Rivit sekaisin

81092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kaiken sosialisoivat hipit eivät kuule juuri ole liberaalien kilpailijoita.

Äänestä
  • "Piraattipuolue edustaa aivan uudenlaista 2000-luvun aatetta, joka ... painottaa yksilön oikeuksia omaan elämäänsä mutta nimenomaisesti tiedonvälityksen ja kulttuurin enemmänkin kuin esimerkiksi talouden näkökulmasta. "

    Liberalismiin kuuluu sekä sananvapaus että taloudelliset vapaudet (omistusoikeus, taloudellinen päätäntävalta).

    Sekä taloudelliset vapaudet että aineettomat/hyödykkeettömät vapaudet ovat yksilönvapauksien kunnioittamista eikä niitä saa erottaa.

    Taloudelliset vapaudet ovat keskeisiä oikeuksia. Ilman oikeutta omistaa, tehdä työtä ja harjoittaa liiketoimintaa ihmiset eivät kykene elättämään itseään, ja siitä seuraa lopulta kurjuutta, köyhyyttä ja nälänhätää (P-Korea). Omistusoikeus on ihmisoikeus.

    Äänestä

  • ei liberalistinen kirjoitti:

    "Piraattipuolue edustaa aivan uudenlaista 2000-luvun aatetta, joka ... painottaa yksilön oikeuksia omaan elämäänsä mutta nimenomaisesti tiedonvälityksen ja kulttuurin enemmänkin kuin esimerkiksi talouden näkökulmasta. "

    Liberalismiin kuuluu sekä sananvapaus että taloudelliset vapaudet (omistusoikeus, taloudellinen päätäntävalta).

    Sekä taloudelliset vapaudet että aineettomat/hyödykkeettömät vapaudet ovat yksilönvapauksien kunnioittamista eikä niitä saa erottaa.

    Taloudelliset vapaudet ovat keskeisiä oikeuksia. Ilman oikeutta omistaa, tehdä työtä ja harjoittaa liiketoimintaa ihmiset eivät kykene elättämään itseään, ja siitä seuraa lopulta kurjuutta, köyhyyttä ja nälänhätää (P-Korea). Omistusoikeus on ihmisoikeus.

    Eikös teillä ole jo edustaja arkaadinmäellä?
    Libiraali Jyrki J Kasvi leikkii siellä vihreetä edustajaa.
    Pönkeä poika. Ja ylimielinen.

    Äänestä

  • I like Donald kirjoitti:

    Eikös teillä ole jo edustaja arkaadinmäellä?
    Libiraali Jyrki J Kasvi leikkii siellä vihreetä edustajaa.
    Pönkeä poika. Ja ylimielinen.

    vihreät on, kuten muutkin puolueet, sosiaalidemokraattinen puolue (hyvinvointiyhteiskunta)

    Äänestä

nousta haudastaan.Oli varmaan liian kuumaa? Kipusiskojen Libilaarit,tunkee haudastaankin ylös,saattaakseen loppuun työn minkä TEHY aloitti.Mitä Suomen Terveyden Huolto toi näyttöä niistä palkkojen korotuksista ja Linnan tansseista? Vähenikö kuolleisuus? Paranivatko potilaiden olot? Joko päästiin keskiaikaisuuksista potilas- ja hoitosalaisuuksista? Kotiutetaanko potilaat yhä kotiin potilas salaisuuksin tuntemattomiin osoitteisiin? Paljastuuko heidän viimeistä maallista kotiaankaan läheisilleen?Joskus pitää varmaan paikkansa vanha sanonta,että"Kiroa tekisi mieli,vaikka on uskovainenkin"!Teillä on jo kaikki hallussa laitoksissanne,käytännössä kontrollitta.Perustakaa viellä "Sisar hento valkoisten puolue"! Saisitte helpolla enemmistön Maamme äänistä.Olisitte näin suvereeneja koko Maassamme. Elämän ja kuoleman herroja vielläpä laillisestikin.Nythän on saattohoidot jo kauan toiminneet.Olette Gynegologeina myös elämää vastaannottamassa.Toisinsanoen on asiassa jotain valittamista mielestänne?

Äänestä

Älän sinä nyt tommoisia. Liberaalit on todella kovassa nousussa. Autonomian aika on ohi ja ihmiset haluaa vapautta ja omia valintoja. Sananvapaus, vapaus omasta elämästä on kovia juttuja.

Äänestä
  • vajaa tiellä,joka ei käsitä mitään tosiasioista.

    Äänestä

  • vaikka näitäkin palstoja sensuuroivilla olisi ensin älykkyys-osamäärä testi,jos sekään sitten on luotettava?Ettei sitä taas rukata joihinkin kansainvälisiin taikka kansallisiin valtapiireihin päin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


139 kirjoitti:

Liberaalit sai kilpailevan puolueen: http://piraattiliitto.org/uutiset/2008/02/suomeen-perustetaan-piraattipuolue

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu