Olen useampana vuotta kasvattanut siemenistä ahkeraliisaa, ja ovat kukkineet tosi ahkerasti koko kesän. Ne ovat olleet semmosia värisekoitus lajitelmia. Oon kuullut että pitäisi olla saatavilla myös kerrottuja yksivärisiä punaisia, mutta en ole ainakaan oulun kaupoista niitä vielä löytänyt. Tietääkö kukaan onko semmoisia edes olemassa....?
Vastaukset 2
- olemassa.
Niitä sanotaan ruusuliisoiksi.En ole itse koskaan
sellaisia kerrottukukkaisia kasvattanut.
Tuskin ovat vaikeampia kasvattaa kun tavalliset-
kaan ahkeraliisat.Mutta sen niistä olen lukenut
että ne ei kestä sadetta yhtä hyvin kun tavalli-
set ahkeraliisat,johtuen juuri siitä että kukat
ovat kerrottuja.Että sateensuojainen paikka on
niille paras ja pitäähän moni niitä huonekasvei-
nakin. - Taimi Taimettaja
Löysin paikallisesta k-raudasta. Ajattelin kylvää tämän kuun puolivälissä. Siinä siemenpussissa oli 17 siementä, pussissa ilmoitus 12-15. Värisekoitus.
Kasvatin viime vuonna niitä punaisia yksinkert. Ahkeraliisoja ja ostin puutarhalta kirkkaanpun. ja vaaleanpun. kerrottuja, myöskin Ruusuliisan nimellä kutsutaan. Kukkivat upeasti ja siksipä nyt kokeilenkin kasvattaa itse. Kylvömullassa on eroja. Viime keväänä kasvatin 200 kukkaa siemenestä ja osa onnistui huonommin ja syytän kyllä multaa. Nyt otan vain kaktus ja kylvömultaa, ja kasvatan vähän vähemmän taimia. Käytössäni on valtavan suuri eteläpuolen parveke ja pienoiskasvihuone taimikasvatusta varten.
Siemenet ostin jo:samettikukkia kahta erilaista, kerrottua ahkeraliisaa, päivänsineä, krasseja erilaisia,mustasilmä susanna, kelloköynnös ja keskipäivänkukka siemenpussit. Sitten ajattelin kylvää monivuotisista kaunokaista, palavaa rakkautta ja kanadanpiiskua.Gladioluksen sipuleita vielä hankin, parikymmentä ja värisekoituksena. Niitä on ihanaa leikata sisälle maljakkoon, ovat upeita.
Joka kevät tämä multahulluus iskee ja on se tosi hauskaa. Kylvän maalle vielä ruiskaunokkia, malvoja, harsokukkaa ja ruiskaunokkia niin on kukkia aina maljakoissakin sitten. Hyötykasveista kasvatan vain salaatteja, juurekset haen tuoreena torilta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51871
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍92838Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15716Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,3670Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1564- 56551
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184539- 61533
- 70533
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24496