on nätin tuntuisia nimiä omassa mahtavassa puluessaanne. Rauhansalo, mieleeni tulee henkilö, ajastaan edelläoleva yhteistyökykyinen kunnallispolitiikko, joka on hoitanut, saanut muut kunnalliset päättäjät tekemään, päättämään omalle kunnalleen järkeviä, eteenpäin kauaskantoisia yhteistyötä tukevia päätöksiä. Rauhansalo jo omalla nimelläään luo yhteenkuuluvuutta, jämäkkyttä, luotettavuutta, turvallisuutta, pitkäjänteistä tulevaisuutta oman kuntansa veronmaksajille. Mielestäni hänelle nähtävästi myönnetty arvonimikin oletusti velvoittaa. Näitähän "velmuja" löytyy hyvin paljon kepulaisista kunnista ympäri koto Suomen. Idästä, lännestä, pohjosesta, etelästä sekä kaikista siitä väliltä. Yhteistyö on voimaa mutta hiukkasen pitäisi katsoa, edelleen katsoa peiliin no kaikkihan ei sitä todella tajua. Rauhansalo on todella Rauhansalo, mikäli hänelle luvattaissiin munaskuita kutittava tehtävä no kun se yhdyntä ei onnistu niin eihän se onnistu isommassakaan yhteisössä.
Teillä kepulaiset
kuusimetsä
064
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.