En tiedä, onko tänne kirjoittamisessa mitään järkeä, mutta mua oikeasti on alkanut pelottaa että olen jollain lailla sairas.
Mulla on ollut tavallista enemmän vastoinkäymisiä elämässä vaikka olenkin vasta 18. Isäni teki itsemurhan, äiti joi, ihmissuhteet eivät ole olleet pysyviä jne. Olen aina ollut syrjäänvetäytyvä ja ujo, mutta nyt tämä on mennyt äärimmäisyyksiin. Luulen että mulla on sosiaalisten tilanteiden pelko. Pelkään mennä yksin esim. kauppaan, en viihdy suuressa porukassa, en voi soittaa puhelimella...
Oireina on esimerkiksi tärinää lähinnä päässä(!) ja punastumista. En voi kuvitellakaan meneväni esim. työhaastatteluun. Joskus mulla taas ei ole minkäänlaisia oireita ja pystyn juttelemaan vieraiden ihmistenkin kanssa suht normaalisti. Joskus mun taas täytyy pakottaa itseni liikkeelle, olen ajatellut että ehkä se auttaisi tähän pelkoon mutta joo. Pahimpina päivinä jännitän lähes kaikkia asioita kuten jopa postin hakemista...
Tämän lisäksi mun mielialat vaihtelee joskus koko ajan. Saatan olla onnellinen ja iloinen, sitten yht äkkiä ahdistun jostain kumman syystä ja musta tulee itsesäälissä rypevä ja inhottava. Puran tuon mielipahan lähinnä poikaystävääni joka ihmettelee tietenkin mistä on kyse. Mutta kun en itsekään tiedä.
No joo, sekava kirjoitus, mutta oli pakko purkaa tää johonkin. Pointtina siis oli, että tarvitsisinkohan mä jotain ammattiapua tai lääkitystä näihin ongelmiin...? Joskus tuntuu siltä, joskus ei.
Mulla on ollut tavallista enemmän vastoinkäymisiä elämässä vaikka olenkin vasta 18. Isäni teki itsemurhan, äiti joi, ihmissuhteet eivät ole olleet pysyviä jne. Olen aina ollut syrjäänvetäytyvä ja ujo, mutta nyt tämä on mennyt äärimmäisyyksiin. Luulen että mulla on sosiaalisten tilanteiden pelko. Pelkään mennä yksin esim. kauppaan, en viihdy suuressa porukassa, en voi soittaa puhelimella...
Oireina on esimerkiksi tärinää lähinnä päässä(!) ja punastumista. En voi kuvitellakaan meneväni esim. työhaastatteluun. Joskus mulla taas ei ole minkäänlaisia oireita ja pystyn juttelemaan vieraiden ihmistenkin kanssa suht normaalisti. Joskus mun taas täytyy pakottaa itseni liikkeelle, olen ajatellut että ehkä se auttaisi tähän pelkoon mutta joo. Pahimpina päivinä jännitän lähes kaikkia asioita kuten jopa postin hakemista...
Tämän lisäksi mun mielialat vaihtelee joskus koko ajan. Saatan olla onnellinen ja iloinen, sitten yht äkkiä ahdistun jostain kumman syystä ja musta tulee itsesäälissä rypevä ja inhottava. Puran tuon mielipahan lähinnä poikaystävääni joka ihmettelee tietenkin mistä on kyse. Mutta kun en itsekään tiedä.
No joo, sekava kirjoitus, mutta oli pakko purkaa tää johonkin. Pointtina siis oli, että tarvitsisinkohan mä jotain ammattiapua tai lääkitystä näihin ongelmiin...? Joskus tuntuu siltä, joskus ei.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Luultavasti kärsit maanisdepressiivisuudesta. Varaa aika psykologille. Tai käy mielenterveystoimistossa.
Maanisdepressiivinen eli kaksisuuntainen mielialahäiriö aikaa tavallisimmin varhaisessa aikuisiässä. Sairaudelle on ominaista mielialan säätelyjärjestelmien epäkunto. Maanisuus ja masentuneisuus, tunnetilojen eri puolet, vaihtelevat. Sairauden kulku on pitkäaikainen, ja se aiheuttaa kärsimystä myös potilaan läheisille. Sairauden varhainen tunnistaminen ja varomerkkien eli pahenemisvaiheita. Ennakoivien oireiden tiedostaminen on tärkeää. Sairausjaksojen uusiutumista voidaan tehokkaasti estää säännöllisillä elintavoilia ja lääkehoidolla. Sairaus on välillä täysin oireettomassa vaiheessa pitkiäkin aikoja.
Maniavaihe alkaa usein äkillisesti. Sen taustalta löytyy tavallisesti rasittavia elämänolosuhteita, menetyksiä ja valvomista. Oireina ovat ylikierroksilla eläminen, kiihtynyt ajatustoiminta ja puheliaisuuden lisääntyminen. Sairauden kuvaan kuuluvat myös sosiaalinen estottomuus, vähentynyt unen tarve, kohonnut itsetunto, keskittymiskyvyttömyys ja vastuuton käyttäytyminen.
Maaninen potilas on ympäristölleen rasittava. Hän aiheuttaa itselleen suurta vahinkoa sotkemalla ihmissuhteensa, tekemällä epärealistisia kauppoja ja sekoittamalla raha-asiansa. Maanisessa vaiheessa oleva ihminen kokee olevansa elämänsä kunnossa, huipputehokas ja -energinen eikä missään mielessä sairas, joten hän ei itse koe tarvetta hakeutua hoitoon. Niinpä hänet joudutaan usein toimittamaan sairaalahoitoon tahdostaan riippumatta. Sairauden kieltäminen on usein psyykkinen keino hallita avuttomuuden tunteita ja sairauteen liittyvää häpeää.
Kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennusjaksot ovat samanlaisia kuin tavallisessa masennuksessakin. Oirekuvassa voi olla erojakin. Ikään kuin manian toisena vastapuolena masennukseen voi liittyä jähmettynyttä oloa, lisääntynyttä unen tarvetta ja ruokahalua. Heikentynyt kiinnostus ihmisiin ja asioihin, jatkuva huoli, surumielisyys, väsymys, haluttomuus ja masentunut mieliala ovat tavallisia.
Kiitos vastauksesta.
En kuitenkaan usko, että mistään niin vakavasta sairaudesta on kyse. En nyt periaatteessa ole masentunut, depressiivinen kuin hetkittäin, eikä se ole pitkäaikaista tai vakavaa masennusta.
Maaninen en nyt ainakaan ole ollenkaan :)
Nuo mielialan vaihtelut ovat satunnaisia, lähinnä tavallisesta ahdistuneeseen ja taas tavalliseen. Ehkä kyse voi olla vain mun luonteeseen kuuluvasta piirteestä.
minä olen elänyt pian 30 vuotta TÄSMÄLLEEN samojen oireiden kanssa; minulla on aspergerinsyndrooma,johon tosin kuuluu paaaaaaljon muitakin oireita,joten sinulla ei sitä välttämättä ole,vaan johtuu yksinkertaisesti luonteestasi, jota on muokannut mm nuo kurjat kokemukset elämässäsi. Itse olen pärjännyt ilman lääkkeitä enimmän aikaa; ainoastaan voimakkaaseen jännitykseen olen saanut joskus beetasalpaajia,koska joudun esiintymään ammatissani, paras apu minulle,ja varmaan sinullekin on ihan vain keskusteluterapia terapeutin kanssa,sillä he osaavat antaa käytännön neuvoja eri tilanteista selviämiseen. Lääkkeitä et tarvitse,jos sinusta tuntuu siltä, ja kykenet edes välttävästi hoitamaan asiasi. Minä olen myös sotkenut ja menettänyt tärkeitä ihmissuhteita käytökseni vuoksi,mutta nykyisen suhteen olen onnistnut säilyttämään sillä,että kerron tyhjentävästi kumppanilleni,mikä ja miksi minua vaivaa nyt,ja että yritän kovasti hillitä itseni ja muuttaa käytöstäni- koska minulla ei itsellänikään ole kovin hyvä olla tälläisenä. Ja siihen taas auttaa terapeutti ja oma motivaatio. Kyllä tuo ikää myöten helpottaa ja lievittyy vähän, nauti niistä hetkistä,jolloin olet oireeton ja pahimman aikana ajattele,että pian se taas on ohi ja sitä seuraa oireeton jakso,niin minäkin teen.
Eipäs aleta jakelemaan diagnooseja nettikeskustelun perusteella...jostain syystä tuntuu, että aina on joku ns. muotidiagnoosi, nykyisin kaksisuuntainen mielialahäiriö, jota jaellaan jokaiselle vastaanottavaiselle ihmisparalle. Myös minulle ja siskolleni, täysin ilman mitään perusteita, täytetyn kaavakkeen avulla!
Minulla on myös ollut vaikeuksia perheessä ja ne heijastuvat kyllä koko elämään, vaikka yrittäisi kuinka elää ns. "normaalisti". Jatkuva huoli ja suru ja ahdistuneisuus. Jos on ollut epävarmaa kotona, niin ihmisestäkin saattaa tulla epävarma. Mullakin on sellainen tunne, että joskus menee hyvin,mutta sitten taas ikäänkuin vedetään matto jalkojen alta pois.
Mielialavaihtelut voivat siis liittyä tähän epävarmuuteen -alkoholistiperheessä kasvanut ei tiedä, mitä saa/uskaltaa tuntea ja mitä ei?
Vai mitä mieltä itse olet?
Kyllä sinä voit hakea apua vaikka terveyskeskuspsykologilta. Tai nuorten mielenterveystoimistosta iästä riippuen. Netissä on tukiasema.fi ja apua.net (?). Lisäksihän on alkoholistien aikuisille (?) lapsille järjestettyjä ryhmiä, joissa voi purkaa tuntemuksiaan. Netistä varmaan löytyy tietoa.
Hyvää kesän jatkoa!
osoitteessa:
http://www.al-anon.fi
http://www.al-anon.alateen.org/
"Eipäs aleta jakelemaan diagnooseja nettikeskustelun perusteella...jostain syystä tuntuu, että aina on joku ns. muotidiagnoosi, nykyisin kaksisuuntainen mielialahäiriö, jota jaellaan jokaiselle vastaanottavaiselle ihmisparalle. Myös minulle ja siskolleni, täysin ilman mitään perusteita, täytetyn kaavakkeen avulla! "
Eli ei eroa nettikeskusteludiagnoosiin. Sen alan ihmisille ei mahdu kuin yksi juttu kerrallaan päähän, ei ne erota ihmisiä yksilöiksi vaan niitten mielestä kaikki on samanlaisia.
jakelu joutuin: tässä oikeampi osoite tidostoihin.
http://www.juwanet.org/sosterv/alkoholi
ja sieltä valitsee: Alkoholistin lapset.
Jäljempänä antamani osoitteet eivät toimi. Sorry
sano sorsa
ja lopetti soutamisen.
Minäkin jännitän sosiaalisissa tilanteissa. Erään arvion mukaan lähes 10 % kärsii samasta vaivasta jossakin vaiheessa.
Olen kärsinut tästä jo monia vuosia mutta vasta tänä vuonna olen ollut juttelemassa asiasta psykologin kanssa. Hän suositteli minulle terapiaa. Nyt kuitenkin minulla on menossa lääkehoito. (Kela ei korvaa terapiaa jos ei ole ensin muistaakseni puoli vuotta muuta hoitoa. Ja taitaa niillä olla rahatkin lopussa tältä vuodelta.) Syön tämmöisiä mielialalääkkeitä nimeltä Seroxat. Tuntuvat ainakin minulla lieventävän jännitysoireita.Esimerkiksi kaupassa ei jännitä enää yhtä paljon kuin aikaisemmin.
Kamalia juttuja ovat täällä kirjoittaneet tämän lääkkeen sivuvaikutuksista, mutta itselläni ei ole semmoisia ollut ja harvinaisia lienevät muutenkin. Tarkoitus ei tietenkään ole syödä loppuikää lääkkeitä vaan tämä vain helpottaisi tilanteita, jolloin vähitellen oppisi olemaan jännittämättä.
Ehkä sinun tilanteesi ei ole yhtä paha kuin minun. Minulla kun ei juurikaan ole mitään ihmissuhteitakaaan tämän vaivan takia. Mutta jos tämä sinua vaivaa niin kannattaisi varmaan jutella jonkun lääkärin tai psykologin kanssa. Ne kai paremmin tietää että tarvitseeko ammattiapua.
Mun mielestä kuulostat aika normaalilta, tällasta se on monilla meistä, jotka olemme kasvaneet esim. kodissa, jossa on alkoholiongelma.
Älä OLLENKAAN turhaan luule olevasi jotenkin poikkeava tai erilainen kuin muut, kaltaisia on tuhansia! Kuvaamallasi tavallahan ihminen vaurioituu ja reagoi, jos lapsuus ei ole ollut riittävän selkeä ja turvattu, jos vanhemmuutta ei ole ollut riittävästi.
Koita löytää porukka, jossa voit jakaa kokemuksiasi ja tunteitasi, tuntemuksiasi ja selvittää, mikä on aitoa sinua, mikä taas kotoa "tarttunutta". Esim. alkoholistien aikuiset lapset-ryhmä. Alalta on myös tosi paljon kirjallisuutta, kirjastosta löydät!
Ei hätää!
Toivon sinulle huolettomuutta päiviisi ja itsetarkkailun vähentymistä. Kyllä sä oot ihan ok.
Ehdottaisin, että kävisit keskustelemassa jonkin asiantuntijan kanssa asiastasi. Usein pelkkä keskusteleminen jo saattaa auttaa asiaa. Ja mielialanvaihteluihinkin on saatavana ihan hyviä lääkkeitä kun vaan sopiva löytyy. Myös jännitysoireisiin. Ei kannata kärsiä vaan kannattaa hakea apua jos itsestä tuntuu siltä, ettet yksin pärjää. Itse olen saanut mielialanheittelyihin mielialaa tasaavan lääkityksen ja hyvän sellaisen, en puhu masennuslääkkeestä vaan sellasesta ns. epilepsialääkkeestä. Hyvää Jatkoa!
Joo, Rivatril on hyvä. On paljon tasasempaa. Mutta viinaa ei saa ottaa. Enkä mä ottaiskaan. Se se vasta viskaa. Faijakin viskas veivinsä.
Luulen että kärsit samasta sairaudesta, jonka havaitsin itselläni noin 4 vuotta sitten, eli sosiaalisten tilanteiden jännittämisen ja/tai paniikkihäiriön. Itselleni on myös tullut tutuksi käsien tärinät kaupan kassalla ja ahdistuskohtaukset esim.täydessä bussissa(hiki virtaa, pää tärisee, sydän hakkaa ym..). Suosittelen että otat yhteyttä paikkakuntasi mielenterveystoimistoon ja varaat sinne ajan, sekä ennen kaikkea: LÄHDE ULOS, KÄY KAUPOISSA, TAPAA YSTÄVIÄ, voit aloittaa jostain sinulle helpoimmalta tuntuvasta tilanteesta ja siirtyä pikkuhiljaa enemmän pelottaviin tilanteisiin..Ainakin omalla kohdallani tuo on toiminut melko hyvin yhdessä lievän lääkityksen kanssa ja pystyn taas nauttimaan elämästä. Tsemppiä ja hyvää kesän jatkoa!!
toi ollu mitenkään sekavaa. Minusta se oli ihan normaalia masennuksesta ja ahdistuksesta kärsivän puhetta. Suosittelisin menemään lääkärille. Itse podin noita samoja juttuja noin vuos sitten vaikkakin en ehkä noin vahvoina, mut silti menin lääkärille ja kävin terapiassa ja sain lääkityksen ja nyt on elämä näyttänyt paljon paremmalta. Elämäni paras teko oli se kun 2002 tammikuussa astelin lääkärille kertomaan näistä.
Kiitoksia kaikille vastauksista ja neuvoista. Mä päätin tosiaankin sitten mennä sinne lääkärille. Onhan tää asia nyt ihan hyvä saada selvitettyä, vaikkei mitään kovin vakavaa olisikaan. Lohduttavaa kuitenkin tietää että on muitakin jotka kärsii samantapaisista ongelmista.
Toivon nyt kovasti että lääkäri ottaisi mut tosissaan eikä vaan sanoisi että jännittäminen on normaalia ja plaa plaa plaa. Kyllähän mä olen tuon paniikkihäiriön vai mikä lie kanssa elänyt jo kolmisen vuotta ja pystyn edelleenkin elämään, mutta jos asian vois jotenkin hoitaa niin aina parempi :)
Vaikeeta vaan kuvitella että puhuisin jollekin terapeutille mun lapsuudesta ym. asioista... Niin, ja mulla on siis kyllä nyt ihan hyvät välit äidin kanssa, joka ei muuten enää käytä alkoholia, onneksi.
Sulle joka sanoit että pakottaisin itseni kauppaan ym., olen kyllä pakottanutkin ja toivonut sen auttavan. Mä luulen että mulla on jonkunlainen kierre tässä hommassa; pelkään että saan kohtauksen ja siksi jännitän sitä menemistä, ja jos jännitän niin varmasti saan kohtauksen. Rasittavaa.
No, koitan pärjäillä. Tsemiä kaikille muille joilla on sama ongelma, ja hyvää kesän jatkoa kaikille :) [mä yritän tästä mennä kohta kauppaan.. :)]