jylhä edeltä texkilerin tapaiset luonnontuhoajat, jotka tänäänkin ovat jonninjoutaville tauluteeveille tehnyt tilaa kaikenmaailman romun tieltä. mutta ei se mitään; yhdessä me menemme hautaan, niin suurin riistokapitalistikin kuin se kädestä suuhun elävä kurjimmista kurjin kommunistikin. ja kun mennään niin lausutaan yhdessä Yrjö Kerästä että;
"olen syyllinen. saatte tappaa mun,
mutta sekään ei auta
on liian löyhä se vankila,
jonka nimi on hauta"
ihminen kuluttaa liikaa mutta minkäs sille teet? pitäisi lähteä keittiöön täyttämään lasi. voisin samalla heittää roskiin jääkaapista kaikki ne kymmenen kiloa sinne jäänyttä vanhentunutta ruokaa...
Tulenkantajat eivät olleet mikään taantumusporvaripoppoo, vaan mukana oli esimerkiksi runoilija Katri Vala, joka esikoiskokoelmassaan Kaukainen puutarha vuonna 1924 kuvaa ihailemasi fasisti-Suomen pelontäyteistä ilmapiiriä työväenluokan vallankumouksen väliaikaisen väkivaltaisen tukahduttamisen jälkeen:
Murhattu maa
Rinta tyhjänä,
mustana ja kuolleena,
väkevien suonien elämänvoima
loppuunvuotaneena
lepää maa
elämän murhaamana.
Taivaita kiertää suuri nyyhkytys
ja murhe valuu tummina puroina
äsken kukkivilla kummuilla.
Mykkä tuska puhuu vesiltä ja vuorilta
ja järvet katsovat kuin sammuneet silmät
kuoleman kaameita töitä.
Metsistä nousee lahonnut lemu,
ja suot ovat kuin mätäneviä ruumiita täynnä.
Nukkuvien talojen ympärillä
kiertää hiipiviä askeleita,
ja koirat ulvovat.
Sisällä vapisevat ihmiset
ja itkevät unissaan
selittämättömän kauhun kahleissa.
Kiitävien pilvien lomasta
leimahtaa värisevä tähti
sysimustaan pimeyteen!
Toiseksi viimeiseksi jäänessä kokoelmassaan Paluu vuonna 1934 myös taiteilijaseura Kiilaa perustamassa olleen Valan sävy on muuttunut vallankumouksellisen optimistisesti maamme ja maailman sosialistiseen tulevaisuuteen luottavaksi:
Maailman aamu
Aurinko on noussut taivaan rantaan
kuin kultainen gong-gong,
johon huikea tehtaanpiippu
iskee helähtävän huudon:
maailman aamu on teidän!
Kadut kumisevat askeltenne alla,
käsienne luomat,
valossa loistavat kadut.
Työläisten tumma virta,
kaupungin valtimot täyttävä veri
vyöryy sykkiviä tehtaita kohden.
Maailma on teidän!
Vielä nukkuvat elämän loiset,
joiden kädet ja aivot eivät tunne
luomisen tuskaa ja iloa.
Valvoneet etsijät
nousevat työnsä äärestä
seuraten kulkuanne polttavin silmin.
Verenne punaiseen voimaan liittyy
heidän ajatustensa sähkö.
Maailman aamussa,
jossa hunajankeltaiset autot
kiidättävät tuoksuvaa leipää,
nostakaamme päämme,
tarttukaamme luojan käsillämme
tyynen ylpeästi elämään.
Maailman aamu on meidän!
Aamun leipä on meidän!
Katri Vala kuoli keväällä 1944 keuhkotautiin eikä ehtinyt nähdä edes silloisen fasismin kukistumista. Hänen kuolemaansa fasisti-Suomi avitti pitämällä hänen miestään vankilassa. Myös Tulenkantajiin kuulunut Erkki-veli oli näiden taantumusvoimien vankina Ruotsissa.
Katri Valan aate elää!
olivat edelläkävijöitä mitä tulee yrityksiin paikata vapaussodan haavoja jo kauan ennen talvisodan muodostamaa yhteishenkeä. siihen kuului niin vasemmistolaisia kuin yhtäältä vaikkapa akateemisen karjala-seuran jäseniä. valitettavasti tämäkin ryhmä hajosi poliittisiin erimielisyyksiin mitä lietsoi idän pahan valtakunta.
silti tulenkantajat ovat tärkeä osa suomen historiaa. nostin heidät esiin koska he olivat oikeastaan ensimmäinen koko kansaa edustava ryhmittymä mikä julkisesti ajoi suomen integroitumista länteen.