Haluaisin lukea kokemuksista hypokondriasta/somatisaatiohäiriöstä tms. Olen googletellut "luulotautisuuden" eri nimityksiä ja olen vähän pihalla. Monet täällä sanovat kärsivänsä hypokondriasta ja itsekin aluksi luulin että kärsin siitä. Mutta sitten luin jostakin että potilas kuvittelee että lääkärit huijaavat häntä tai että hän kuvittelee että ihonsa alla on matoja tms. Minulla ei koskaan omat oireeni ole noin vainoharhaisiksi menneet.
Jostain tämän tyyppisestä kuitenkin kärsin. Olen 24-vuotias nainen ja n.10 vuotta juossut erilaisten lääkärien vastaanotoilla terveyskeskuksessa ja yksityisellä. Pelkoni helpottuvat kuitenkin mikäli lääkäri on asiantuntevan oloinen ja sanoo että kaikki on kunnossa. Joskus lääkäri on kuitenkin todennut oireet ihan oikeiksi (esim. ummetus) ja tämäkös sitten ruokkiikin mielikuvitustani. Ummetuksenkin syynä pidin suolistosyöpää, mitä sitten tähystyksessä ei löytynytkään. Muita tauteja joita olen pelännyt ovat monet eri taudit liittyen virtsa- ja sukupuolielimiin, HIV, erilaiset syövät, reuma, tukehtuminen.. En keksi tälle mitään laukaisevaa tekijää, ja olen kuitenkin loppujen lopuksi (fyysisesti) ihan perusterve.
Luin myös että tällainen oireilu voi liittyä masennukseen tms. Mielestäni en kuitenkaan masennuksesta kärsi, ja nämä oireet tulevat yleensä silloin kun menee hyvin enkä ole stressaantunut.
Tähän on mennyt paljon rahaa. Myös avomieheni alkaa tuskastua minuun kun kuulema "pelleilen, enkä arvosta ihmisiä joilla oikeasti on jokin vakava sairaus". Uskon että jos minulla diagnosoitaisiin jokin pitkäaikainen/vakava sairaus, niin ottaisin sen todella paljon raskaammin kuin muut ihmiset.
Eilen viimeksi sain taas hävetä pelkojani, kun menin yksityiselle lääkärille joka ei tutkinut minua, eikä ottanut käynnistä edes maksua, koska huolenaiheeni oli niin turha. Kyllä nolotti, toisaalta taas helpotti.. hetkeksi..
En haluaisi alkaa syödä mielialalääkkeitä tai alkaa käydä terapiassa tms. Toivon että tämä rauhoittuu kotikonstein ja koska ymmärrän olevani jotenkin luulosairas, niin seuraavan "taudin" puhjettua annan sen vaan olla enkä puhu asiasta kenellekään!
Jostain tämän tyyppisestä kuitenkin kärsin. Olen 24-vuotias nainen ja n.10 vuotta juossut erilaisten lääkärien vastaanotoilla terveyskeskuksessa ja yksityisellä. Pelkoni helpottuvat kuitenkin mikäli lääkäri on asiantuntevan oloinen ja sanoo että kaikki on kunnossa. Joskus lääkäri on kuitenkin todennut oireet ihan oikeiksi (esim. ummetus) ja tämäkös sitten ruokkiikin mielikuvitustani. Ummetuksenkin syynä pidin suolistosyöpää, mitä sitten tähystyksessä ei löytynytkään. Muita tauteja joita olen pelännyt ovat monet eri taudit liittyen virtsa- ja sukupuolielimiin, HIV, erilaiset syövät, reuma, tukehtuminen.. En keksi tälle mitään laukaisevaa tekijää, ja olen kuitenkin loppujen lopuksi (fyysisesti) ihan perusterve.
Luin myös että tällainen oireilu voi liittyä masennukseen tms. Mielestäni en kuitenkaan masennuksesta kärsi, ja nämä oireet tulevat yleensä silloin kun menee hyvin enkä ole stressaantunut.
Tähän on mennyt paljon rahaa. Myös avomieheni alkaa tuskastua minuun kun kuulema "pelleilen, enkä arvosta ihmisiä joilla oikeasti on jokin vakava sairaus". Uskon että jos minulla diagnosoitaisiin jokin pitkäaikainen/vakava sairaus, niin ottaisin sen todella paljon raskaammin kuin muut ihmiset.
Eilen viimeksi sain taas hävetä pelkojani, kun menin yksityiselle lääkärille joka ei tutkinut minua, eikä ottanut käynnistä edes maksua, koska huolenaiheeni oli niin turha. Kyllä nolotti, toisaalta taas helpotti.. hetkeksi..
En haluaisi alkaa syödä mielialalääkkeitä tai alkaa käydä terapiassa tms. Toivon että tämä rauhoittuu kotikonstein ja koska ymmärrän olevani jotenkin luulosairas, niin seuraavan "taudin" puhjettua annan sen vaan olla enkä puhu asiasta kenellekään!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oon kuullut että pakko-oireisessa häiriössä voi olla juuri tuollaisia sairauspelkoja.
http://www.tukiasema.net/teemat/artikkeli.asp?docID=289
Ite pelkäsin kans jossain vaiheessa et mul on hiv, kaikki oireet olevinaan viittas siihen, mut eihän siel testeissä tietenkään mitään ollut :)
Sit pelkäsin pienempänä, joskus 10-vuotiaana, et oon raskaana, vaik se ei tietenkään olis ollut mitenkään mahdollista.. Luulin et vois tulla jostain saunan lauteilta tms.
:D
ahdistuneisuushäiriötä.Itselläni alkoi juuri noilla sairauspeloilla.Lasten joutumista onnettomuuksiin pelkäsin myös.Sitten mukaan tuli univaikeudet,sydän tykytykset ,huimauskohtaukset ym.Menin psykoterapeutin juttusille ja se auttikin,mutta lopetin käynnit kun olo oli parempi.Sitten tuli paniikkikohtaukset ja niiden myötä masennus.Lääkkeet oli otettava käyttöön että jaksoi jotenkin.Tuntuu näin jälkikäteen että elämäntilanne olisi pitänyt muuttua siinä vaiheesa kun oireet paheni.Oli vaikeuksia parisuhteessa,työuupumusta ym