Myös näistä suomen ghetoista koitetaan mitä eriskummallisimmin keinoin saada sen näköisiä että keskituloisia vuokranmaksajia saataisiin niihin pönkittämään lähinnä loisiin verrattavissa olevien vuokranantajien pohjatonta rahantarvetta.
Ihan tavallista on, että isännöitsijä "kartoittaa" romuautot kävelemällä parkkipaikat läpi, ja autot joilla ei hetkeen olla ajettu (esim. rengas tyhjä) pääsevät "mustalle listalle". Sitten ilmoitetaan kaikkien ruutujen muuttuvan maksullisiksi, ja samalla julkaistaan lista niistä kaikista autoista jotka TULLAAN HINAAMAAN POIS parkkipaikalta kaupungin toimesta, yli 300 euron kustannuksien langetessa ajoneuvon viimeksi rekisterissä ilmoitetulle omistajalle.
Asukkaiden harteille asetetut paineet ovat sitä luokkaa, ettei talviseisonnassa olevaa autoa enää voi edes pitää kotinsa parkkipaikalla.
Suomessa ajoneuvon hävityskustannukset vaihtelevat tuon noin 300 euron, ja 60 euron välillä riippuen siitä mihin saat rottelosi työnnettyä. Joku saattaa haluta autosi, jos olet ollut niin tyhmä, että olet siitä verot maksanut. Jos pyydät rahaa, vaikka muutaman kympin, kukaan ei enää kiinnostu.
Käsitykseni mukaan EU:n päätöksen mukaan jokaisen eurooppalaisen autonomistajan oikeuksiin pitäisi kuulua se, että auto voidaan ajaa romutettavaksi omistajan toimesta silloin kun hän niin haluaa, ja että tästä ei kustannuksia omistajalle aiheudu. Suomelle hyvin tyypillisesti (enemmän sääntö kuin poikkeus) ollaan kaiketi tähänkin haettu siirtymäaikaa, koska onhan se nyt kauheaa jos siitä ei voitaisi syyhkyttää persaukista.
Suomi hukkuu rotteloihin. Autokanta on niin kivikautista, eikä ihmisten rahat riitä turvallisiin uusiin autoihin. Jotkut ostaa auton aina vuodeksi kerrallaan, samalla toivoen että sillä vuoden eteenpäin pääsisi.Jos jossain niin NIMENOMAAN SUOMESSA tämän kuuluisi olla ilmaista, koska jokainen loppuun ajettu auto suomessa tuottaa 4 KERTAA NIIN PALJON VEROTULOJA VALTIOLLE kuin mitä yksi auto yhdysvalloissa!!
Onko aika laittaa valitus EU-tuomioistuimeen?

Vastaukset 1
Vanhimmat
En voi ymmärtää, onko tämä asia sellainen ettei se ketään täällä kiinnosta?
Autoja on tänä vuonna ensirekisteröity ennätysmäärä, mutta jaksan kyllä epäillä ettei sen johdosta yksikään vanha auto ole maantieltä hävinnyt.. nimittäin yksikään loppuunajetulla autolla ajava EI pysty rahoittamaan uuden auton ostoa..kiitos siitä suomelle!!