Perustuslain ydin

Kehityskulku on surullisen vääjäämätön. Suomenruotsalaisuus menettää muodollistakin asemaansa. Nyt näyttää siltä, että yhdenkään maamme käräjäoikeuden työkieleksi ei tule ruotsi, ei edes Vaasan, niin kuin alunperin suunniteltiin. Suunnitelma ruotsinkielisestä Raasepori-Paraisten käräjäoikeudesta ei myöskään toteudu. Kysymyksessä ei ole suomenkielisten juonittelu tai hankaluus - ruotsinkieliset ovat vaikeiden valintojen edessä: suo siellä, vetelä täällä.

Jos Vaasan KO halutaan ruotsinkieliseksi, ei Kokkolan KO voi tulla mukaan, vaan se liitetään Ylivieskaan ja sen myötä Rovaniemen hovioikeuden alaisuuteen. Kokkolassa on sentään lähes 20 % ruotsinkielisiä, joiden yhteys kaksikieliseen Vaasan HO:een katkeaisi.

Jos Paraisten ja Raaseporin KO:t yhdistetään, jäävät Turun 9000 ruotsinkielistä oikeudenhoidon alalla ilman sitä tukea, minkä he nykyisin saavat Turun saariston eteläosan ruotsinkielisestä väestöstä.

Aivan oma lukunsa on, mistä saadaan ruotsinkielisiä tuomareita, sillä ruotsinkielisten kiintiöjuristien kiinnostus kohdistuu parempipalkkaisiin toimiin. Jo nyt ruotsinkieliset asianajajat vievät juttunsa suomeksi oikeuteen, varmuuden vuoksi. Tuomareiden kielitaito ei ole riittävän hyvä, ja EU:n ihmisoikeustuomioistuimeenkin on valitettu asiasta. Valituksen kohteena oli suomenkielinen tuomari, jolla on kaikki mahdolliset kielitodistukset ja jonka kotikielenä on ruotsi...

Helsingin Käräjäoikeuden tuomareilla on kaikilla todistus ruotsin taidosta, mutta vain kolmasosa heistä lähtee istumaan ruotsinkielisiä juttuja. Kuitenkin Helsingin väestöstä n. 8 % on ruotsinkielistä, ja se on Svensk-Finlandin ehdottomasti vahvinta aluetta.
14747
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Entä se perustuslain ydin?

Äänestä
  • Mikä on perustuslain ydin?

    Äänestä

  • ihmettelen,niin, kirjoitti:

    Mikä on perustuslain ydin?

    "Mikä on perustuslain ydin?"

    Nimimerkki eh-? otsikoi kirjoituksensa 'Perustuslain ydin', mutta kirjoitteli sitten käräjäoikeuksien työkielistä ja tuomareista. Odotellaan.

    Äänestä

  • ihmettelen,niin, kirjoitti:

    Mikä on perustuslain ydin?

    on se että Sarkomaan lautap-seen lausuma ja hallitusohjelmaan kirjattu:

    Ruotsinkielen asemaa ei heikennetä.

    Täytyyhän sitä joku ydin olla?

    Äänestä

  • Tuomioistuinten edessä ei saa olla eriarvoisuutta.

    Suomenruotsalaisten mahdollisuudet käydä oikeutta omalla äidinkielellään heikkenevät, kun ruotsin kielen osaaminen hiljalleen hiipuu tuomioistuinlaitoksessa. Tähä tulisi kiinnittää ajoissa huomiota ja ottaa samalla muut kieliryhmät huomioon.

    Äänestä

  • Tapio.Rautalapio kirjoitti:

    "Mikä on perustuslain ydin?"

    Nimimerkki eh-? otsikoi kirjoituksensa 'Perustuslain ydin', mutta kirjoitteli sitten käräjäoikeuksien työkielistä ja tuomareista. Odotellaan.

    on että sitä pilkulleen noudatetaan, sillä silloinhan muuta lait menettäisivät merkityksesnsä.
    Jos perustuslaista poiketaan se ei ole enää perustus vaan vintti.

    Jos kansa on perustuslakia vastaan se on keinolla millä hyvänsä vaiennettava.
    Perustuslain on perustuttava maamme eli suomalaisten maan Suomen perustajien Ruotsalaisten tahtoon.

    Kyseistä tahtoa eli perustuslain aitoa ydintä vastustavat hiljennetään sensuurilla, kokoontumiskeilloilla, propagandalla ja viimekädessä pampuin ja mellakkapoliisin luodein.

    Äänestä

  • Eh -? kirjoitti:

    Tuomioistuinten edessä ei saa olla eriarvoisuutta.

    Suomenruotsalaisten mahdollisuudet käydä oikeutta omalla äidinkielellään heikkenevät, kun ruotsin kielen osaaminen hiljalleen hiipuu tuomioistuinlaitoksessa. Tähä tulisi kiinnittää ajoissa huomiota ja ottaa samalla muut kieliryhmät huomioon.

    Kiitos selvennyksestä... En heti hoksannut. Kirjoitit Helsingin tuomareista kolmasosan lähtevän ruotsinkielisiin juttuihin. Minusta se on aika paljon. Perustuslain ydin on siis turvattu.

    Äänestä

  • lallatus singularis v-s kirjoitti:

    on että sitä pilkulleen noudatetaan, sillä silloinhan muuta lait menettäisivät merkityksesnsä.
    Jos perustuslaista poiketaan se ei ole enää perustus vaan vintti.

    Jos kansa on perustuslakia vastaan se on keinolla millä hyvänsä vaiennettava.
    Perustuslain on perustuttava maamme eli suomalaisten maan Suomen perustajien Ruotsalaisten tahtoon.

    Kyseistä tahtoa eli perustuslain aitoa ydintä vastustavat hiljennetään sensuurilla, kokoontumiskeilloilla, propagandalla ja viimekädessä pampuin ja mellakkapoliisin luodein.

    "Perustulain ydin on että sitä pilkulleen noudatetaan, sillä silloinhan muuta lait menettäisivät merkityksesnsä. "

    No, onneksi sitä noudatetaan. Vai oliko sinulla erilainen käsitys?

    Äänestä

  • heikko sisälukutaito johtuu usein puolikielisyydestä. ei osata mitään kieltä kunnolla. se on Tapio Rautalapionkin ongelmien ydin.

    Äänestä

  • selvästi kirjoitti:

    heikko sisälukutaito johtuu usein puolikielisyydestä. ei osata mitään kieltä kunnolla. se on Tapio Rautalapionkin ongelmien ydin.

    Mikäpä sinulle olisikaan hankalampi keskustelukumppani kuin sellainen, joka niele juttujasi mitään kysymättä! Kun et osaa vastata etkä perustella niin kusessahan sinä tietysti ole. Mutta olet tainnut saada tottua siihen koko ikäsi :-(

    Äänestä

  • Tapio.Rautalapio kirjoitti:

    Kiitos selvennyksestä... En heti hoksannut. Kirjoitit Helsingin tuomareista kolmasosan lähtevän ruotsinkielisiin juttuihin. Minusta se on aika paljon. Perustuslain ydin on siis turvattu.

    Kaikilla tuomareilla on todistus ruotsin kielen taidosta. Helsingissä vain kolmasosa lähtee ruotsinkielisiin juttuihin mukaan.- Tuossa ylempänä olen pohdiskellut, miten muualla Suomessa oikeudenkäynnit ruotsiksi onnistuvat.

    Asiaan on puututtava ajoissa, sillä kaikkien, paitsi ruotsin-, myös venäjän- viron-, somalin ym. kielisten on oikeusvaltiossa voitava luottaa siihen, että tuomioistuimessa heidän asioitaan käsitellään tasapuolisesti. Ratkaisu ei enää löydy kouluopetuksesta eikä yliopistokoulutuksestakaan, vaan on löydettävä uusia ratkaisuja tähän ongelmaan, sillä kehityksen suuntaa ei voi muuttaa. Suomenruotsalaisten piirissä asia tunnetaan.

    Hurrivähemmistön kannalta homma on kutakuinkin mallillaan. Hyvä niin, mutta miten toimia kasvavan ja kirjavan ulkomaalaisperäisten tapauksissa? Onko sulla ehdotuksia?

    Äänestä

  • Eh -? kirjoitti:

    Kaikilla tuomareilla on todistus ruotsin kielen taidosta. Helsingissä vain kolmasosa lähtee ruotsinkielisiin juttuihin mukaan.- Tuossa ylempänä olen pohdiskellut, miten muualla Suomessa oikeudenkäynnit ruotsiksi onnistuvat.

    Asiaan on puututtava ajoissa, sillä kaikkien, paitsi ruotsin-, myös venäjän- viron-, somalin ym. kielisten on oikeusvaltiossa voitava luottaa siihen, että tuomioistuimessa heidän asioitaan käsitellään tasapuolisesti. Ratkaisu ei enää löydy kouluopetuksesta eikä yliopistokoulutuksestakaan, vaan on löydettävä uusia ratkaisuja tähän ongelmaan, sillä kehityksen suuntaa ei voi muuttaa. Suomenruotsalaisten piirissä asia tunnetaan.

    "Helsingissä vain kolmasosa lähtee ruotsinkielisiin juttuihin mukaan."

    Mikä varmastikin riittää oikein hyvin.

    "Kaikki eivät ole tyytväisiä"

    Eivät varmastikaan. Olisikin mielenkiintoista löytää joskus asia, johon kaikki olisivat tyytyväisiä.

    "kaikkien, paitsi ruotsin-, myös venäjän- viron-, somalin ym. kielisten on oikeusvaltiossa voitava luottaa siihen, että tuomioistuimessa heidän asioitaan käsitellään tasapuolisesti."

    Mikä ongelma tulkkipalveluissa on?

    Äänestä

  • ihmettelen,niin, kirjoitti:

    Mikä on perustuslain ydin?

    Keskustelu on poistettu. Vika ei ole minun vastauksessani, koska sama asia on säilynyt tuolla alempana. Nimierkkien Rautalapi, Rautaako ja Ankdam ei olisi pitänyt suhtautua ilvehtien ruotsinkielisten ongelmiin. Tyhmät ystävät ovat vaarallisia, ruotsinkielellekin. Sensuuri teki oikein. Tässä on sentään kysymysn kansalaisten perusoikeuksista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Eh -? kirjoitti:

Kehityskulku on surullisen vääjäämätön. Suomenruotsalaisuus menettää muodollistakin asemaansa. Nyt näyttää siltä, että yhdenkään maamme käräjäoikeuden työkieleksi ei tule ruotsi, ei edes Vaasan, niin kuin alunperin suunniteltiin. Suunnitelma ruotsinkielisestä Raasepori-Paraisten käräjäoikeudesta ei myöskään toteudu. Kysymyksessä ei ole suomenkielisten juonittelu tai hankaluus - ruotsinkieliset ovat vaikeiden valintojen edessä: suo siellä, vetelä täällä.

Jos Vaasan KO halutaan ruotsinkieliseksi, ei Kokkolan KO voi tulla mukaan, vaan se liitetään Ylivieskaan ja sen myötä Rovaniemen hovioikeuden alaisuuteen. Kokkolassa on sentään lähes 20 % ruotsinkielisiä, joiden yhteys kaksikieliseen Vaasan HO:een katkeaisi.

Jos Paraisten ja Raaseporin KO:t yhdistetään, jäävät Turun 9000 ruotsinkielistä oikeudenhoidon alalla ilman sitä tukea, minkä he nykyisin saavat Turun saariston eteläosan ruotsinkielisestä väestöstä.

Aivan oma lukunsa on, mistä saadaan ruotsinkielisiä tuomareita, sillä ruotsinkielisten kiintiöjuristien kiinnostus kohdistuu parempipalkkaisiin toimiin. Jo nyt ruotsinkieliset asianajajat vievät juttunsa suomeksi oikeuteen, varmuuden vuoksi. Tuomareiden kielitaito ei ole riittävän hyvä, ja EU:n ihmisoikeustuomioistuimeenkin on valitettu asiasta. Valituksen kohteena oli suomenkielinen tuomari, jolla on kaikki mahdolliset kielitodistukset ja jonka kotikielenä on ruotsi...

Helsingin Käräjäoikeuden tuomareilla on kaikilla todistus ruotsin taidosta, mutta vain kolmasosa heistä lähtee istumaan ruotsinkielisiä juttuja. Kuitenkin Helsingin väestöstä n. 8 % on ruotsinkielistä, ja se on Svensk-Finlandin ehdottomasti vahvinta aluetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu