Olisin kiitollinen viisaampien kommenteista ja mielipiteistä seuraavanlaiseen kysymykseen:
Eli vene hankinnassa ja käyttö tulee olemaan sisävesillä ja pääasiassa kalastuskäyttöön ja toki sitten myös souteluun ja liikkumiseen moottorin avustuksella ympäri isoa järveä. Kaavailussa oli aluksi tuo Linder440, mutta eräs henkilö suositteli ehdottomasti ennemmin tuota Terhi440 venettä. Perään tarkoitus laittaa pieni moottori, 4-5hv:n nelitahti.
Kuulisin mielelläni teidän mielipiteitä, joilla kokemusta veneistä on. Tai jos on jokin muu hyvä vaihtoehto, niin otan mielelläni vastaan. Toki oletus on että liikutaan samoissa kokoluokissa ja hintatasoissa.
Kiitos jo etukäteen!
Linder440 vai Terhi440
19
9638
Vastaukset
- alumiini
ei ehken ihan osu mutta anyway..
kokemukseni 400:tä ovat pelkästään positiivisia.
perälaudassa linderissä on 9,9 hv, joka antaa myös mahdollisuuden vähän vauhdikkaampaan matkan taitoon, jopa 4- henkisen perheen kera.
ystäväni hankki samaan aikaan 440:n ja harmittelee nyt tätä puutetta.
myös soutuominaisuudet riittävät verkonlaskuun yms., mutta toki matkasoutuun löytyy käytännöllisempiä vaihtoehtoja. - Matias.
Tuo Terhi lienee kalastukseen isolle järvelle parempi. On merikelpoinen ja hiljainen.
440 lienee Terheistä paremmin onnistuneita kestävyytensä suhteen. Silti kestävyys arvelluttaa.
Jos ei tarvi kuljetella trailerilla ja rannassa ei kivä tai hyvä teline johon vetää - ehkä.
Muovipinta ja uretaani sisässä tekee kyllä veneestä miellyttävän löhöillä auringossa ja syksylläkin pohja on miellyttävän lämmin etkä tarvitse kymmeniä villasukkia saappaissa.
Linder 400 Sporstman on liukuvene eikä liiku kunnolla 5 hp mooottorilla. Liukuvene uppoumavauhdissa on ikävä ajaa. Ja kun kuormaa usean hlön, tilanne vain pahenee ja peräaallot kasvaa.
Linder 440 on melkoinen kolisija, (pelottaa kalat - ei tarvi perata) mutta kivisillä rannoilla ei ota itseensä pintanaarmuista. Peltiveneessä palelee jalat kylmällä ja helteellä reunat on kuumat.
Oma valintani olisi Rönnqvist 15, joka puoliliukuvana ja kölillä varustettuna kulkee hyvin pienelläkin moottorilla uppoumavauhtia. Sopii isolle järvelle merikelpoisuutensa ansiosta.Hinta vain taitaa olla vähän kovempi.
Etuna siinä on että jos joskus haluaa isomman moottorin, se toimii myös 15 hp moottorilla.
Soutuominaisuudet näissä kaikissa vaihtoehdossa taitaa olla sellaista verkon kokemista ja ongella paikan vaihtoa.
Jos se käyttö painottuu soutuun enemmänkin, sitten kannattaa valita suippoperäinen vene.- Jusu
Vai ei tarvitse kalaa perata kun Linder 440 on käytössä? Melkoista pötypuhetta... Toki Linderi pitää pientä kolinaa kun aallot hakkaa vasten, mutta uistelunopeudessa ei häiritse yhtään. Ja mites toi moottorin tuottama älämölö veneessä kun veneessä??? Miksiköhän kalat ei sitä säiky? ;) Kyllä se niin on, että yhtä lailla sitä perkuuhommiin joutuu Linderin käyttäjä kuin muovikippojenkin. Tosin itse päästän kyllä kalat yleensä kasvamaan :D
- Matias.
Jusu kirjoitti:
Vai ei tarvitse kalaa perata kun Linder 440 on käytössä? Melkoista pötypuhetta... Toki Linderi pitää pientä kolinaa kun aallot hakkaa vasten, mutta uistelunopeudessa ei häiritse yhtään. Ja mites toi moottorin tuottama älämölö veneessä kun veneessä??? Miksiköhän kalat ei sitä säiky? ;) Kyllä se niin on, että yhtä lailla sitä perkuuhommiin joutuu Linderin käyttäjä kuin muovikippojenkin. Tosin itse päästän kyllä kalat yleensä kasvamaan :D
Kalat pelkäisi tasaista moottorin surinaa niin ei yksikään uisteluveneilijä vetäisis moottorilla?
Kolina se on joka fisut karkoittaa.
Omakohtaiset kokemukset ovat perusteina mielipiteessäni. Ollut Linder. Itse asiassa kaksi.
Oli ensimmäinen ja viimenen Linder.
That´s it.
- yks 440
Tulee kesäisin edettyä meri olosuhteissa 440.sel.
Hyvää on Terhin vakaus,niin paikallaan kun liikkeellä ollessa. Se ei paljon turhia kallistele vaik vähän reunempaa menis verkkoa laskee.
Vene on myös suht tilava,sisälle mahtuu paljon tavaraa kun veneestä saa keskipenkit irti ja verkkoja laskiessa on tilaa saaveille. Matalat laidat kans on kaloja ylös nostettaessa.
Keula kans on suht kantava,nousee aika hyvin aallosta yli,ei tartte pelätä
Vene myös on suht hyvä soutaa ja ei sitä aivan valtavasti tuuli vie ja pysyy aikas hyvin suunnassaan.
Veneessä on hyvää sen kantavuus,eli 6 aikuista sisään ja menoks. Ei tarvi pelätä että vene kaatuisi tai hörppisi vettä hyvällä kelillä.
Vene on turvallinen,uppoomaan sitä ei saa millään. Putos vanha kiuas n.100kg veneen laidalle ja kun itse kans olin samalla laidalla,koko laita veden alle,vene 45 asteen kulmassa,lähti painumaan pohjaa kohti. Minä selkä päin veneen pohjaan ja eihän se täyttynyt kun 1/3 osan verran. siinä oltiin 45 asteen kulmassa vähän aikaan kunnes sain painopistettäni sen verran muuttumaan että vene oikaisi itsensä. Veneessä oli lähes puolillaan vettä,minä,kiuas ja 5hv 4t kone. Ei meininkiään että vene olis kaatunut tai mennyt pohjaan. Siinä oli niin suuri noste että vaikka laita meni veden alle,vesi ei lisääntynyt yhtään. itse pois päästyäni kallistin venettä ja vesi virtasi pois veneestä.
HUONOA veneessä on märkyys,eli aika pienillä aalloilla(n.30-40cm) kastelee mukana olijat. Keula heittää liian korkealle roiskeet ja tuuli tuo ne sisään.
Perän kantavuus yksin ajaessa on turhan heikko,eli jo tolla 5hv.lla saa keulan nousemaan niin pystyyn ettei nää eteensä. Taaimmaiselta keskipenkiltä kun ajaa jatkovarren avulla,haitta on huomattavasti pienempi.
Penkkien mataluus pohjaan nähden tuo ongelman,vähän pidemmillä matkoilla rupeaa jalat puutumaan ikävästi. 10cm istuintyyny helpottaa asiaa kummasti.
Lujaa veneellä ei pääse,noin 5-6 solmua on vauhti mitä on edettävä. Haaveissa olis ostaa isompi kone 2 syl 4t,se tärisisi vähemmän käteen ja toisi voima reserviä kun kyydissä on 4-5 henkeä. Vauhtia tuskimpa saa lisää veneen pohjan muodosta johtuen.
Laitoihin ja perään kaipaa korkeutta kun on enemmän väkeä kyydissä,rauhottais kummasti ainakin matkustajia.
Materiaalista en osaa sanoa muuta kun 8v on vene ollut ja naarmuja,raapaleita on tullut kivistä,verkkoankkureista jne,ei vielä reikää ole mistään löytynyt tai että olis jokin paikka pettänyt.
Joka syksy olen veneen kääntänyt kylkensä varassa pohjalleen ja hyvin tuntuu runko sen kestävän kans. - Sisävesille
Onko kyseistä veneestä kokemuksia? Eli nyt näyttäisi siltä että olen tekemässä ratkaisua noiden Terhien välillä, eli joko 440 tai 385. Kuinka paljon ominaisuuksista tinkii, vai tinkiikö, jos valitsee 385:n?
- Hitaampi
ja vähätilaisempi ja halvempi eikä ihan yhtä tukeva.
- verran on
kokemusta Terhistä, että varovainen täytyy olla läpivientien suhteen.pohja-propun kalus jos ottaa kiinni johonkin vähäsenkään, on ongelma valmis.Vesi pääsee luvattoman helpolla kuorien väliin ja irroittaa kuoren uretaani täytteestä.Ja sen jälkeen jos et takuuseen korjausta saa, on sinulla iso ongelma jäte kasa.Kokemusta terhin suotu veneestä, joka kesti kolme vuotta.Joten jos vaihto ehto on noin pienessä veneessä yksi kuorinen, ota se
- Matias.
vaihtoehdot, niin ehdottomasti 440. Se on reilusti isompi vene ja sillä uskaltaa lähteä jo vähän huonompaankin keliin. Muotonsa ja kokonsa vuoksi paljon parempi, ei ainoastaan kokonsa takia.
385 on aika tumpelo eikä kulje mihinkään koneella. Se nousee yksin ajettaessa pystyyn. Ainostaan ihan pienille järville ja lammille.
Terhit menee tosi nopeasti ruman näköisiksi käytössä. Jos haluaa pitää veneen sisäpuolen siistinä, täytyy olla sukkasillaan. Kesällä ihan ok tietysti paljain jaloin.
Se Abs -muovi on niin pehmeää että kengät jalassa pohja naarmuuntuu yhdessä kesässä tosi pahan näköiseksi ja lika vielä lisää vaikutelmaa niissä naarmuissa. Käy tsekkaamassa käytettyjä.
Jos raaka käyttövene, tuolla ei tietysti merkitystä.
Muitakin merkkejä kyllä löytyy.... - Uppoumavene
Matias. kirjoitti:
vaihtoehdot, niin ehdottomasti 440. Se on reilusti isompi vene ja sillä uskaltaa lähteä jo vähän huonompaankin keliin. Muotonsa ja kokonsa vuoksi paljon parempi, ei ainoastaan kokonsa takia.
385 on aika tumpelo eikä kulje mihinkään koneella. Se nousee yksin ajettaessa pystyyn. Ainostaan ihan pienille järville ja lammille.
Terhit menee tosi nopeasti ruman näköisiksi käytössä. Jos haluaa pitää veneen sisäpuolen siistinä, täytyy olla sukkasillaan. Kesällä ihan ok tietysti paljain jaloin.
Se Abs -muovi on niin pehmeää että kengät jalassa pohja naarmuuntuu yhdessä kesässä tosi pahan näköiseksi ja lika vielä lisää vaikutelmaa niissä naarmuissa. Käy tsekkaamassa käytettyjä.
Jos raaka käyttövene, tuolla ei tietysti merkitystä.
Muitakin merkkejä kyllä löytyy....No mikä olisi todellinen vaihtoehto Terhi 440:selle?
Ts. tilava, 5 hv moottorilla kulkeva, viiden hengen vene?
Eipä taida ihan heti tulla yhtään kunnollista vaihtoehtoa mieleen. - 5 hp Honda
Uppoumavene kirjoitti:
No mikä olisi todellinen vaihtoehto Terhi 440:selle?
Ts. tilava, 5 hv moottorilla kulkeva, viiden hengen vene?
Eipä taida ihan heti tulla yhtään kunnollista vaihtoehtoa mieleen.Niin myös minua kiinnostaisi ostaa tällainen vähän 440:stä isompi uppoumarunkoinen tasaperävene. Onko sellaisia markkinoilla?
440:nen hyvä muuten, mutta laitakorkeus ei riittävä merellä. - onko niitä???
Uppoumavene kirjoitti:
No mikä olisi todellinen vaihtoehto Terhi 440:selle?
Ts. tilava, 5 hv moottorilla kulkeva, viiden hengen vene?
Eipä taida ihan heti tulla yhtään kunnollista vaihtoehtoa mieleen.Ei ihan heti tule mieleen, onko niitä kaupassa myytävänä...
Tässä olisi ehkä vaihtoehtoja:
www.termalin.fi ja sieltä Kala-Palta
www.castelloboats.fi ja Onnenmyyrä
http://www.kaisla-veneet.com/525.htm
Mutta jos/kun nämä ei käy, pitää tehdä itse. Voipi tulla parempi.
http://www.boatplans.dk/boat_plans.asp?id=56
http://www.duckworksbbs.com/plans/jw/trover/index.htm
https://www.boatdesigns.com/products.asp?dept=350
http://www.common-sense-boats.com/fish_cat.htm
Netistä löytyy esimerkkiprojekteja aivan älyttömät määrät. - merihenki
Älä ota kumpaakaa,minulla huonoja kokemuksia.Sinä kuitekin ratkaisun teet...ja vastuun kannat.
- Kestävämpi
Mieti ensin että kumpi on kestävämpi, sinkkiämpäri vai muoviämpäri. Linderi on tehty alumiinipellistä ja Terhi ämpärimuovista. Väittäisin että sinkkiämpäri on pitkäikäisempi kuin muoviämpäri.
Minulla on kokemusta kummastakin venemerkistä ja hyvät ja huonot puolensa on kummassakin. Terhi on mukavampi mutta Linderi kestävämpi. Meillä on rannassa yksi Terhi, joka on imaissut vedet perälautaan tulleesta reiästä sisään, ja se vene oli entinen heti seuraavan talven jälkeen.
Terhi on noista kahdesta vaihtoehdosta se painavampi ja selvästi "isompi". Sanoisin että käyttötarkoitus ratkaisee, jos täytyy vetää useasti maihin ja käyttö on rajumpaa, ehdottomasti Linderi, jos vedetään vaan keula vähän maihin tai saapi lullia laiturissa, eikä ole pelkoa kolhiintumisesta niin Terhilläkin pärjäilee. - tarkistus
Kannattaa tutkia tarkkaan terhin peräpeili, koska on valmistustapansa takia helposti liian heikko. Eli on siis ollut useissa terhin veneissä pieniä hiushalkeamia peräpeilissä, jotka on ajan saatossa isontunut tai siinä vaiheessa kun ruuvataan kone perään. (enkä meinaa sita että käytetään liikaa voimaa) Kun uuden veneen ostaa kannattaa seurata, koska vaihtavat kyllä takuuseen uuden veneen tai ainakin korjauttavat.
Ei pidä kuitenkaan yleistää tämä vika ilmenee vain maanataina tehdyissä yksilöissä. Joita tosin kaverilleni sattui kaksi 440. Kolmas vaihdettu uusi vene oli priima ja kestää edelleen.- Matias.
Itsekin sellaisen omistaneena. Ekan talven jälkeen halkeamia peräpeilissä, osa peltisen moottorisuojan alla.
Kova vääntö ennenkuin tehdas suostui vaihtamaan veneen. Tarjosi ensin sikaflex -tuubia "kauneusvirheiden" korjaamiseksi.
Olin lähettänyt halkeamista kuvia arviointia varten.
Onneksi veneen myynyt kauppias hoiti homman ja sanoi puhelimessa suoraan tehtaan edustajalle että älä lähetä mitään pakkeleita, perälautahan on ihan selvästi entinen.
Eli ei kannata luottaa siihen Terhin takuuseenkaan liikaa.
- ja pussillinen uusia
- mulla on ollut alu- ,pelti-, lasikuitu- ja abs- veneitä. On niillä kaikilla voinu vesillä liikkua.
- Mutta nyt on vasta se mieleinen vene !
- ja se on mäntylautaa.
Lautavene, jossa on 6hv peräprutku. Se on mukava käyttää ja erittäin miellyttävä!
-hyvä soutaa
-hyvä ajaa mootyorilla
- miellyttävä katsella ja olla kyydissä. - merihenki
Ehdottomasti Linder 440.et kadu
- ´keep it simple`
Itekkin hankin veneen käytettynä, ihan asiallinen ja kiva vene sinänsä.
On huomattava et veneessä on kaksoispohja, tämä aiheuttaa ongelmia esim silloin kuin vaikkapa pohjakorkin laippa(läpivienti)liitoksesta (lohkeaa helposti/muovikierteen kiristys löystyy) pääsee vettä kaksoispohjan sisäpuolelle, väliin. Vesi kun ei pääse tällöin juuri ulos.
Itselläni kävi näin, ja kun tuli pakkanen, ilmeisty halkeamat suotajan jalkaalaipan (sisäpuolelle) viereen.
No irroitin läpivienilaipan ja jätin veneen kuivahtamaan talveksi, keväällä sitten korjaan halkeamat ja tiivistän läpiviennin uudelleen. Mutta eihän siitä enää hyvää saa, vene on n. 7 vuotta.
Eli tässä suhteessa harkitsisin seuraavaksi veneeksi yksirunkoista..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä652147Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721732Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2441402Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371347- 831202
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 1281165
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3601143Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3301108