sen kun ei vielä tiennyt anoreksiasta mitään, tai siis oli toki kuullut, muttei todella tiennyt. mä alan hyvää vauhtia unohtaa. tavallaan on niin ikävä sitä, tavallaan taas ei, kun óli läski ja hyväksy sen. mä tiedän tasan tarkkaan, ettei sillä oikeasti olisi väliä, painanko 10 kiloo enemmän tai vähemmän. en ole tutustunut uusiin ystäviin, pikemminkin pelkään menettäväni vanhat. pitääkö yksikään mies nytmua viehättävämpänä kun ennen? ei, luultavasti päin vastoin. mutta vaikka tiedän kaiken tän ja lisäksi sen, että tää on helvetin vaarallista, en VOI lopettaa. tärkeämpää ku mikään on se, että edes jonkun mielestä näyttäis laihalta, laihtuneelta, vaikka vitun riutuneelta. päivän paras hetki on se, kun saa jotain, ihan mitä vain, pistää suuhunsa. näin se on ja tulee olemaan, en taida ees haluta parantua, haluan vaan laihtua.
oi muistatteko
, , , ,
4487
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
OLi se ihanaa aikaa kun ei tiennyt syömishäiriöistä mitään ku oli laiha mutta söi hyvin eikä ajtellu koko ajan ruokaa tai laihtumista. Voi sitä rentoutta ja huolettomuutta mikä silloin oli. Haikeana muistelen ja ajattelen että:ehkä vielä joskus..=)
Se oli kivaa aikaa... Mutta kun alko tökkiä kaverisuhteissa niin tuli himo rääkätä itteään. -> laihduttaa
joo muistan, oikein hyvin, voih
Nyt tuli mieleen kun joskus pienenä kattelin telkkaria ja ekan kerran kuulin anoreksiasta. :o
sieltä tuli joku dokumentti syömishäiriöistä ja silleen lapsena sain käsityksen että se on kuin joku flunssa että jotkun vaan saattaa sairastua ykskaks.
Toivoin vaan että toivottavasti mulle ei tule tuota. o___o huoh..