Minusta näyttää,että tällä palstalla ihmiset kuvittelevat puhuvansa Mannerheimista ikäänkuin naapuristaan,joka sattumalta poikennut kämppäni viereen iltapäiväteelle.
Hei Suomalaiset. Oletteko huomanneet,että runossaan "Minun Prinssini" Mon Cherie, Leino jo tinkii Mannerheimia. Minun Prinssini-runossa sen keskiosa on tärkein.
Kun Kekkonen täyttää merkitäviä vuosia,niin Saarikoski lähettää hänelle viestin.
"Kun Suomen merkittävin valtiomies on ... ,en nyt muista.
Saarikosken ajatus oli kuitenkin se, että sinä ainoana maailmanhistorian päivänä,jona Kekkonen,suurin suomalainen valtiomies viettää syntymäpäiväänsä,niin hän viettää myös.
Huomaatteko? Sinä ainoana maailmanhistorian päivänä,jona Suomen suurin valtiomies täyttää vuotensa,Suomen suurin runoilija tervehtii häntä päivänä,jona toinen on toista puolta vanhempi.
Mannerheimin toimet Venäläisen sotaväen riisumiseksi aseista Pohjanmaalla olivat laittomia. Senaatti vahvisti Mannerheimin aseman vasta kaksi päivää myöhemmin.
Pohjanmaan (venäläisten)varuskuntien valtaamisessa suojeluskuntajoukkojen tavoite oli vallata Venäläisten varuskuntien asevarastot.
Venäjän väliaikainen hallitus oli sopinut venäläisten joukkojen vetämisestä Suomesta. Siihen oli sovittu aikataulu. Vallan Pietarissa vaihduttua bolsheviikeille,tuota aikataulua nopeutettin.Suurruhtinaskunnan 30 000 venäläisestä sotilaasta yli puolet oli jo kotiutettu ja Leninin kanssa oli sovittu jäljelläolevien kotiuttamisesta.Satamakaupungeissa Hangossa ja Kokkolassa oli sovittu menettelyistä venäläisen sotaväen poistumiseksi.
Sanoppa kumpi niistä sitten oli enempi oikeassa; sekö suomen suurin runoilija,joka kirjoitti Mannerheimille runon; Minun Prinssini. Vaiko oliko se Saarikoski joka kirjoitti Kekkoselle runon puolikkaasta. Sinusta en niin tiedä,mutta minä olen elänyt molemmat ajat.

Vastaukset 1
Vanhimmat
venäläisiltä oikeille ihmisille.
ei se nyt ollut paha juttu se kokkolan valtaus.
..jotkut suojautuikin sinne kiviairan vierhen mutta väärälle puolelle. virolaiset upseerit tulivat häthin ja alkoivat "inhokaasti" ampumhan konekivääreillä. ampuivat tietenkin poikien ylitse. tästä hyvästä nämä viron upseerit saivat pitää aseensa ja kulkea kokkolassa vapaasti
mitä me näitä muistelemaan nuin vain vaphasti ko meitä ei oltu vielä tehty tai edes suunniteltukkaan