Kuka viisasteli

"En myöskään toivo kenenkään äänekkään uuden jäsenen saavan aikaan sitä, että ryhmän julkisuuskuva muuttuu".

Totuus on kuitenkin päinvastainen.
Puolueen julkikuvan pitää nimenomaan muuttua, jotta voimme lähteä kasvuntielle.
Jokainen on nähnyt mihin aikaisemmalla julkikuvalla olemme päässeet, EMME MIHINKÄÄN.

Julkikuvan muuttaminen ei tarkoita kuitenkaan politiikan pääsanoman muuttamista, se tarkoittaa äänestäjään vetoavan tyylin ottamista käyttöön.
Sitä on politiikkaa, jos siinä meinaa pärjätä.
Nyhräämällä ei tule mitään. Ja se on valitettava totuus.

Elävä politiikka tuo kansalle toivoa ja puolueelle menestystä.

Tässä se hyvin lyhyesti sanottuna.

Katsokaa jo viimeistään nyt totuutta silmiin.
6229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ymmärtää.

Äänestä
  • miksi kirjoittelu on mennyt ilkeilyksi? Eikö mielikuvat IPU:sta tule siitä, että täällä joku näsäviisas huutaa mammaaaa? Suurta typeryyttä, josta jokainen täysipäinen äänestäjä tekee omat johtopäätöksensä.
    Mietitään jotakin kansaa koskettavaa, eikä vastailla mihinkään epäoleellisiin.

    Äänestä

  • eivät siis ymmärrä mitään? Pietuko on se mittapuu, jolla ihmisten ymmärrys mitataan?

    Äänestä

Kyllä meidän pitää myöntää Sivosen ajatukset oikeaksi.
Emme ole saaneet riittävää kannatusta. Päin vastoin, kannatuksemme on vain huonontunut entisestään.
Nyt uutta meninkiä hommaan.

Julkikuvamme on saatava muuttumaan.

Äänestä
  • ei ainakaan positiivisemmaksi muutu eikä kannatus nouse, se on varmaa. Liperissäkin mahdollinen alku innostus kääntyy pian loppulaskuun.

    Äänestä

Pietu kirjoittaa totuuksia, muut pelkkiä mielipiteitä. Ja olikohan tuo siteeramasi mielipidekin asiatonta solvausta?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


näillä sanoilla? kirjoitti:

"En myöskään toivo kenenkään äänekkään uuden jäsenen saavan aikaan sitä, että ryhmän julkisuuskuva muuttuu".

Totuus on kuitenkin päinvastainen.
Puolueen julkikuvan pitää nimenomaan muuttua, jotta voimme lähteä kasvuntielle.
Jokainen on nähnyt mihin aikaisemmalla julkikuvalla olemme päässeet, EMME MIHINKÄÄN.

Julkikuvan muuttaminen ei tarkoita kuitenkaan politiikan pääsanoman muuttamista, se tarkoittaa äänestäjään vetoavan tyylin ottamista käyttöön.
Sitä on politiikkaa, jos siinä meinaa pärjätä.
Nyhräämällä ei tule mitään. Ja se on valitettava totuus.

Elävä politiikka tuo kansalle toivoa ja puolueelle menestystä.

Tässä se hyvin lyhyesti sanottuna.

Katsokaa jo viimeistään nyt totuutta silmiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu