En tiedä enää mitä pitäisi tehdä.. Kohta kaksi kuukautta ollut yhtä helvettiä.. Mietin joka päivä kuolemaa.. Ei kukaan minua kaipaa täällä, elämä potkii vain päähän. Minulla on 7 vuotias poika Jota minun pitäisi osata rakastaa, mutta toisinaan tunnen häntä kohtaan vihaa myös..Kun hän on isällään tiedän että hän on tyytyväinen. Minun luonani hänellä ei ole mitään. Tuntuu etten välitä mistään. Miesystäväni hokee minulle että minulla asiat ihan hyvin. No miksi hän pelkää sitten että teen itselleni jotain.. Ei ne voi silloin hyvin olla.Olen kuitenkin 28 vuotias nainen ehkä parhaassa iässä. Kaikki vain sanoo että koita jaksaa. Miten voin, kun en jaksa edes ulos lähteä vaikka sisällä tuntuu että seinät kaatuu päälle.. Mies sanoo: mene kaverin kanssa ulos.. hmm..No kun ei ole yhtään ainoata kaveria/ ystävää.
Olen niin täynnä vihaa. Jopa lapseni sanoo minulle äiti älä taas hermostu. Saan hirvittäviä kiukku kohtauksia ja kun kiukku häviää tuntuu tyhjälle. Olin ennen iloinen ,positiivinen ja aina ollut sosiaalinen. Nyt tuntuu että pää räjähtää.. haluaisin kadota pois.. Niin turhaa.. Eikä kukaan voi minua auttaa. Tämä teksti yhtä sekavaa kuin mieleni.. Anteeksi
Olen niin täynnä vihaa. Jopa lapseni sanoo minulle äiti älä taas hermostu. Saan hirvittäviä kiukku kohtauksia ja kun kiukku häviää tuntuu tyhjälle. Olin ennen iloinen ,positiivinen ja aina ollut sosiaalinen. Nyt tuntuu että pää räjähtää.. haluaisin kadota pois.. Niin turhaa.. Eikä kukaan voi minua auttaa. Tämä teksti yhtä sekavaa kuin mieleni.. Anteeksi
Vastaukset 6
Vanhimmat
hanki apua pikinmiten.Mene päivystykseen ja kerro vaivasi sieltä osaavat henkilöt ohjaavat sinua eteenpäin ja antavat lääkityksen.Mielestäni olet masentunut, silloin ihminen ei ole oma itsensä vaan tauti sanelee pelisäännöt.Nimim. kokemusta on
Toki lapsikin siitä hyötyy, kun äiti voi paremmin, mutta itselleen sitä terveempää oloa on haettava. Pitää kokea, että on itse omana itsenään tärkeä, eikä vain äitinä. Ja että on arvokas masentuneenakin. Itse olen käynyt tosi syvissä syövereissä, yritin itsemurhaa. Lopulta aloin syödä psykiatrisella osastolla masennuslääkkeitä, jotka pikkuhiljaa alkoivat vaikuttaa (en uskonut lääkkeisiin, terapiaan tai muuhunkaan,silloin kun kuoleman ajatukset sai vallan). Ei sellaisissa olotiloissa voi lähteä kaverin kans ulos, vaik sellasia oiskin. Mä huomasin masennukseni hyvänä puolena (näin jälkikäteen ajatellen), että siinä seulottiin jyvät akanoista. Ne, keiden kanssa olisi pitänyt esittää, että hyvin menee, joko kyllästyivät minuun tai päinvastoin. Oli kuitenkin yksi sukulaispaikka, mihin pystyin itsetuhoisimpina hetkinä menemään. Ymmärsivät kai omien kokemuksiensa kautta, että ihmisen ei aina tarvitse jaksaa olla sosiaalinen ja puhelias (eivät toistelleet jotain "koeta jaksaa"-juttua).
Näin rakennat vankan
ITSELUOTTAMUKSEN
1. Keskity voimavaroihisi mieluummin
kuin rajoituksiisi
2. Päätä että otat selville totuuden itsestäsi
3. Erota toisistaan se, kuka olet ja mitä teet
4. Keksi tehtävä, josta pidät ja jossa olet hyvä,
tee sitä sitten yhä uudestaan ja uudestaan
5. Puhu itsellesi myönteiseen sävyyn sen sijaan,
että arvostelisit itseäsi
6. Kuvittele itsesi onnistujaksi sen sijaan,
että pelkäisit aina epäonnistuvasi
7. Uskalla olla hieman poikkeava
8. Seurustele sellaisten ihmisten kanssa,
jotka auttavat sinua kasvamaan
Tuo kaikki kuulostaa niin helpolle, voi kun se toimisi.
Tuo itseluottamus minulla on aivan nollissa kyllä. Ja sekin vain siitä kuin teen jotain hyvää niin se aina kääntyy minua vastaan, joskus kun kuulisi toisen ihmisen sanovan jotain hyvää minulle,
joskus kun saisin sellaisen halauksen että tuntisin itseni tärkeäksi.. Mutta ei. Aina vain ns. syytöksiä ja kun niitä syytöksiä tulee jatkuvasti ja sellaisista asioista mitä en ole edes tehnyt.Jostain aina epäillään. Jos olen hetken hyvällä tuulella, miesystäväni on pakko kysyä: Mitä pahaa nyt olet tehnyt. Antaisi olla minun hyvällä tuulella. Ja yleensä hänelle vastaankin, et älä välitä ei tämä kauan kestä.
Pelkään kun olen alkanut nauttia alkoholista enemmän ja enemmän. Ja kun se ei auta.. Lisää vain vihaani itseäni ja tätä elämää kohtaan. Ennen en juonut Oikeastaan kun kerran kaksi kuukaudessa nyt se on 3-4 kertaa viikossa. pojaltani juon iltaisin salassa. Ja kun asiaa oikein ajattelen niin isäni teki sitä minulle kun olin pieni aina pullo kädessä ja hän joi autoa ajaessa kun olin hänen kyydissä ja en saanut siitä äidilleni kertoa,kun kasvoin se teki minulle vihan kun näin hänet aina juovan. Äitini on minulle enää se joka hieman jaksaa kuunnella, vaikkakin minulla on häntäkin kohtaan vihaa, Kun sain hänet itseteosta kiinni toisen miehen kanssa sängystä ja se tietenkin johti vanhempieni eroon..Minulla on niin paljon tuskaa sisälläni. Tuntuu ettei minua ole koskaan Rakastettu, Ehkä poikani on ainoa joka välittää.. häneltä kuulen iltaisin kun hän minun luona.. Äiti minä rakastan sinua.. Mutta riittääkö yksin se.
Tuo ANSIOLUETTELO oli nyt aivan päinvastainen, mitä lähettämäni kaava yrittää kertoa? Joka on lainattu www.positiivarit.fi, aamunajatus.
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
Oletko käynyt psykologin/ terapeutin kanssa juttelemassa.?
Jos noiden asioiden kanssa elää päiväsä päivään niin...? En mä ainakaan jaksaisi(joskus elänyt)
VERTAISTUKI RYHMÄkin olisi tosi hyvä, jossa nämä asiat voisi puhua vapaasti.. ja elää niinsanotusti pois itsestään...kun saa kerrankin puhua asiasta niinpaljon kuin sielu sietää?
SIELU ei kestä tuonkanssa jatkuvasti elämistä?
Etsi itsellesi todellinen elämä...sinä katsot suunnan, mistä sen etsit..Murehtimalla se ei ainakaan löydy ?
Onnea matkaan > > > > > > > > > > > > > > >
eivät synny tahtomalla, ensin pitää saada sisälleen tuskan ja henkisen pahoinvoinnin purkamisen jälkeen saada tilaa. Nuo positiiviset ohjeet, mitä tässäkin viestiketjussa on, ovat samanlaisia kuin nuo ystävät, joille pitää esittää "hyvin menee". Hyviä ohjeita ovat, muuta eivät tepsi vielä noin pahassa masennuksessa. Ensin pitää saada ns. ensiapu. Vasta sitten voi alkaa rakentaa uutta. Nuo ohjeet saa masentuneen vieläkin masentuneemmaksi, kun yksi masennuksen oire on syyllisyyden tunne ja voimattomuus. Pelottaa entistä enempi yrittää luoda ihmissuhteita, kun on tuollaiset positiivisen ajattelun paineet päällä. Siinä mielessä ammattiapu olisi paikallaan, koska sielä saa puhua just pahasta olostaan... Voi, kun jaksaisit soittaa tk:hon tai vastaavaa. Tiedän kyllä, kuinka raskasta on tarttua edes puhelimeen tuossa vaiheessa. Ja olet tärkeä ihminen, eihän täällä kukaan edes vastaisi sinulle, jos et olisi. Minä en ainakaan mittaasinua ansioidesi perusteella, vaan siksi että olet ihminen, joka hakee täältä apua. Ja varmasti moni on henkisesti täälläkin tukenasi. Moni on vain itse niin syövereissä, ettei pysty/jaksa edes kirjoittaa tänne. Jos käy edes täällä lukemassa, se voi olla päivän huippusuoritus, niin raskasta se masennus on.