ovat tosi sikoja liikenteessä ? - Viime viikonloppuna tulin Lahdenväylää Helsinkiin päin ja ajoin oikeaa kaistaa, niin kuin pitääkin.
Korson liittymästä tuli bussi, joka väkisin puski kylkeen ja vasemmalla kaistalla oli autoja, joten
en voinut sinnekään väistää. Bussin keula oli muutaman sentin päässä kyljestäni ja tie oli lumisohjossa.
Pari vuotta sitten ajoin hautajaissaattueen viimeisenä ja ajoimme sallittua nopeutta vastaavassa paikassa. Hetken päästä oli parin
metrin päässä perästäni bussi, joka vilkutteli valojaan, kun "olin hänen tiellään" ja varmasti
kuski näki, että muutaman auton päässä ajoi ruumisauto, jonka saattuetta olimme. Miksi kuski
ei mennyt ohituskaistalle, jos halusi ajaa ylinopeutta, vaan piti vittuilla tappituntumassa ?
Tuntuu, että tänä päivänä pahimmat töpeksijät ja
liikennehörhöt ovat ammattikuskeissa..
Tavallaan ymmärrän, jos muuhun hommaan ei ole...
Korson liittymästä tuli bussi, joka väkisin puski kylkeen ja vasemmalla kaistalla oli autoja, joten
en voinut sinnekään väistää. Bussin keula oli muutaman sentin päässä kyljestäni ja tie oli lumisohjossa.
Pari vuotta sitten ajoin hautajaissaattueen viimeisenä ja ajoimme sallittua nopeutta vastaavassa paikassa. Hetken päästä oli parin
metrin päässä perästäni bussi, joka vilkutteli valojaan, kun "olin hänen tiellään" ja varmasti
kuski näki, että muutaman auton päässä ajoi ruumisauto, jonka saattuetta olimme. Miksi kuski
ei mennyt ohituskaistalle, jos halusi ajaa ylinopeutta, vaan piti vittuilla tappituntumassa ?
Tuntuu, että tänä päivänä pahimmat töpeksijät ja
liikennehörhöt ovat ammattikuskeissa..
Tavallaan ymmärrän, jos muuhun hommaan ei ole...
Vastaukset 20
Vanhimmat
Älä nyt viitsi. Linja-autonkuljettajan ammatti on vaativa, turha alkaa selittämään että jos muuhun ei ole. Alalla on monia korkeastikin koulutettuja, itsellänikin olisi valmiudet pariin ns. siistimpäänkin työhön mutta tämä sopii itselleni parhaiten. Kyllä pahimmat törpöt liikenteessä ovat keki-ikäiset miehet Volvoissaan ja Bemareissaan, seuraavksi tulevat eläkeläiset ja naiset, näin on!
röyhkeilijät ja kiusantekijät ovat ehdottomasti
ammattiautoilijat. Puhun pitkästä kokemuksesta, kun joudun työni takia ajamaan paljon, mutta noudatan sääntöjä ja ennen kaikkea käytöstapoja.
Onkohan asia ihan noin? Ei sillä etteikö ammattiautoilijoista löytyisi sikoja ja kaikenmaailman tunareita, vaan sillä että poliisi ei muka puuttuisi tuollaiseen mainitsemaasi käytökseen. En ihan usko väitettäsi.
Väittäisin kyllä, että normaali keskivertoammattikuski on ajotaidoiltaan ja ajokäyttäytymiseltään aivan toista maata (lue:parempi) kuin muu tavallinen keskiverto kuljettaja. Hänen auton käsittely on kunnossa ja liikennesilmänsä havaitsee monia asioita mitä tavallinen autoilija ei ikinä huomaa. Tässäkin asiassa harjoitus tekee mestarin.
Eipä ole montakaan päivää siitä kun 731 koulusi veteraania viikin pysäkin jälkeen kun lähdin pysäkiltä moottoritien rampissa maallepäi tämän eteen. Rampista puuttuu 60 km/t rajoitus. 741 vilkutteli valojaan sörkässä 30 km/t satuin hänen eteen 652 koukki keskikaistan kautta ohitse samassa paikassa ja pysäkille poikittain perä keskelle kaistaa. Että vouhoyusta riittää joka virmassa, niin että hävettää.
totta, jokainen, joka pääkaupunkiseudulla ajaa voi todeta sen...Esim. pysäkiltä lähtö oikeus joka
koskee vain alle 60 km/h ei pidä paikkaansa, vaan
pääkaupunkiseudun bussikuskit tulevat pysäkiltä eteen yllättäen kaikilla nopeusrajoitusalueilla.
Minun kokemusten mukaan pahimmat perässä kiinni ajavat ovat ehdottomasti bussit ja jakeluautot sen
tosin sanovat jo kolaritilastot.
Ennen sanottiin ammattikuskeja "teiden ritareiksi"
tänä päivänä voi sanoa "teiden mulkut".
saada edes jotain tolkkua siitä mitä kirjoittaja ajaa takaa. Tästä nyt ei selviä kuin se, että on lähdetty 80 km/h alueelta toisen bussin eteen, loppu on täyttä hepreaa. Vai liekkö kyseessä savolainen jolloin vastuu siirtyy kuulijalle, tässä tapauksessa siis lukijalle?
Menneinä vuosina Karpo jakoi lahjoja "teiden ritareille" eli toisia (esim. kolarin satuttua) auttaneille, ym. toiset autoilijat huomioon ottaneille. Kampanjassa oli se tarra jossa oli ratti ja keskellä sydän kiinnitettäväksi auton lasiin, ikävä kyllä tänä päivänä jos laitettaisiin pystyyn samantyyppinen kampanja sen nimeksi tulisi "teidet kusipäät" ja siinä olisi tarrassa ratti sekä täynnä oleva kusipotta merkiksi muiden autoilijoiden huomioonottamisesta ja kusipäisestä kohelluksesta liikenteessä ja tämän tarran saisi melkein jokainen päivittäin pääkaupunkiseudulla autoileva niin henkilö- kuin isommankin auton kuljettaja juhlallisesti vastaanottaa kera mädäntyneen poropaistin.
Kyseessä on kolme eri tapausta jotka otin esille esimerkkinä ammattikuljettajan liikenteessä toisen autonkuljettajan opettamisesta, näitä on paljon ja viime vuosina ne näyttävät vain lisääntyvän joten ei voi luottaa yhteispeliin saman vitman autojenkaan kanssa.
Tapaus 1 Viikinrampissa maallepäin 741 ja 730 ninä veteraani pysäkillä pysähtyneenä matkustajien takia. Lähdimme peräkkäin liikkeelle samanaikaisesti lähestyi takaa 731 jonka olisi oman halunsa takia pitänyt päästä ajamaan täysillä ramtinkautta pysäkistä huolimatta, takimmaisena lähtevistä linja-autoista väistin pientareelle että koheltaja pääsee ohi mutta sehän hiljenti vauhtinsa rinnalle. Moottoritiellä ei ollut muuta liikennettä väylät oli tyhjät. Menee sitten kun on menopäällä eikä jää mieltään osoittamaan meille 80 km/t ajaville. Nopeusrajoitus on muuten 100 km/t meille kylläkin kyseessä olleille 80 km/t Jos olet linja-autonkuljettaja yritä saada selvää olen vain kansakoulun ja kansalaiskoulun käymyt linja-autonkuljettaja.
Tapaus 2 Hämeentie maalle päin ajoin 741 enellä 30 km/t rajoitus alueella Kurvin kulmilla hänen mielestään liian hitaasti että koulutus päälle.
Tapaus 3 Sama paikka ja sama tilanne 652 keskikaistan kautta ylinopeutta ajaen Sörkän ensimmäiselle pysäkille lastaamaan perä kaistalle sulkien kokonaan muun liikenteen.
Puolustele näitä ja hauku muut kolleekat savolaisiksi niinkuin poikasilla on tapana.
rampissa ole 80 km/h rajoitus voimassa jolloin pysäkiltä lähtevä linja-auto on väistämisvelvollinen? En pidä viisaana luottaa siihen, että toinen väistelee vaan sen takia, että molemmat on linja-autoja tahi saman firman autoja. Jos haluaa antaa tietä niin se ilmoitetaan esim. vilauttamalla valoja, muuten ajetaan niinkuin laki sanoo. Noissa tilanteissa juuri niitä kolareita sattuu kun oletetaan, että toinen väistää kun se on samassa firmassa töissä. Tässähän siis tuo 731 kuljettaja ei tehnyt mitään virhettä vaan sinä, työntymällä eteen.
Sörkässä ei ole kuin kaksi kaistaa.. en ymmärrä mikä on "keskikaista"? ja miten siinä voi edes ohittaa kun 30 km/h alue alkaa vasta hetki ennen kurvia, siihen astihan on 50 km/h tunnissa rajoitus. Vaikea kuvitella, että siinä jyrkässä mutkassa pystyy ajamaan ohi ja vielä jarruttamaan 600 sarjan pysäkille. Luulen, että olet ajanut sitä 30 km/h jo pitemmän matkaa ja tästä syystä sinut on ohitettu, tarpeellista vai tarpeetonta? mene ja tiedä, toiset tykkää ajella rajoitusten mukaan ja toiset sitten omalla tyylillään.
Puhutaa eri asioista on kysymys toisen autoilian liikenteeseen kouluumisesta. Tiekohtanen nopeusrajoitus on kyseissä paikassa 100 km/t En ole kieltänytkään tehneeni virhettä mutta toisen virheen voi toinen korjata ja pysäkillä oli matkustajia ja on myös 731 pysäkki. Olen monta kertaa joutunut viemääm kyseisen linjan matkustajia Korson kulmille kun on jätetty kyydistä. Sörkässä alkaa 30 km/t korttelia aikasemmin kyllä ohittamaan ehtii hyvin, mutta ajaa autonsa pysäkille niin että perä ei jää tukoksi koskee myös RT:n lähtöpysäkkiä. En ole samassa virmassa näitten esim. kanssa mutta vastaavia toisten kouluujia on myös meillä ja paljon. Älä aina kirjoita ettet ymmärä Stadilaisuus paistaa läpi tyhmästi oli vasemmanpuoleinen kaista. Hyviä elakepäiviä sitten tulevaisuudessa minulla ne on jo aika lähellä.
yliherkkä tuossa "kouluttamis" asiassa. Otamatta sen enempää kantaa siihen oliko pysäkillä 731:n matkustajia vai ei ja jääkö matkustajia kyydistä vai ei (eivät kait liittyneet tähän asiaan) niin mitä kouluttamista tuossa nyt sitten mielestäsi tapahtui? Takana tullut kuljettaja siis jarrutti ettei olisi tullut kylkeen ja hiljensi kun ei ollut varma, että mitä sinä touhuat (tuletko/menetkö)? Jos katsoi sinua niin halusi varmaan vilkaista, että minkälainen vatipää sielä on, että tietää varoa seuraavan kerran jos näkee?
Tuosta kun 30 km/h tunnissa alkaa, on noin 100 metriä tiukkaan mutkaan. En vieläkään usko, että kaksi autoa on sinut siinä ohittanut ja 600 sarjalainen vielä kerennyt omalle pysäkilleen. Kiitos, en ole stadilainen jos ei metropoli aluetta lasketa stadiksi. Muutenkin liikenne on sujunut mielestäni ihan hyvin stadissa, mitä nyt joskus näkee ihmeellisiä stuntteja näiltä kolleegoilta mutta vähän niitäkin. Tammelundin possujunasta kannattaa ajaa ohi jos ei halua viettää pysäkeillä minuutti tolkulla aikaa (tämä siis huumorilla).
Vielä pieni täsmennys vain toinen bussi ajoi veteraanista kyseisessä paikassa ohi. Ajetaan hitaammista ohi se ei ole kiellettyä, mutta tyylikkääsi. Joka työpäivä liikenteessä työkseen olevan henkilön pitäisi voida olla ottamatta kantaa toisten tiellä kulkevien tekemiin virheisiin jotka itse voi korjata. Koulutettavia riittää jos lähtee sille tielle se on iso urakka.
Kerrompa veteraanin tarkoitusperistä. Olen tehnyt Koskelan Bussiliikenteen varikon puitteissa vapaehtois työtä omalla esimerkilläni ja ajotavallani jo kolmen vuoden ajan. Koskelan osalta asiat on mennyt parempaan suuntaan, mutta Vartiokylässä ja Ruskeasuolla kohellus jatkuu voimakkaana. Turvallisella, tyylikkäällä, nopeus rajoitusten ja liikennesääntöjen mukaisella ajotavalla pidetään asiakkaat, autot ja itsemme ehjinä. Etelä Suomen alueella vallitsee tällä hetkellä linja-auto ja myös rekka liikenteessä sellainen kohellus josta on rumana näyttönä myös viime ajan useat onnettomuudet esim. Karjaa puuhun, Porvoo sairalan seinään, Espoo linja-autot vastakkain, Vantaa ojaan ja pylvääseen, Helsinki Hämeentiellä raitiovaunun alle ja eilen Pasilanasemalle korokkeitten yli. Joten suuri linja-auto liikenteen onnettomuuden uhka on olemassa myös täällä niinkuin uutisissa kerrottiin tapahtuneen ulkomailla. Ei voi aina olla niin hyvä tuuri joten jokaisen kyseisen kuljettajan on itse päätettävä ajotavastaan sitä ei kukaan muu voi muuttaa.
Omasta ajotavasta esim. Eilen illalla otin Koskelan kohdasta 730A linjan vaihdossa keskikulutus mittari näytti 38,2 l/100 km nollasin kyseisen mittarin, ajoin oman työrypeaman omalla ajotavallani josta on tullut jo rutiini, tämän jälkeen keskikulutus mittari näytti lukemaa 28,1 l 100/km
Joskus 2014 paikkeilla on luvassa uudistettuun rahastus Buskom laitteistoon myös kuljettaja kohtainen polttoaineen kulutus seuranta, joten kuljettaja voi saada bounusta palkkaansa ajotavastaan. Harmi kun joudun jäämään elakkeelle ennen sitä, mutta onhan jollakin ollut helpompi hengittää aiheuttamistani pienemmistä hiukkas päästöistä.
Siis mikset esimerkiksi hellitä hieman kaasusta ja päästä esimerkiksi sitä bussia sieltä rampilta tulemaan? Onko asenteessa vikaa? Ei muuten, mutta en todellakaan ymmärrä näitä joille kaikki tulee yllätyksenä ja toisissa on hirveästi vikaa koko ajan, on siellä vastapuolena sitten henkilöauto tai mikä tahansa. Pitäisikö vähän miettiä miten oma käytös vaikuttaa liikennetilanteisiin? Pitäisikö?
voi hieman hellittää kaasua ja tulla jo päätiellä
ajavan perään ? - Tässä tulee hyvin esiin minä minä meininki ja röyhkeys. Liikenne ei tökkisi ja
kolareita ei tapahtuisi, jos sääntöjä noudatettaisiin, edes niitä tärkeimpiä, eli mikä on kärkikolmio ja kenellä etuajo-oikeus.
Oletko muuten koskaan nähnyt bussikuskia, joka joustaisi ? - En minäkään..
Vain koheltajat huomataan liikenteessä, nämä onkin varmaan huomion hakuisia henkilöitä. Näitä riittää kaiken lajin autojen ratin taakse. Koheltaja bussikuski siirtyessä henkilöauton tai katumaasturinsa rattiin on samanlainen koheltaja niinkuin henkilöauto koheltajatkin.
Jos seuraatte liikennettä laajemmin ilman jonkun liikenne lajin kaikkien kuljettajien samaistamista huomaatte että liikenteessä on tyylikkäästi liikennöiviä liikennesääntöjä noudattavia ja joustavia kuljettajia ajoivat he mitä kulkupeliä hyväänsä.
Moottoritiellä ajettaessa ei tarvitse väistellä liittymästä sinne tulevia, heitä varten on rakennettu ns. kiihdytyskaistat jolla sovitetaan nopeus moottoritie nopeuteen ja bussi hitaana kulkuneuvona hakee sopivan rakosen moottoritiellä jo olevista.
Esim. tyylikkäästä liikennöimisestä: Koiviston linja-auto ajoi Mäntsälästä Lahteen edelläni autossa oli ns. 100 lätkä perässä, ajoi tasan tarkkaan 100 km/t ja Renkomäestä 60 alueella tasantarkkaan 60 km/t. Minun takanani tuli toinen henkilöauto sopivan välimatkanpäässä koko matkan. Leveäkaista tiellä linja-auton takapyörä kulki n. 5 cm päässä laitaviivasta ja tiellä on 100 km maksiminopeus. Kaikki muut autoiliat koheltivat ohitse vaikka ohitus tarvetta ei ollut kun nopeus oli jo maksiminopeus.
Kolleeka ajoi valvonta kameraan 60 alueella, todettu ajonopeus oli 61 km/t Kotiin tuli huomautus kirje ylinopeudesta ja poliisin tietokantaan merkintä.
Se, että joku tulee kärkikolmion takaa ei merkitse ettetkö sinä voi antaa tietä sille ajoneuvolle, on se mikä tahansa. Suomessa ei ole ns. etuajo-oikeutta, vaan väistämisvelvollisuus, joka on osoitettu liikennemerkeillä.
Pelkkä tuo ajatuksesi ehdottomasta etuajo-oikeudesta on selkeästi asennevammaista. Sinulla on myös oikeus luopua 'oikeudestasi' ja olla kohtelias toisille. Eikä maksa mitään, minulla ainakin on varaa siihen. Aivan yhtä vaarallista on hampaat irvessä pitää kiinni lakipykälistä vaikka kolisee ja paukkuu.
Ja mitä tulee joustaviin bussikuskeihin, olen todellakin törmännyt heihin. Mitä hankalammasta paikasta olen tulossa päätielle/isommalle kadulle, sitä varmemmin tien antajana ja 'oikeuksistaan' luopujana on linja-auto tai rekka/kuorma-auto jos tilanne vain on sopiva niille.
"Moottoritiellä ajettaessa ei tarvitse väistellä liittymästä sinne tulevia"
Onko niin? Itse kerran olin matkustajana 75 bussissa kun se siirtyi moottoritielle, niin luulin että pelti lentää. Kyse oli senteistä, kun bussi väkisin tunkisi moottoritielle ja toinen henkilöauto joutui äkkijarruttamaan ja toinen kumi ulvoen vaihtamaan kaistaa.
Itse en näistä säännöistä tiedä, kun ei ole edes ajokorttia. Mutta luulin että busseilla on aina etuajo-oikeus ja kaikkien pitää aina väistää niitä. Siksihän kun bussi lähtee pysäkiltä kuskin ei tarvitse edes katsoa peiliin, ovi kiinni ja heti kaasu pohjaan, kyllä ne muut autoilija väistävät.
Hyvä tuuri on ollut että olet ehjänä selvinyt kyseiseltä matkalta olet todenäköisesti ollut tuhooja kuljettajan kyydissä. Linja-autoilla ei ole mitään erillisoikeuksia moottoritie liikenteessä, ei pientareella ajoa joka on yleistä KustaaWaasantielle tultaessa. Bussi kaistat ovat etuuksia, pysäkiltä lähtö varovaisuutta noudattaen vilkku päälle ja peilistä seurataan saadaanko tilaa jos bussin aikeet on noterattu niin sitten menoiksi.
Toivottavasti satutte kiireettömän tyylikkäästi ja turvallisesti liikennöivän veteraani bussinkuljettajan kyytiin, mukavia bussimatkoja. Koheltajista on syytä ilmoittaa liikennöitsiälle, bussissa ei tarvitse kenenkään asiakkaan pelätä.
Tyylikkäästi liikennöiviä raskaanajoneuvon kuljettajia on liikenteessä mutta liian vähän. Kuljettajien pitäisi itse ymmärtää että ketä turha kiire, hosuminen, ylinopeuden ajaminen ja liikenne sääntöjen rikkominen hyödyttää. Yksinkertaisesti aikataulun ja ajosarjan (liikennöitsiää) laatijaa joka korjaa saamansa hyödyn eli katteen kuljettajan kustannuksella, pienempänä työaika kustannuksena joka tulisi osittain takaisin pienempänä polttoaine kuluina. Ei tarvitse eikä saa ajaa yhteiskunnan asettamien lakien vastaisesti. Se on rikollista toimintaa.
Nykyisin vaadittava koulutus on liikenne asioissa turhaa jos koulutettava osapuoli ei ota opetusta vastaan. Jo nuoruus vuosina saatu moottoriurheilu vietti jatkuu liikenteessä omastamielestä ajotaitona vaikka ei ole omaksuttu minkäänlaista ajotapaa. Tällä ei tietenkään ole merkitystä jos vain käväisee raskaanliikenteenalalla, mutta jos meinaa tyrkätä näitä releitä elakkeelle saakka käy se helpommin kiireettömällä elämäntyylillä.
työni takia tien päällä melkoisesti pääkaupunkiseudulla päivittäin ja kyllä minun kokemusteni mukaan bussit tulevat pääsääntöisesti
mistään säännöistä välittämättä "isomman oikeudella" ja jos et väistä, niin pellit paukkuu.
Valitettavasti moottoritien vasemmalla kaistalla voi olla samanaikaisesti joku ja jos menet yllättäen eteen olet syyllinen jos jotain tapahtuu... - Tuntuu, ettei tänä päivänä enää autokouluissa opeteta väistämisvelvollisuutta, siksi paljon näitä väkisin kiilaajia on bussi y.m.
ammattikuskeissa.