NYT V*****U

vaikuttaa voit mm allekirjoittamalla tämän adressin:

http://www.adressit.com/oikeus_yksityisyyteen
953314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 95

Vanhimmat

AMMATTITAIDOTTOMAMPI??

KATRI UTULA KIRJOITTAA
27.02.2008 06:35

Ari Koivunen kiroili lapsiyleisön edessä

Nyt Koivunen on herättänyt pahennusta Luostolla, jossa talvilomaansa parhaillaan viettävät lapsiperheet ovat tuohtuneet Koivusen esiintymisestä hänen maanantaisella keikallaan...
Koivunen heitti ikärajattoman keikan yhtyeensä kanssa toissa iltana hotelli Luostotunturin Karhu-yökerhossa, ja esiintyminen oli paikalla olleiden mukaan täysin ala-arvoista.

- Siellä lavalla heitettiin koko ajan v---ua ja muuta, ja katsomossa oli lapsia nelivuotiaasta lähtien. Varmasti noin 70 prosenttia yleisöstä oli alaikäisiä lapsia, jotka olivat tulleet konserttiin vanhempiensa kanssa ja istuivat vanhempiensa olkapäillä, eräs perheensä kanssa keikalla ollut Ilpo -isä kertoo tuohtuneena IS:lle.

- Kiroilu oli ihan jatkuvaa. Eikö Ari nyt sen vertaa tajua, että siellä on talo täynnä lapsia.

Perheenisä on niin järkyttynyt Koivusen käyttäytymisestä, ettei aio enää käydä tämän keikoilla eikä päästä sinne myöskään lapsiaan.

- Ei se ollut sen luokan konsertti, että sinne olisi kannattanut lippua ostaa. Odotimme keikasta ihan toisenlaista. Meidän ei tarvitse sinne enää toista kertaa mennä, enkä suosittele sitä kenellekään muullekaan, Ilpo toteaa.

Myös lastensa kanssa keikkaa seurannut Suvi on hyvin tyytymätön Koivusen esiintymiseen. Suvi on hevimusiikin rakas ystävä, ja hän on hyvin ihmeissään Koivusen esiintymisestä, sillä hän ei ole törmännyt tämäntyyppiseen esiintymiseen koskaan aiemmin.

- Olen käynyt katsomassa elämäni aikana paljon bändejä, eikä kukaan ole ollut noin ylimielinen kuin Ari Koivunen .....

LUCA GARGANO KIRJOITTAA
27.2.008 16:21
...Haluatteko muuten tietää mitä Ari sanoi tuolla keikalla? (Aivan kuin sillä olisi enää mitään merkitystä.)
Joku lapsi/teini huusi yleisöstä vittu, johon Ari kommentoi "Älkää nyt hokeko sitä vittua kun on lapsia paikalla." Siinä se kiroilu, voi voi.

Sensaatiolehdistön toimintaa en enää alennu kommentoimaan, mutta paikalla ollut "pettynyt" aikuinen aiheutti kyllä taas päivän naurut. Tulee vatsa kipeäksi tästä nauramisesta.

Kumpi muuten on pahempi? Se että kersa kuuli laulajan sanovan "vittu" vai se ettei kersa kuule ehkä kohta enää mitään kun vanhemmat törkkäsivät rokkikeikalle PA-kaapin eteen ilman korvatulppia?

Äänestä
  • toimittajaa vai Lucaa, joka muuten itsekkin on ollut toimittaja. Taidanpa itse kallistua lucan puoleen tässä asiassa.

    Äänestä

  • oli AK.fi sivuilta poimittu. Lisään vaan kun edellisessä ei ollu mainittu.

    Äänestä

  • kumpaa uskoo kirjoitti:

    toimittajaa vai Lucaa, joka muuten itsekkin on ollut toimittaja. Taidanpa itse kallistua lucan puoleen tässä asiassa.

    keikarapsoissa toistaa samaa.
    Jos haluais niin tässä olis kymmenen pisteen paikka haastaa lehti oikeuteen maineen mustaamisesta, keräis vaan tarkat lausunnot paikalla olleilta.

    Äänestä

  • muut kommentit kirjoitti:

    ja aikaavieviä prosesseja. mikä sopii keskiselle ei välttämättä sovi rokkarille. Eikä se Keskinenkään vissiin niin kauheesti netonnut. Eikös se voittanut jonkun oikeusjutun seiskaa vastaan?

    Äänestä

  • on raskaita kirjoitti:

    ja aikaavieviä prosesseja. mikä sopii keskiselle ei välttämättä sovi rokkarille. Eikä se Keskinenkään vissiin niin kauheesti netonnut. Eikös se voittanut jonkun oikeusjutun seiskaa vastaan?

    palauttamisesta kyse, ilmeisesti. Eli kyl se sen verran nettos et mäkin joka en tiedä mistään mitään, huomasin että se oli syytön johonki mistä sitä syytettiin.

    Äänestä

  • muut kommentit kirjoitti:

    keikarapsoissa toistaa samaa.
    Jos haluais niin tässä olis kymmenen pisteen paikka haastaa lehti oikeuteen maineen mustaamisesta, keräis vaan tarkat lausunnot paikalla olleilta.

    kun jäis heti kiinni siitä. Lehdet siis kirjottelee taas kerran muunneltua "totuutta". Toisaalta vaikka se ei varmaan tarkotus ollutkaan niin tää vain vahvisti Arin kannatusta.

    Äänestä

  • kumpaa uskoo kirjoitti:

    toimittajaa vai Lucaa, joka muuten itsekkin on ollut toimittaja. Taidanpa itse kallistua lucan puoleen tässä asiassa.

    kummalla on oma lehmä ojassa. Veikkaanpa että luukaksella.

    Äänestä

  • muut kommentit kirjoitti:

    keikarapsoissa toistaa samaa.
    Jos haluais niin tässä olis kymmenen pisteen paikka haastaa lehti oikeuteen maineen mustaamisesta, keräis vaan tarkat lausunnot paikalla olleilta.

    monen monta todistajaa jotka voivat vahvistaa Arin törkeän kielenkäytön. Nuijamikänuija!

    Äänestä

  • siellä oli kirjoitti:

    monen monta todistajaa jotka voivat vahvistaa Arin törkeän kielenkäytön. Nuijamikänuija!

    luule sä vaan rauhassa ja me voidaan tietää ihan yhtä rauhassa.

    Äänestä

  • miettiä.... kirjoitti:

    kummalla on oma lehmä ojassa. Veikkaanpa että luukaksella.

    jos olisi lehdet totuuden kertoneet, kun vaikeneminen on aina myöntämisen merkki. Vaan eipä ollut.

    Äänestä

  • ollut hiljaa kirjoitti:

    jos olisi lehdet totuuden kertoneet, kun vaikeneminen on aina myöntämisen merkki. Vaan eipä ollut.

    kuin Suvi ja Ilpo.

    Foorumilaiset olisivat kyllä ihmeissään jos kielenhuoltajan tavoittaisivat valheesta. Oli siellä varmasti joku niistä paikalla ja kuuli kaiken!

    Äänestä

  • Olihan siellä muitakin kirjoitti:

    kuin Suvi ja Ilpo.

    Foorumilaiset olisivat kyllä ihmeissään jos kielenhuoltajan tavoittaisivat valheesta. Oli siellä varmasti joku niistä paikalla ja kuuli kaiken!

    lähteet, "Suvi" ja "Ilpo". Ihan takuuvarmasti keksittyjä nimiä. Tuskin siellä edes oli ketään tollasia henkilöitä. Tyhjäntoimittaja on vaan keksinyt jotkut tavisnimet, että saadaan shokkiarvoa, kun perheenisä ja -äiti järkyttyi.

    Ois hemmetin kiva olla tyhjäntoimittaja, kun ei oikeasti tarvi tehdä mitään duunia. Mäkin voisin vaan keksiä, että "Risto" Nurmijärveltä näki Vanhasen kuseksimassa pihallaan aamutakki auki, ja kappas, lööppi valmis. Helpointa rahaa ehkä ikinä.

    Säälittävin "ammatti" tuo tyhjäntoimittaja. Kuinka alas ihminen voi oikein vajota? Luusereita kaikki tyynni.

    Äänestä

  • nämä jutun kirjoitti:

    omilla nimillään näihin aloituksiin ja mielellään vielä muilllekin palstoille, niin saisivat tuntee mitä on olla kirjotusten kohteena. Ei tarttis muuta kuin kirjottaa minkälaisia valehtelijoita ja väärän tiedon levittelijöitä ne on ja pari linkkii liitteeks.

    Äänestä

  • olen miettinyt jo kesäsätä asti mikä on näitten lehtien tarkoitus, kun ne julkasee näitä juttuja. Onko tarkoitus saada suosio laskuun ja miks just Ari on otettu kohteeksi?
    Kelle Ari on noin todellinen uhka?

    Äänestä

  • Oprtimus Prime kirjoitti:

    olen miettinyt jo kesäsätä asti mikä on näitten lehtien tarkoitus, kun ne julkasee näitä juttuja. Onko tarkoitus saada suosio laskuun ja miks just Ari on otettu kohteeksi?
    Kelle Ari on noin todellinen uhka?

    aineksia. Ihmettelin iltiksen suhtautumista Ariin jo idolsin aikoihin ja sama linja näyttää jatkuvan ihan naurettavuuteen asti.

    Idolsnelonen on taas AINA positiivisesti esillä, ja taannoinen rattijuopumuskin julkaistiin muodon vuoksi vasta sitten kun hän oli tippunut kisasta ja luultavasti vain siksi, kun juttu oli toisessakin iltalehdessä. Kyllähän tässä väkisin rupee kelamaan, mikä on jo ajojahdilta tuntuvan homman tarkoitus..

    Äänestä

  • vois vetää kirjoitti:

    omilla nimillään näihin aloituksiin ja mielellään vielä muilllekin palstoille, niin saisivat tuntee mitä on olla kirjotusten kohteena. Ei tarttis muuta kuin kirjottaa minkälaisia valehtelijoita ja väärän tiedon levittelijöitä ne on ja pari linkkii liitteeks.

    kommentin forkalta kun se parilla kirosanalla höysti siellä tunnalmia siitä millasta on laulaa kun on kurkku kipee. Siitä sitten vähän juttua ympärille kun nää "ympärikiertävätkin" valitteli, ettei keikka ollut parhaasta päästä. Niin että puoliksi arvattu ja puoliksi tiedetty, joten puoliksi totta ja puoliksi tarua.

    Äänestä

  • luki Arin kirjoitti:

    enemmänkin ajatuksia yleisön jäykkyydestä. Ehkä tuollainen yleisö olisi enemmänkin ollut Abreulle sopivaa, mutta en tiedä kun en ollut paikalla.

    Äänestä

  • luki Arin kirjoitti:

    kommentin forkalta kun se parilla kirosanalla höysti siellä tunnalmia siitä millasta on laulaa kun on kurkku kipee. Siitä sitten vähän juttua ympärille kun nää "ympärikiertävätkin" valitteli, ettei keikka ollut parhaasta päästä. Niin että puoliksi arvattu ja puoliksi tiedetty, joten puoliksi totta ja puoliksi tarua.

    eli "totuus" oli Ilta-sanomien artikkelissa ? en löytänyt sitä.

    Äänestä

  • toinen puoli kirjoitti:

    eli se oli lausuttu siellä turhaan, ensin yleisössä ja sitten Ari sanoi sen kerran, kuulemma.

    Äänestä

  • salaliiton kirjoitti:

    aineksia. Ihmettelin iltiksen suhtautumista Ariin jo idolsin aikoihin ja sama linja näyttää jatkuvan ihan naurettavuuteen asti.

    Idolsnelonen on taas AINA positiivisesti esillä, ja taannoinen rattijuopumuskin julkaistiin muodon vuoksi vasta sitten kun hän oli tippunut kisasta ja luultavasti vain siksi, kun juttu oli toisessakin iltalehdessä. Kyllähän tässä väkisin rupee kelamaan, mikä on jo ajojahdilta tuntuvan homman tarkoitus..

    Rupee olemaan jo tosi naurettavaa, jos yritetään pönkittää jonkun toisen artistin uraa toisen artistin mollauksella.

    Mulla on mennyt usko lehtiin. Milloin iltalehdistä on tullut juorulehtiä? Nehän on pahempia, kuin oikeat juorulehdet!

    Äänestä

  • luki Arin kirjoitti:

    kommentin forkalta kun se parilla kirosanalla höysti siellä tunnalmia siitä millasta on laulaa kun on kurkku kipee. Siitä sitten vähän juttua ympärille kun nää "ympärikiertävätkin" valitteli, ettei keikka ollut parhaasta päästä. Niin että puoliksi arvattu ja puoliksi tiedetty, joten puoliksi totta ja puoliksi tarua.

    mistä Ilta-Sanomissa ei ollut mitään eli luca oli pyytänyt vanhempii laittaa kuulosuojaimet pikkulapsille tai viemään ne kajareitten edestä veke ja Ari oli ilmottanu että teinit vois olla huutamatta vittu kun on pikkulapsia paikalla.

    Tostahan ne mammatja papat on ottanu nokkiinsa kun niitä on "syyllistetty" pienten lasten viemisestä väärään paikkaan.

    Mutta kaiken huippu oli toimittaja Katri joka sit kirjottaa aiheesta jutun jossa ei totuutta ollut muuta kuin aika ja paikka, siis ei todellakaan puolta totuutta vaan silkkaa valhetta.

    Äänestä

  • toinen puoli kirjoitti:

    eli "totuus" oli Ilta-sanomien artikkelissa ? en löytänyt sitä.

    että yleisö oli viileästi vastaanottavaista. Hyvä kun lavalle saakka heijastui niin ei tullut turhaa mieluiltua esittämällä jonkun encoren vaan päästi kansan menemään. No ylimieliseltähän se vaikuttaa, kun kokeneet keikkafanit ihmettelee moista foorumilla (oon varma, että juttu on lähtenyt sieltä liikkeelle) mutta kelpaa kyllä jollekkin juorutoimittajalle mainiosti kuvaamaan maestron luonnetta. Helppoahan se on koota tällaisia palapelejä ja toimitella kaikenlaista.

    Äänestä

  • siinä, kirjoitti:

    missä ei ollut encorea vaan se edellisen illan setti. Päinvastoin, tätähän ne foorumilaiset jotka siel pohjosessa on pyörinyt kiitteli kovasti et oli hieno ja et flussa oli ilmeisesti jo vähän hellittäny.

    Äänestä

  • Luoston keikasta kirjoitti:

    keikka. IS panetteli siis päivän myöhässä, kun keikka oli 25.2 ja uutinen 27.2. Siin oli välissä ollut tosiaan jo yks keikka.
    Jo, mut keikka-arviothan oli hyvät, encore näemmä puuttui, kun sitä ei olu huudettu muuten ku näiden parin fanin toimesta. Oli varmaan ollut sen verran kokematonta keikkayleisöä että eivät olleet tienneet että encorea pitää pyytää.

    Äänestä

  • se Luoston kirjoitti:

    olkapäillä huuteletja hypit? Rassaa varmaan ja on petiin kiirus.

    Äänestä

  • salaliiton kirjoitti:

    aineksia. Ihmettelin iltiksen suhtautumista Ariin jo idolsin aikoihin ja sama linja näyttää jatkuvan ihan naurettavuuteen asti.

    Idolsnelonen on taas AINA positiivisesti esillä, ja taannoinen rattijuopumuskin julkaistiin muodon vuoksi vasta sitten kun hän oli tippunut kisasta ja luultavasti vain siksi, kun juttu oli toisessakin iltalehdessä. Kyllähän tässä väkisin rupee kelamaan, mikä on jo ajojahdilta tuntuvan homman tarkoitus..

    Ari pelkästään hyötyy tästä julkisuudesta. Olisiko koko härdelli julkisuustemppu?

    Miksi lehdet ryhtyisivät idolsnelosta haukkumaan? Se vaikuttaisi lyödyn lyömiseltä eikä häviäjän epäonnistumisilla ole edes uutisarvoa.

    Äänestä

  • salaliittoteorioita kirjoitti:

    mä oon yrittänyt miettiä, että mikä tarkotus tällä kaikella paskan heitolla on? Onko tää sitten Arin uran pönkitystä vai yritystä ajaa sitä alas?

    Äänestä

  • Optimus Prime kirjoitti:

    mä oon yrittänyt miettiä, että mikä tarkotus tällä kaikella paskan heitolla on? Onko tää sitten Arin uran pönkitystä vai yritystä ajaa sitä alas?

    ei vaikuta, koska perusta ei ole luotu mediassa vaan keikoilla. Perustalla tarkoitan bändin nykytilaa ja sitä fanipohjaa, joka alkaa vakiintua. Noilla negatiivisilla jutuilla on vaikutusta niihin, jotka ei ole ennenkään pitäneet Arista eikä sen musasta ja se vahvistaa niiden käsitystä. Sen sijaan niihin, jotka pitävät se ei vaikuta muutakuin siten, että fanaattisuus saattaa nousta. Jonkin verran mielenkiintoa myös herättää ns. neutraaleissa ja sieltäkin saattaa uteliaisuuden muodossa muutama uusi fani irrota.

    Äänestä

  • niin pohjiin se kirjoitti:

    toi sun näkökantas.

    Moni ei oo kuullu Arin livevetoja jotka niistä vois todella tykätä. Kun imago on musiikillisesti ristiriitainen ja harhaanjohtava niin se ei musan takia liikkeellä olevia välttämättä houkuta ..

    Joten toivon tosiaan että Arin musa näkyis ja soitto kuuluis mediassa paaaljon enemmän, niin että se tavoittais sille kuuluvan potentiaalisen kuulijakunnan.

    Äänestä

  • optimistinen näkemys kirjoitti:

    tarkotus tykätäkkään. Mitään lordi-ilmiötä ei kyllä olla kaipaamassa. Jotka ei tykkää niin saa mun puolesta ainakin olla ihan rauhassa tykkäämättä ja epätietoiset saa olla epätietoisia, jos niin valitsevat.

    Ihminen vain on siten rakennettu, että se on utelias eläin. Jos keikka tulee jonnekkin lähelle niin sinne on osa väkeä menossa juuri uteliaisuuttaankin, koska haluaa omin korvin kuulla miten hyvä/paska Koivunen oikein on. Moni on vaan sille tielle jäänyt mm. minä itse.

    Äänestä

  • salaliittoteorioita kirjoitti:

    Ari pelkästään hyötyy tästä julkisuudesta. Olisiko koko härdelli julkisuustemppu?

    Miksi lehdet ryhtyisivät idolsnelosta haukkumaan? Se vaikuttaisi lyödyn lyömiseltä eikä häviäjän epäonnistumisilla ole edes uutisarvoa.

    Ei kai sitä idolsnelosta nyt ENÄÄ tarvitse sen taannoisen häviämisen vuoksi suojella?

    Kyse oli siitä erosta, miten Ariin ja idolsneloseen mediassa suhtaudutaan ja on aina suhtauduttu.
    Tottakai idolsnelonen on varmasti ollut kiinnostuneempi mediasuhteestaan ja hoitanut sitä parhain päin. Ja hyvin näyttää onnistuneen missiossaan. Mutta suhtautuminen Ariin ei todellakaan ole oikeutettua.

    Arin suhteen näyttää siltä, kuin joku parjauskamppanja olisi jatkuvasti käynnissä. Aivan uskomatonta on, miten härskisti sitä kehdataan toteuttaa. Ihmisten päähän taotaan väsyksiin asti Arin paheellisuutta, jota selitetään sekä oikeasti tapahtuneilla että tekaistuilla virheillä. Samoja ns. mokia luetellaan uudestaan ja uudestaan.

    Vaikka kaikki julkisuus olisikin julkista työtä tekevälle periaatteessa hyväksi, niin ihminen se Arikin on. Kyllä ihminen varmasti kärsii kohtaamastaan epäoikeudenmukaisuudesta, kun sitä jatkuvasti kaadetaan niskaan.
    On todella vaikea uskoa, että ainakaan Ari itse olisi tuollaisen "julkisuustempun" takana.

    Äänestä

  • kaiken kansan kirjoitti:

    tarkotus tykätäkkään. Mitään lordi-ilmiötä ei kyllä olla kaipaamassa. Jotka ei tykkää niin saa mun puolesta ainakin olla ihan rauhassa tykkäämättä ja epätietoiset saa olla epätietoisia, jos niin valitsevat.

    Ihminen vain on siten rakennettu, että se on utelias eläin. Jos keikka tulee jonnekkin lähelle niin sinne on osa väkeä menossa juuri uteliaisuuttaankin, koska haluaa omin korvin kuulla miten hyvä/paska Koivunen oikein on. Moni on vaan sille tielle jäänyt mm. minä itse.

    vaan niitä jotka tykkäis jos kuulis.
    En mä ainakaa me uteliaisuuttani minnekään keikoille noin vaan johtuen jo pelkästään siitä että aika on kortilla -hyvä jos kerkee ees niihin mihin on hirvee hinku.

    Äänestä

  • salaliiton kirjoitti:

    aineksia. Ihmettelin iltiksen suhtautumista Ariin jo idolsin aikoihin ja sama linja näyttää jatkuvan ihan naurettavuuteen asti.

    Idolsnelonen on taas AINA positiivisesti esillä, ja taannoinen rattijuopumuskin julkaistiin muodon vuoksi vasta sitten kun hän oli tippunut kisasta ja luultavasti vain siksi, kun juttu oli toisessakin iltalehdessä. Kyllähän tässä väkisin rupee kelamaan, mikä on jo ajojahdilta tuntuvan homman tarkoitus..

    tuli esiin siksi, että se oli AJANKOHTAINEN UUUTINEN. Ari sai rangaistuksensa siitä juuri parhaaseen IDOLS-kisa aikaan. Sitäpaitsi sitä saa mitä tilaa. Ari on alusta asti ilmoittanut vihaavansa julkisuutta mutta silti tekee kaikkea että olisi oikein hyvin näkyvillä.

    Kyllä on lapsellisen naurettavia nämä narinat. Ihan ala-aste aikaisia. Miten aikuiset ihmiset kehtaavatkin olla noin typeriä.

    Äänestä

  • joka tapauksessa kirjoitti:

    Ei kai sitä idolsnelosta nyt ENÄÄ tarvitse sen taannoisen häviämisen vuoksi suojella?

    Kyse oli siitä erosta, miten Ariin ja idolsneloseen mediassa suhtaudutaan ja on aina suhtauduttu.
    Tottakai idolsnelonen on varmasti ollut kiinnostuneempi mediasuhteestaan ja hoitanut sitä parhain päin. Ja hyvin näyttää onnistuneen missiossaan. Mutta suhtautuminen Ariin ei todellakaan ole oikeutettua.

    Arin suhteen näyttää siltä, kuin joku parjauskamppanja olisi jatkuvasti käynnissä. Aivan uskomatonta on, miten härskisti sitä kehdataan toteuttaa. Ihmisten päähän taotaan väsyksiin asti Arin paheellisuutta, jota selitetään sekä oikeasti tapahtuneilla että tekaistuilla virheillä. Samoja ns. mokia luetellaan uudestaan ja uudestaan.

    Vaikka kaikki julkisuus olisikin julkista työtä tekevälle periaatteessa hyväksi, niin ihminen se Arikin on. Kyllä ihminen varmasti kärsii kohtaamastaan epäoikeudenmukaisuudesta, kun sitä jatkuvasti kaadetaan niskaan.
    On todella vaikea uskoa, että ainakaan Ari itse olisi tuollaisen "julkisuustempun" takana.

    virheitä en oo lukenu mistään, pelkkiä valheita ja vääristelyjä. Mitä helvetin virheitä se muka on ees tehny?? mun mielestä ei mitään.

    Äänestä

  • Arin rattijuopumus kirjoitti:

    oikee ainstain!
    Ari on selkeästi julkinen sylkykuppi kuten kaikki hahmot joista toimittajat on sellasen päättäny tehdä.. mustaa ei saa valkoseks tässä tapaukses vaik kuinka inisisit.
    Median valta on todellinen, jokainen aikuinen ihminen sen tietää. Se on rahan valtaa, missä ei moraalilla ja rehellisyydellä oo mitään merkitystä. Joka halua sellasen vallankäytön allekirjoittaa niin siit vaan, mutta ei tartte tulla vapaiden ihmisten suita tukkimaan.

    Äänestä

  • tapahtuneita kirjoitti:

    virheitä en oo lukenu mistään, pelkkiä valheita ja vääristelyjä. Mitä helvetin virheitä se muka on ees tehny?? mun mielestä ei mitään.

    virhe, mistä Ari itse on moneen otteesen maininnut eli 0,5 promillen rattijuopmus, josta hän meni itse ilmoittautumaan poliisille.

    Äänestä

  • se ainoa kirjoitti:

    virhe, mistä Ari itse on moneen otteesen maininnut eli 0,5 promillen rattijuopmus, josta hän meni itse ilmoittautumaan poliisille.

    kyllä menny eikä varmaan moni muukaan. Arilla on tota selkärankaa enempi kuin keskivertokansalaisella.

    Äänestä

  • kaikkea kansaa kirjoitti:

    vaan niitä jotka tykkäis jos kuulis.
    En mä ainakaa me uteliaisuuttani minnekään keikoille noin vaan johtuen jo pelkästään siitä että aika on kortilla -hyvä jos kerkee ees niihin mihin on hirvee hinku.

    ole. Uteliaisuus on ihmisen tähän asti tuonut. Jos ei olis ollu niin ois karsiutunu jo aikapäivää sitten.

    Äänestä

  • Arin rattijuopumus kirjoitti:

    tuli esiin siksi, että se oli AJANKOHTAINEN UUUTINEN. Ari sai rangaistuksensa siitä juuri parhaaseen IDOLS-kisa aikaan. Sitäpaitsi sitä saa mitä tilaa. Ari on alusta asti ilmoittanut vihaavansa julkisuutta mutta silti tekee kaikkea että olisi oikein hyvin näkyvillä.

    Kyllä on lapsellisen naurettavia nämä narinat. Ihan ala-aste aikaisia. Miten aikuiset ihmiset kehtaavatkin olla noin typeriä.

    oletkin noin typerä ja lapsellinen aikuinen?;D
    Uskot iltalehtiin, seiskaan ja joulupukkiin, kivat sulle.

    Äänestä

  • jos et utelias kirjoitti:

    ole. Uteliaisuus on ihmisen tähän asti tuonut. Jos ei olis ollu niin ois karsiutunu jo aikapäivää sitten.

    jotka tykkäis Arin musasta sais kuulla sitä;)
    Mulla kävi hyvä tuuri kun satuin oikeeseen aikaan oikeeseen paikkaan mutta yhtä hyvin olis voinut käydä toisin.
    Ei niitä levyjä turhan takia markkinoida ja promoaminen ei oo kenenkään huvitus, niinku Arikin on sanonut. Siihen tarvitaan mahd. monta kanavaa että milloin mikäkin ilosanoma saataisiin leviämään. Telkkari lienee musan markkinointikanavista tärkeimpiä edelleen ja hyvänä kakkosena tulee radio.

    Äänestä

  • on vasta kirjoitti:

    oikee ainstain!
    Ari on selkeästi julkinen sylkykuppi kuten kaikki hahmot joista toimittajat on sellasen päättäny tehdä.. mustaa ei saa valkoseks tässä tapaukses vaik kuinka inisisit.
    Median valta on todellinen, jokainen aikuinen ihminen sen tietää. Se on rahan valtaa, missä ei moraalilla ja rehellisyydellä oo mitään merkitystä. Joka halua sellasen vallankäytön allekirjoittaa niin siit vaan, mutta ei tartte tulla vapaiden ihmisten suita tukkimaan.

    Mitä perätöntä Arista on kirjoitettu? Annapas esimerkkejä.

    Äänestä

  • mä en ois kirjoitti:

    kyllä menny eikä varmaan moni muukaan. Arilla on tota selkärankaa enempi kuin keskivertokansalaisella.

    vuoden "puupääksi". Noin tyhmä täytyy olla synnynnäinen idiootti. Ensin juo itsensä känniin ja sitten menee rattiin ja sen jälkeen poliisille ilmottautumaan:DD Tuollaista idiotismia harvoin tosiaan tapaa.

    Äänestä

  • sopisi kirjoitti:

    ennen kuin tuut kirjottaa asiasta mistä et mitään tiedä. Todnäk et löydä sitä ees googlettamalla, sillä vaikutat jokseenkin yksinkertaiselta tapaukselta.

    Äänestä

  • joka tapauksessa kirjoitti:

    Ei kai sitä idolsnelosta nyt ENÄÄ tarvitse sen taannoisen häviämisen vuoksi suojella?

    Kyse oli siitä erosta, miten Ariin ja idolsneloseen mediassa suhtaudutaan ja on aina suhtauduttu.
    Tottakai idolsnelonen on varmasti ollut kiinnostuneempi mediasuhteestaan ja hoitanut sitä parhain päin. Ja hyvin näyttää onnistuneen missiossaan. Mutta suhtautuminen Ariin ei todellakaan ole oikeutettua.

    Arin suhteen näyttää siltä, kuin joku parjauskamppanja olisi jatkuvasti käynnissä. Aivan uskomatonta on, miten härskisti sitä kehdataan toteuttaa. Ihmisten päähän taotaan väsyksiin asti Arin paheellisuutta, jota selitetään sekä oikeasti tapahtuneilla että tekaistuilla virheillä. Samoja ns. mokia luetellaan uudestaan ja uudestaan.

    Vaikka kaikki julkisuus olisikin julkista työtä tekevälle periaatteessa hyväksi, niin ihminen se Arikin on. Kyllä ihminen varmasti kärsii kohtaamastaan epäoikeudenmukaisuudesta, kun sitä jatkuvasti kaadetaan niskaan.
    On todella vaikea uskoa, että ainakaan Ari itse olisi tuollaisen "julkisuustempun" takana.

    Jos suvussa on proffessoreja, kuten tällä idolsnelosella, niin tottakai median suhtautuminen on tietynlaista. Ja kun mies itsekin vielä on kirjoilla kahdessa korkeakoulutasoisessa opinahjossa, niin ei kai sellaisesta henkilöstä voi kohujuttuja tehdä -eihän? Tosin se opinahjossa kirjoillaolo ei vielä takaa sitä, että niitä niitä opintoja suoritetaan.

    Se on niin raadollista tämä elämä. Tai siis ihmiset ovat.

    No ei minulla mitään tätä idolsnelosta vastaan ole, tullut kuunneltua livenäkin. Ja on muuten livenä parempi kuin levyllä.

    Äänestä

  • sari 58 vee kirjoitti:

    Suomessa on pian puolella väestöstä korkeakoulututkinto, joten yliopistossa opiskelussa ei todellakaan ole mitään ihmeellistä. Professoreja ei ole ihan joka nurkalla, mutta Helsingissä hyvinkin paljon. Ei tuollaiset asiat vaikuta median käyttäytymiseen.

    Taustalla on varmaan vain hyvin hoidetut mediasuhteet. Jos joku on joskus onnistunut ärsyttämään toimittajia, saa olla jatkuvasti hampaissa.

    Äänestä

  • Arin rattijuopumus kirjoitti:

    tuli esiin siksi, että se oli AJANKOHTAINEN UUUTINEN. Ari sai rangaistuksensa siitä juuri parhaaseen IDOLS-kisa aikaan. Sitäpaitsi sitä saa mitä tilaa. Ari on alusta asti ilmoittanut vihaavansa julkisuutta mutta silti tekee kaikkea että olisi oikein hyvin näkyvillä.

    Kyllä on lapsellisen naurettavia nämä narinat. Ihan ala-aste aikaisia. Miten aikuiset ihmiset kehtaavatkin olla noin typeriä.

    tehnyt siksi, että pääsisi julkisuuteen? Ari nyt vaan sattuu olemaan niin kiinnostava henkilö, että juorulehdet kirjottais siitä vaikka se istuis päivisin yksin hiljaa jossain nurkassa. Teki Ari nin tai näin aina valitetaan ja juttua syntyy ja jos ei muuten synny niin sitten ne jutut keksitään itse, niin kuin tässä on viime päivinä saanut huomata...

    Äänestä

  • en usko kirjoitti:

    Todennäköisyys kuitenkin, että siellä lehtitalon hallituksessa saattaa istua joku arvostettu isänäidin kummin kaima, lienee aika suuri. Vai? Eivät ne piirit nyt Helsingissäkään niin kovin suuret ole.

    Heitimpä vain yhden puolen pohdittavaksi, ei sen kummempaa. Siinnä olet oikeassa, että korkeakoulututkinnon suorittaneita on liikaa, koska heitä riittää kortistoonkin.

    Luulis, että muistakin olis jotain sanottavaa. Ei sitten luultavasti ole.

    Äänestä

  • jaksaa kirjotella kirjoitti:

    Luulis, että muistakin olis jotain sanottavaa. Ei sitten luultavasti ole.

    Matti Nykänen ei ole viime aikoina antanut aihetta kohuotsikoihin.

    Äänestä

  • se Ari on kirjoitti:

    tehnyt siksi, että pääsisi julkisuuteen? Ari nyt vaan sattuu olemaan niin kiinnostava henkilö, että juorulehdet kirjottais siitä vaikka se istuis päivisin yksin hiljaa jossain nurkassa. Teki Ari nin tai näin aina valitetaan ja juttua syntyy ja jos ei muuten synny niin sitten ne jutut keksitään itse, niin kuin tässä on viime päivinä saanut huomata...

    Kuinka suurta se kiinnostus todellisuudessa on?
    Muutama sata fanaatikkoa ja muutamia kymmeniä
    kirjoittelijoita tällä palstalla.
    Suurin osa ihmisistä seuraa huvittuneena sivusta.

    Äänestä

  • henkilö? kirjoitti:

    kattomaan, millanen se kiinnostus loppujen lopuks on!

    Säkään et malttanut olla työntämättä nokkaas tänne. Arilla on sun teorias mukaan fanit sitten lisääntyneet, kun niitä ei viime kesänä ollut kun ne kolme varista;)

    Äänestä

  • henkilö? kirjoitti:

    Kuinka suurta se kiinnostus todellisuudessa on?
    Muutama sata fanaatikkoa ja muutamia kymmeniä
    kirjoittelijoita tällä palstalla.
    Suurin osa ihmisistä seuraa huvittuneena sivusta.

    levyä ja loppuunmyydyt keikat ja uusi OMAA musiikkia sisältävä levy tulossa ja...on tää kieltämättä huvittavaa, suorastaan hauskaa.

    Äänestä

  • sari 58 vee kirjoitti:

    Todennäköisyys kuitenkin, että siellä lehtitalon hallituksessa saattaa istua joku arvostettu isänäidin kummin kaima, lienee aika suuri. Vai? Eivät ne piirit nyt Helsingissäkään niin kovin suuret ole.

    Heitimpä vain yhden puolen pohdittavaksi, ei sen kummempaa. Siinnä olet oikeassa, että korkeakoulututkinnon suorittaneita on liikaa, koska heitä riittää kortistoonkin.

    lehtitalojen hallituksissa istuu joku sukulainen? Ja sitten varmaan muidenkin idols-finalistien sukulaisia, koska ei heitäkään ole lehdissä haukuttu?

    Äänestä

  • ... ... .. kirjoitti:

    Mitä perätöntä Arista on kirjoitettu? Annapas esimerkkejä.

    Tuorein tapaus tietenkin tämä Luoston "kiroilu" ja onhan näitä ollut matkan varrella vaikka kuinka. Hotellihuoneen p***aksi laitto, tyttöystävän etsiminen netistä jne jne..

    Äänestä

  • kaikkienko kirjoitti:

    lehtitalojen hallituksissa istuu joku sukulainen? Ja sitten varmaan muidenkin idols-finalistien sukulaisia, koska ei heitäkään ole lehdissä haukuttu?

    Ei kai kukaan näin ole väittänytkään. En minä ainakaan lukemaani ihan noin ymmärtänyt.

    Eiköhän tuossa ole yritetty tuoda esille sitä, että asioilla on mahdollisesti monia puolia. Myös mediamaailmassa on monenenlaisia kytköksiä: sanomalehdetkin ovat olleet perinteisesti kytköksissä politiikkaan, paikalliseen yrityselämään, omistajan ja päätoimittajan linjauksiin jne.

    Tosin en minä välttämättä kutsuisi näitä "lööppilehtiä" mediaksi, vaikka mielipidevaikuttajia olisivatkin. Rinnastaisin ne ennemminkin kioskikirjallisuuteen, toimintamotiivinaan raha.

    Äänestä

  • kaikkienko kirjoitti:

    lehtitalojen hallituksissa istuu joku sukulainen? Ja sitten varmaan muidenkin idols-finalistien sukulaisia, koska ei heitäkään ole lehdissä haukuttu?

    "Eräs" aatelissuvun vesa poseeraa oikein päätoimittajan kanssa, kun vesan esi-isän maalaus on päässyt kunniapaikalle päätoimittajan työhuoneeseen. Hmm...niin...miksiköhän vesasta ei koskaan kirjoiteta mitään negatiivista??

    Äänestä

  • Arin rattijuopumus kirjoitti:

    tuli esiin siksi, että se oli AJANKOHTAINEN UUUTINEN. Ari sai rangaistuksensa siitä juuri parhaaseen IDOLS-kisa aikaan. Sitäpaitsi sitä saa mitä tilaa. Ari on alusta asti ilmoittanut vihaavansa julkisuutta mutta silti tekee kaikkea että olisi oikein hyvin näkyvillä.

    Kyllä on lapsellisen naurettavia nämä narinat. Ihan ala-aste aikaisia. Miten aikuiset ihmiset kehtaavatkin olla noin typeriä.

    Samaa kisaahan ne kävivät mutta vain Arin juttu oli lööpeissä heti kisan alussa. Kristianin paljon pahempi rike kuitattiin pienellä jutulla vasta kun oli pudonnut kisasta. Miksi ihmeessä näin??

    Äänestä

  • lööppisankari kirjoitti:

    Matti Nykänen ei ole viime aikoina antanut aihetta kohuotsikoihin.

    Matille veteraanikisoissa kultaa. Lue myös urheilusivut.

    Äänestä

  • henkilö? kirjoitti:

    Kuinka suurta se kiinnostus todellisuudessa on?
    Muutama sata fanaatikkoa ja muutamia kymmeniä
    kirjoittelijoita tällä palstalla.
    Suurin osa ihmisistä seuraa huvittuneena sivusta.

    Mutta seuraa kuitenkin ;-))

    Äänestä

  • Iltalehdessä kirjoitti:

    "Eräs" aatelissuvun vesa poseeraa oikein päätoimittajan kanssa, kun vesan esi-isän maalaus on päässyt kunniapaikalle päätoimittajan työhuoneeseen. Hmm...niin...miksiköhän vesasta ei koskaan kirjoiteta mitään negatiivista??

    vai iltaSANOMISSA? Olen huomannut että ihmisillä menee usein näiden kahden lehdykän nimet ja kirjoitukset sekaisin. Esim. Arin esitystä Kirka-konsertissa paikan päällä ei kehuttu iltaSANOMISSA vaan iltaLEHDESSÄ. Molemmat ovat toki kirjoittaneet Arista enimmäkseen negatiivista, mutta iltaSANOMAT ei ole koskaan syyllistynyt kirjoittamaan mitään positiivista Arista, kun Kristian taas tuntuu olevan heidän ihannetyttönsä.

    Äänestä

  • IltaLEHDESSÄ kirjoitti:

    Siinä samassa jutussa haukkuu mm. Arin...

    Äänestä

  • tämän lauantain kirjoitti:

    tämähän vaikuttaa jo salaliitolta;D

    Iltasanomat kuuluu samaan konserniin kuin Hesari ja Sanoma Oy:stä omistaa Erkko reilut 20 %:ia.

    Iltalehti taas kuuluu Almamediaan.

    Olen muuten yrittänyt seurata tuota kirjoittelun sävyä Iltalehti vs Iltasanomat ja jonkinlaista sävyeroa olen ollut havaitsevinani. Tosin en ole kaikkia juttuja lukenut koska lehtiä en osta. Siipeilen siis toisten lehtiä lukien.

    En ole myöskään harrastanut sukututkimusta. Niin pitkälle mielenkiintoni ei riitä

    sukututkimusta tehdä. Kristian on itse kertonut olevansa suurmiesten suvusta ja isukkinsa ammatin, vieläpä useampaan kertaan. Tästä on helppo johtopäätellä että yliopistosuvun vesasta ei kirjoitella ilkeyksiä lehdissä. Tosiasiat on tietysti pakko kertoa, jos juttu on ollut seiskassa tai kilpailevassa iltalehdessä, mutta mahdollisimman huomaamattomasti eikä missään tapauksessa mässäillen.

    Äänestä

  • tämän lauantain kirjoitti:

    Siinä samassa jutussa haukkuu mm. Arin...

    No nythän on menossa Euroviisukarsinnat. Olisiko tarkoitus nostaa äänestysprosenttia?

    Mutta miksi haukkua Aria. Arihan ei ole mukana eikä siten uhka.

    haukutaan?

    Äänestä

  • sari 58 vee kirjoitti:

    No nythän on menossa Euroviisukarsinnat. Olisiko tarkoitus nostaa äänestysprosenttia?

    Mutta miksi haukkua Aria. Arihan ei ole mukana eikä siten uhka.

    Tuli vaan mieleen..

    Äänestä

  • itte. kirjoitti:

    Mulla ei ole yleensä tapana arvostella ihmisiä, mutta MITÄ HITTOA TUO ARIA ARVOSTELEE?? Keskittyis nyt vaan siihen omaan uraansa, eipä turhan hienosti silläkään mee. ARGH!

    Äänestä

  • Arin vihaajien ääniä?? kirjoitti:

    Tuli vaan mieleen..

    mokomakin pyrkyri!

    Äänestä

  • itte. kirjoitti:

    Muistelen tämän idolsnelosen aikoinaan todenneen, että oli iloinen ettei voittanut, koska ei olisi kestänyt sitä pyöritystä mihin Ari joutui. No nyt meillä ei ole vertailukohdetta siitä, miten hän itse olisi siinnä pyörityksessä menetellyt.

    Juu, kyllä yleisö maksaa esiintymisestä, mutta se 'työnantaja ja palkan maksaja' taitaa kuitenkin viime kädessä olla se keikan järjestäjä. Jos pilkkua viilataan.

    Kirjallisuus vihjeet ovat hyviä. Lähdenkin tästä lukemaan, en tosin Sillanpäätä.

    Äänestä

  • itte. kirjoitti:

    Olis kiva tietää mitä Ari itse tykkää kaverinsa julkisesta holhoamisasenteesta. Eihän Kristiankaan ole mikään enkeli aina ollut ja ikää on vähän enemmän kuin Arilla. Mitä muuten Kristian itse teki 23 vuotiaana?

    Äänestä

  • itte. kirjoitti:

    että mä vihaan tota jätkää! Mikä helvettin oikeus sillä on mennä ojentamaan Aria julkisesti! Mä luulin että ne on kavereita. mutta ei näköjään ole. Onko Kristian todellakin noin median johdateltavissa?

    Äänestä

  • tänään ISOSTI kirjoitti:

    ääniä.

    tota pelleä Belgradiin! Sori, mutta nyt meni viimeisetkin arvostuksen rippeet. Toi jätkä on pelle ja se on fakta!

    Äänestä

  • Olihan se..! kirjoitti:

    Olis kiva tietää mitä Ari itse tykkää kaverinsa julkisesta holhoamisasenteesta. Eihän Kristiankaan ole mikään enkeli aina ollut ja ikää on vähän enemmän kuin Arilla. Mitä muuten Kristian itse teki 23 vuotiaana?

    tais kärytä siitä törkeästä rattijuoppoudesta

    Äänestä

  • Ei missään nimessä kirjoitti:

    tota pelleä Belgradiin! Sori, mutta nyt meni viimeisetkin arvostuksen rippeet. Toi jätkä on pelle ja se on fakta!

    perseitä ja puukottaa selkään aina tilaisuuden tullen.

    joo-miehistä ja kavereitten pettäjistä ei tule koskaan rokkareita, mutta kridehän tähtääkin propelliin pukeutuvaksi parkettien partavaahdoksi.

    Äänestä

  • IltaLEHDESSÄ kirjoitti:

    vai iltaSANOMISSA? Olen huomannut että ihmisillä menee usein näiden kahden lehdykän nimet ja kirjoitukset sekaisin. Esim. Arin esitystä Kirka-konsertissa paikan päällä ei kehuttu iltaSANOMISSA vaan iltaLEHDESSÄ. Molemmat ovat toki kirjoittaneet Arista enimmäkseen negatiivista, mutta iltaSANOMAT ei ole koskaan syyllistynyt kirjoittamaan mitään positiivista Arista, kun Kristian taas tuntuu olevan heidän ihannetyttönsä.

    oli vain positiivista Arin osalta ennen telkkariesitystä:

    Iltasanomat
    http://i26.tinypic.com/vxnp0.jpg
    http://www.iltasanomat.fi/kuvagalleria/frame.asp?id=17377
    Iltalehti
    http://i25.tinypic.com/jree85.jpg
    http://i25.tinypic.com/2qsz0q0.jpg

    Äänestä

kiitos linkistä!

Äänestä
  • kirjotus kaikkien noitten henkilöiden kohdalla. En mä tiedä. Media on mennyt ihan täydeks... äh antaa olla!

    Äänestä

  • osuva kirjoitti:

    kirjotus kaikkien noitten henkilöiden kohdalla. En mä tiedä. Media on mennyt ihan täydeks... äh antaa olla!

    Oli kieltämättä hyvä kirjoitus. Tätähän voisi jopa IS siteerata:)

    Äänestä

  • fiksu blogi! "uutista ei edes olisi ilman mediaa"; tuo kertoo kaiken tästä juorunnälkäisten ihmisten alhaisten viettien tyydyttämiseen pyrkivästä journalismista. well, money talks etc.

    Äänestä

adressiin. Ne jotka haluaa ettei meidän todellisuutemme koostu valheista vois kyllä tehdäkin asialle jotain, eikä tilannetta missään tapauksessa pidä hyväksyä.

Näistä asioista pitää puhua ja näillä pitää ylittää uutiskynnys. Tälläkin adressilla on mahdollisuus ylittää uutiskynnys silloin kun se viedään eteenpäin.

Äänestä
  • Kyllä kirjoitin siihen, onneksi. Ja nimiä on kyllä jo paljon!

    Äänestä

  • milloin se sitten viedään eteenpäin? Eikös se uutiskynnys ylittynyt jo kohta puoli vuotta sitten ja duunasitte tuon adressin? Tyypillistä uhoilua ilman tekoja. Samaa mieltä olen kanssanne tuosta yksipuolisesta kirjoittelusta, mutta adressi perusteluineen vaikuttaa vähän amatöörimäiseltä.

    Äänestä

  • kohta puoli vuotta. kirjoitti:

    milloin se sitten viedään eteenpäin? Eikös se uutiskynnys ylittynyt jo kohta puoli vuotta sitten ja duunasitte tuon adressin? Tyypillistä uhoilua ilman tekoja. Samaa mieltä olen kanssanne tuosta yksipuolisesta kirjoittelusta, mutta adressi perusteluineen vaikuttaa vähän amatöörimäiseltä.

    eli mitä vikaa amatööriydessä tässä asiassa? Ilmeisesti odotettiin, että siihen tulisi enemmän allekirjoituksia, siksi sitä ei ole viety eteenpäin. En edes tiedä, minne tämä adressi on tarkoitus toimittaa, ehkä Julkisen sanan neuvostolle?

    Huomasin linkin ko adressiin myös NW:n sivuilla, mutta se, samoin kuin kehoitukset boikotoida roskalehtiä oli poistettu. Adressi oli linkitetty ketjuun jossa haukuttiin Hymyn artikkelia Tuomas Holopaisesta. Ketjun alkupää on jätetty palstalle. Olisiko joku toimittaja huomauttanut ylläpitoa. Varmaan oli raukka säikähtänyt, kun NW:llä on sentään hippasen enemmän faneja kuin Arilla.

    Äänestä

  • kansalaisadressi kirjoitti:

    Holopainen itse, joka ei halunnut ko julkisuutta tai muuten vain tukea tällaista kamppanjaa ja niinollen linkki poistettiin. Spekulaatiota siis, kun tuntuu siltä, ettei toimittajan pelko ole mikään syy sinänsä vaan paremminkin entistä parempi syy antaa sen olla siellä.

    Äänestä

  • olla periaatteessa kirjoitti:

    Holopainen itse, joka ei halunnut ko julkisuutta tai muuten vain tukea tällaista kamppanjaa ja niinollen linkki poistettiin. Spekulaatiota siis, kun tuntuu siltä, ettei toimittajan pelko ole mikään syy sinänsä vaan paremminkin entistä parempi syy antaa sen olla siellä.

    ketään artistia nimeltä. Eikä allekirjoittajilta kysytä syitä adressin allekirjoittamiseen. Siinähän on kyse julisessa ammatissa työskentelevien ihmisten puolustaminen roskamediaa vastaan. Siihen voisi kirjoittaa nimensä esimerkiksi myös urheilijoiden fanit.

    Äänestä

  • mainita kirjoitti:

    mutta mainostettiinhan sitä täälläkin ja laitettiin uudestaan tänne se linkki joka oli jo jäänyt unholaan kauan sitten. Jotenkin kuin Holopaisen nimellä vietäisiin asiaa eteenpäin.

    Äänestä

otsikoissa. Se on enemmän hänen asenteensa takia, jos hänestä kirjoitetaan.

Tuo adressi on täysin turha eli ei oo mitään hyötyö. Vaikka olisikin laitonta, niin kylle he keksivät keinoja.

Mutta Ari saisi ite käyttää järkeään.

Äänestä
  • anna esimerkki, mielellään omakohtainen.

    Äänestä

  • kuten haluaa. Jos hyväksyy median vallankäytön kritiikittömästi ihmisten kustannuksella, niin silloin alistuu siihen että meille voidaan syöttää mitä vaan puppua.

    Medialla on suuri valta vaikuttaa mielipiteisiin kuten kaikki varmaan on jo huomannu, ja se kyllä edellyttää myös vastuuta - sitä VASTUUTA tällä adressilla peräänkuulutetaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

RIITTÄÄ kirjoitti:

vaikuttaa voit mm allekirjoittamalla tämän adressin:

http://www.adressit.com/oikeus_yksityisyyteen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu