Heippa kaikki!
Olen saanut 200l akvaarion 100*45*45 ja mietin
kumpi suodatin olisi parempi sisä- vaiko
ulkosuodatin? Ja miksi jompi kumpi on parempi onko
kalalajistolla merkitystä asian suhteen? Ja minkä
kokoinen eli montako litraa tunnissa sen pitäisi
vettä kierrättää?
Kala ehdotuksiakin saa laittaa jos haluaa.
Kiitos jo etukäteen tiedoista! :)
Sisä- vaiko ulkosuodatin?
4
1652
Vastaukset
- Pehis
Kalalajistolla on sikäli merkitystä, että isommat
kalat, etenkin kirjoahvenet, on yleensä paljon
sottaavampia kaloja, eli vaativat tehokkaamman
suodatuksen. Tosin kovin isoja kaloja tuohon
akvaarioon ei sovi. Ja tietysti kalaston
määrälläkin on vaikutusta suodatustarpeeseen.
Sisäsuodattimellakin luultavasti pärjää, jos on
vähän kaloja, mutta suosittelen joka tapauksessa
ulkosuodatinta. Siihen saa moninkerroin enemmän
suodatuspinta-alaa verrattuna sisäsuodattimeen,
eikä sitä tarvitse puhdistaa läheskään niin usein.
Sisäsuodatin on lisäksi minusta pääasiassa
mekaaninen suodatin akvaariossa leijuvan p*skan
poistoon, vaikka siihenkin tietysti ajan kuluessa
kehittyy bakteerikanta. Ulkosuodattimeen saa,
käyttämällä esim. eheimin ehfisubstraattia,
aikaan moninkertaisen bakteerikannan, eli paljon
paremman biologisen suodatuksen haitallisia
typpiyhdisteitä hajottamaan, verrattuna
sisäsuodattimeen.
Monet käyttävät akvaarioissaan molempia,
sisäsuodatinta mekaaniseen lian poistoon ja
ulkosuodatinta biologiseen suodatukseen.
Akvaarioosi minimikoko suodattimella on n. 600
l/h, mutta ylärajaa ei periaatteessa ole (Kaikki
kalat ei tosin tykkää liian kovasta
virtauksesta). Suosittelen jotain 900 l/h
suunnilleen. Esim, Eheim 2026 - ulkosuodatin
voisi olla aika hyvä. Ja jos et halua maksaa
itseäsi kipeäksi suodattimesta, niin tilaa
Saksasta, saat puolet halvemmalla. - Suodatus kuntoon
Valitse ulkopuolinen suodatin. Mieti kuitenkin
tarkkaan minkä merkin valitset. Itse olen
harrastanut akvaarioita jo yli 15 vuotta ja
todennut että Eheim on paras mahdollinen suomen
markkinoilla oleva merkki! Pärjäät tosin
muillakin merkeillä ja ne jopa luultavasti
toimivat, mutta varaosahuolto on huomattavasti
huonompi ja laitteet yleensä pitävät mieletöntä
meteliä.
Kommentoisin vielä tuota saksasta tilaamista...
On totta että alan tuotteet saattavat olla siellä
jopa puolet halvempia kuin suomessa.
Valmistetaanhan esim. Eheim siellä. Mutta tässä
yhteydessä olisi hyvä muistaa että kuitenkin
tarvitset suomalaisia akvaarioliikkeitä muihin
asioihin. Tuskin jaksat pilkkutaudin iskiessä
odottaa lääkepurkin saapuvan saksasta... Eli
tilaamalla sieltä olet mukana kampanjoimassa
suomalaisia kauppiaita vastaan. Voin kertoa että
akvaarioalan liikkeet eivät todellakaan ole
mitään kultakaivoksia ja kaikki kaupat ovet
tervetulleita! - Tiitu
... sanonpa vain, että selviät halvimmalla,
helpoimalla, pisimmällä huoltovälillä ja saat
isomman suodatuspinnan, kun et OSTA kumpaakaan!
Laita sensijaan pelkkä iso suodatusvaahtomuovin
pala tiiviisti akvaarion toiseen päätyyn ja jätä
sen ja päätylasin väliin pieni rako, johon
asennat 2-4 kertaa akvaariosi tilavuuden tunnissa
pumppaavan pumpun, niin että ulostulovesi menee
kalojen puolelle. Jos et usko, että näin helpolla
saat useimpia kaupallisia suodattimia paremman
laitteen, niin käy vilkaisemassa Akvaario
Arenassa Helsinginkadun varrella, miten homma
pelaa! - Biologi
Lueskelin tuossa yhtä tähän viestiin kirjoitettua
vastausta, jossa suositeltiin jopa 900l
tuntiteholla toimivaa suodatinta ko. olevaan
akvaarioon. Tässä törmätään yhteen usein
unohdettavaan asiaan eli vastaako suodattimen
suodatusteho suodattimen pumpun aiheuttamaa
virtausta???
Suodattimessa toimivat nitrifikaatiobakteerit
nimittäin elävät ja toimivat parhaiten kun veden
virtaus on suhteellisen pieni eli puhutaan
virtauksista, jolla akvaarion koko vesimäärä
kiertää suodattimen kautta 4-6 tunnissa. Toisin
sanoen ko. olevassa akvaariossa virtaus olisi
näin ollen n. 30-50l/h. Tämä siis käytettäessä
ulkosuodatinta, jonka säiliön tilavuus on 2,5-
3,5l ja käytettäessä Ehfisubstraatin tapaista
keraamista suodatinmassaa, jonko toiminnallinen
pinta-ala on vähintään 250m2/l (Ehfisubstraatilla
450m2/l). Kyseisellä virtauksella ja
suodatinmassamäärällä saadaan aikaiseksi hyvä
biologinen suodatus, mutta tietysti on sitä
parempi, mitä suurempi säiliö on virtauksen
kuitenkin pysyessä samana. Itselläni on 250l
puljussa 5l säiliöllä varustettu Eheimin
suodatin, jonka pumppuosa on kuitenkin yhtäkokoa
pienemmästä mallista ja lisäksi letkuhanan
sulkijaa avuksi käyttäen on virtaus rajoitettu n.
40-60l tunnissa (oma puljuni on 250l). Tämän
ulkosuodattimen lisäksi puljussa on 200l tunnissa
kierrättävä sisäsuodatin, joka huolehtii siis
mekaanisesta suodatuksesta ja pintaveden
riittävästä kierrosta ja näin ollen veden
riittävästä hapettumisesta. Tällä menettelyllä
ulkosuodatinta ei tarvitse "pestä" useisiin
kuukausiin, sillä veden virtauksen ollessa
sopiva, ulkosuodatin ei juuri jaksa vetää
sisäänsä hirveästi silminnähtävää likaa, mutta
hoitaa silti pääasiallisen tehtävänsä eli
biologisen suodatuksen. Tästä johtuen
sisäsuodatin onkin sitten puhdistettava
viikoittain, mutta sehän ei suuri homma ole.
Tietysti suodatustarpeeseen vaikuttaa, myöskin
vedenvaihtoväli sekä tietysti akvaarion asukit;
jos pieniä kaloja on runsaasti, on lopputulos
sama kuin olisi vain pari isompaa...
Että tämmöstä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2754699Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343040Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442877Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k342871Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771816Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061664Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 601429
- 951292
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2151190