oLEN 26 vuotias nainen..Mulla on ollut tässä n.viikon ajan kuvottava tunne.En siis ole oksentanut, mutta minulla on lähes jatkuva etova olo. Ruoka maistuu kyllä tavallisesti, eli ei siihen vaikuta.
Tunne on lähinnä ylävatsalla..Kärsin myös turvotuksesta. Vatsa ei ole toiminut kauhean hyvin viimeaikoina ja viikko sitten yöllä ylävatsaa ikäänkuin poltteli hetken.
Tänään otin ulostuslääkettä, että sais ainakin tuon suolen toimimaan (ja auttoikin hieman)..Mutta riesaksi sain ilmavaivat. Röyhtäillytkin olen ehkä tavallista enemmän.
Ystäväni kuoli 8 vuotta sitten paksusuolensyöpään ja minulle on tästä jäänyt kamala pelko syöpää kohtaan. Nyt pelkäänkin että olen itse sairastunut :( Vaikka oireeni (järkeni mukaan) ovatkin ruoansulatusvaivoilta vaikuttavia, pelkään kuitenkin.
Olen saanut kolmannen lapseni reilu 4kk sitten, eikä tämä murehtiminen tee mielelle hyvää.Haluaisin vaan nauttia vauvasta ja perheestäni,mutta kun terveys huolettaa! Lääkäriin en haluaisi vielä mennä..Täällä on niin hankala päästä terveyskesk.lääkärille ja yksityiseen ei ole tällä hetkellä varaa.
Jos jollain olisi joku lohduttava sana..tai mielipide että parasta painua pikaisesti lääkäriin,niin olisin kiitollinen kommentista.
(ja en ole raskaana)
pelottavat vaivat
6
634
Vastaukset
- perillä
Moi
Noilla sinun oireilla ei ole mitään tekemistä paksunsuolen syövän tai minkään muunkaan vakavan sairauden kanssa. Kaikki liittyy täysin normaaleihin ja erittäin yleisiin ruoansulatus- yms. vaivoihin, joita tulee ja menee. Vaivat voivat jatkua pitkäänkin tai hävitä yhtäkkiä. Läheskään aina ei selviä, mikä on vaivojen aiheuttaja, eikä aina tarvitsekaan selvitä. Jos samanalaiset oireet uusivat toistuvasti, on hyvä seurata ruokailua yms. asioita, että saa kiinni aiheuttaja. Esim. jokin tietty ruoka-aine (ruisleipä, maito, vilja yms. yms.) Jos vaivat haittavat elämää pidempään, varaa aika omaan tk:een, niin saat sieltä helpotusta. MUTTA UNOHDA SE SYÖPÄ ja nauti siitä taaperosta ja muustakin perheestä. Tiedän, ettei se ole helppoa, kun on ajatuksen saanut päähänsä, mutta itsesi ja perheesi vuoksi yritä.
Et selvästikään tiedä, miten moni ja miten monenlaisia vatsavaivoja ihmiset sairastaa ja kärsii. Toivottavasti et tarvitse isommalti koskaan alueeseen tutustua. Hauskaa kevään odotusta!- kuules
rennietä samarinia tai jotain näitä närästyslääkkeitä vaan nassuuun.. siltä toi kuulostaa. itellä alko samalla lailla. Jos noi itsehoito jutut ei toimi ni ei muutakun lääkäriin sain ite niiltä kk kuurin sellasta ku nexium ja sen jälkeen tuntu ku ois uudesti syntynyt :) Kyseessä voi siis olla myös laktoosi intorelanssi ja keliakiakin nekin multa tutkittiin yhellä verikokeella ei paha. onnea sulle!
- alkuperäinen81
kuules kirjoitti:

Kiitos molemmista helpottavista vastauksista! Varokaa ettette jää alle kun niin iso kivi vierähti sydämeltäni :)
Sain alkuraskauden pahoinvoinnin pitkittyessä ranixal 150mg tabletteja..Näitä olen nyt ottanut muutamana päivänä aamuin-illoin..Mutta ehkä vasta tänään on ensimäinen päivä jolloin kuvotuksen tunne on lähes poissa.
Mutta vielä kerran tuhannet kiitokset molemmille vastaajille. Teitte päivän hyväntyön! - hyvä...........
alkuperäinen81 kirjoitti:
Kiitos molemmista helpottavista vastauksista! Varokaa ettette jää alle kun niin iso kivi vierähti sydämeltäni :)
Sain alkuraskauden pahoinvoinnin pitkittyessä ranixal 150mg tabletteja..Näitä olen nyt ottanut muutamana päivänä aamuin-illoin..Mutta ehkä vasta tänään on ensimäinen päivä jolloin kuvotuksen tunne on lähes poissa.
Mutta vielä kerran tuhannet kiitokset molemmille vastaajille. Teitte päivän hyväntyön!joo on kiva auttaa toisia itteläkin luulotaudit vaivaa ja on ihanaa kun joku auttaa..
- ei tieltä eksy
alkuperäinen81 kirjoitti:
Kiitos molemmista helpottavista vastauksista! Varokaa ettette jää alle kun niin iso kivi vierähti sydämeltäni :)
Sain alkuraskauden pahoinvoinnin pitkittyessä ranixal 150mg tabletteja..Näitä olen nyt ottanut muutamana päivänä aamuin-illoin..Mutta ehkä vasta tänään on ensimäinen päivä jolloin kuvotuksen tunne on lähes poissa.
Mutta vielä kerran tuhannet kiitokset molemmille vastaajille. Teitte päivän hyväntyön!Ollos hyvä vaan. Ja lääkäriin, jos vaivat jatkuu. Mytta sun vaivat on ihan jotain muuta, kun syöpää tms. sanoisin jopa, että tervetuloa meidän vatsavaivaisten lukuisaan joukkoon. Onneksi näitä vaivoja voi ainakin helopttaa, jos ei aina parantaa kokonaan.
- kipa
tere,oon 7 vuotta ottanut ravintoaineista selvää(lapsen ongelmien takia) ja teenkin työnäkin jo osittain..eli ootko syönyt maitohappobakteereita ja aloevera juoma ois hyvä suojaa vatsakalvoja!!luulen että sinulla on vain bakteerikanta sekasi suolistossa ja hapot sekasin vatsalaukussa!!!MUTTA TUOTTEITA!!Kipa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475405Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612176Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181790Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1421742- 171525
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301447Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5132881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171097Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771068Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se210926