TV-lupamaksut siirrettävä valtion budjettiin

Mielestäni jokaisen suomalaisen on varallisuudestaan riippumatta saatava katsoa ilman tv-lupamaksua nykyisiä maksuttomia kanavia aivan samoilla perusteilla kuin kaikilla on oikeus käyttää maksuttomia kirjaston palveluitakin.

Ylen kanavat ja ohjelmat ovat monipuolisia ja yleissivistäviä ja usein myös eikaupallisen luonteensa takia joidenkin ohjelmien katsojamäärät voivat olla vähäisiä. Kuitenkin noita väisen katsojamäärän ohjelmiakin tarvitaan. Olisi kamala tilanne, jos tv:stä näytettäisiin vain sitä, mikä olisi kanaville tuottoisinta. En viitsi edes perustella asiaa, koska luulisin että ihmiset ymmärtävät sen ilman selitystäkin. Vertailuksi voisi ottaa vaikkapa kirjastojen toiminta-ajatuksen ja kirjasatopalvelujen tarjonnan.

Ehdotan tv-lupamaksujen siirtämistä valtion budjettiin. Ylikalliiden urheilulähetysten televisioinnin rahoittamiseksi Yle voisi lisätä kyseisten urheilulähetysten yhteyteen mainos-blokkeja, joilla se saisi tervetulleita lisätuloja.

t: Vellu
5400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tv-kanavia kuin ei mitään muutakaan tuotetta ja palvelua.

Itse asiassa suositeltavaa on saada TV-ohjelmatkin ilman mainoksia - silleen minä kirjankin ostan - ei ole ainutta mainosta sivujen välillä.

TS. Tuotteen hinta on HALVEMPI ilman mainoksia. Eikö?

Äänestä

Kun kirkkokin osaa ottaa omansa pois jo veroissa, niin mikä siinä on ettei sitä töllömaksua vois rahottaa sitä tietä?

Maksetaanhan me sitä kirjastoakin sieltä verovaroista, riippumatta siitä onko siellä ikinä käynyt.(Ja tiedän enemmän näitä kuin töllöttömiä ihmisiä)

Samalla saatais se maksu suhteutettua tuloihin. Esim opiskelijalle tv-maksu on yhden kuukauden opintotuki. Maksaisitteko te yhden kuukauden palkkanne verran tv-maksua?

Äänestä
  • että YLE voisi olla yksityisistä ja valtiovallastakin riippumaton ohjelmakanava, kun saisi tulonsa suoraan katselijoilta, samaa perinnettä ja ideaa noudattaa mm.BBC. Eihän se oikein ole toiminut, koska sielä on politiikkoja johtopaikoilla, mutta sellainen on ajatus kuitenkin.

    Äänestä

rahasta, otetaan vaha radiolupa käyttöön :) Tiesittekö, että meillä oli sellainenkin joskus takavuosina, radion kuuntelusta piti maksaa radiolupa.

Äänestä
  • vai että joku aataminaikunen käytäntö, kun nykyaikaa kohti pitäisi mennä. Olen sitä radiolupaa maksanut kanssa.

    Eli varat budjetista, kansanedustajien määrää laskemalla 100:aan kertyy vuosittain sen verran että ylen pitäisi pärjätä. Suursiivous ylen henkilöstössä tekisi myös terää. Turhat, kalliit lässytysohjelmat pois.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


t: Vellu kirjoitti:

Mielestäni jokaisen suomalaisen on varallisuudestaan riippumatta saatava katsoa ilman tv-lupamaksua nykyisiä maksuttomia kanavia aivan samoilla perusteilla kuin kaikilla on oikeus käyttää maksuttomia kirjaston palveluitakin.

Ylen kanavat ja ohjelmat ovat monipuolisia ja yleissivistäviä ja usein myös eikaupallisen luonteensa takia joidenkin ohjelmien katsojamäärät voivat olla vähäisiä. Kuitenkin noita väisen katsojamäärän ohjelmiakin tarvitaan. Olisi kamala tilanne, jos tv:stä näytettäisiin vain sitä, mikä olisi kanaville tuottoisinta. En viitsi edes perustella asiaa, koska luulisin että ihmiset ymmärtävät sen ilman selitystäkin. Vertailuksi voisi ottaa vaikkapa kirjastojen toiminta-ajatuksen ja kirjasatopalvelujen tarjonnan.

Ehdotan tv-lupamaksujen siirtämistä valtion budjettiin. Ylikalliiden urheilulähetysten televisioinnin rahoittamiseksi Yle voisi lisätä kyseisten urheilulähetysten yhteyteen mainos-blokkeja, joilla se saisi tervetulleita lisätuloja.

t: Vellu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu