Palkansaajan ja pienen ihmisen asialla

SDP on aina kaikista puolueista ajanut parhaiten tavallisen työläisen ja muun palkannauttijan asemaa. Monella tavoin SDP on pyrkinyt luomaan tasa-arvoisen ja hyvinvoivan Suomen. Jos SDP:tä ei olisi ollut, on vaikea kuvitella Suomea kehittyneenä teollisuus- ja hyvinvointivaltiona.
15335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

ovat ottaneet jo kansalaisia holhoavan ja pakottavan tavan hoitaa asioita. Sellainen rikkoo helposti kansalaisten luottamuksen ja uskon - jopa hyväänkin ajatukseen. liian innostuneita ovat kaikkea säätelemään lakien ja asetusten kautta, eli hallitsemaan kansalaisten elämää. Varsinkaan kun valtaosiltaan säätämiensä lakien ja määräyksien vaikutuksia tosielämässä eivät ole ymmästäneet, eivät ole itsevarmuudessaan olleet edes sellaisesta kiinnostuneita. Siksi oppositiokausi menossa, joka kylläkin tulee jatkumaan jollei lopu tuo PJ-kisan idioottimaisuus. oppositio on myös ansaittu paikka jolleivät osaa edes ensin omia sotkujaan selvittää.

Äänestä
  • Idiooottimaisuudet pj-kisassa, johon viittaat johtuvat väärästä uutisoinnista. Jos vitsit ja herjat uutisoidaan tosina tosikoille niin kyllähän siintä repäiseviä otsikoita saadaan.

    Poliittisen kulttuurin pölläyttäminen on opposition tehtävä. Valittavalta puheenjohtajalta vaaditaan asemastaan riippumatta kiinnostavuutta. Ei sillä ole mitään väliä, jos ne jotka eivät koskaan ole SDP:tä äänestä ilmoittavat, etteivät nyt SDP:tä äänestä. Nyt ihan avoimesti keskustellaan asioista silläkin riskillä, että tulee raflaavia otsikoita. Pitkä hallituskausi ei saa rämettää ajattelua elikkä radikalismia on alettava viljelemään konservativismin sijaan. Siellä on nyt kaksi patavanhollista puoluetta hallituksessa ja kolmatta ei oteta. Näkisin kuitenkin, että poliittisesti Kokoomuksen vasenlaita hyvin sopisi myös SDP:n jäseniksi ja yhteiset näkökulmat ja yhteistyö olisivat paremmin kuin nyt mahdollinen Kokoomuksen ja SDP:n välillä.

    Ihan kivasti on tullut palstatilaa. Ainahan sitä pientä härdelliä syntyy kun asioita hoidellaan. Itse olet varmaankin huomannut, kuinka helppoa se on nakella näkemyksiä vieresta, mutta jos joutuu valituksi esim. taloyhtiön hallitukseen niin sitten se karu totuus paljastuu. Kaikki on vaikeata. Ei pidä mennä oppositiossakin liian rajuun oppositioon oppositiota vastaan.

    Äänestä

  • gfrt kirjoitti:

    Idiooottimaisuudet pj-kisassa, johon viittaat johtuvat väärästä uutisoinnista. Jos vitsit ja herjat uutisoidaan tosina tosikoille niin kyllähän siintä repäiseviä otsikoita saadaan.

    Poliittisen kulttuurin pölläyttäminen on opposition tehtävä. Valittavalta puheenjohtajalta vaaditaan asemastaan riippumatta kiinnostavuutta. Ei sillä ole mitään väliä, jos ne jotka eivät koskaan ole SDP:tä äänestä ilmoittavat, etteivät nyt SDP:tä äänestä. Nyt ihan avoimesti keskustellaan asioista silläkin riskillä, että tulee raflaavia otsikoita. Pitkä hallituskausi ei saa rämettää ajattelua elikkä radikalismia on alettava viljelemään konservativismin sijaan. Siellä on nyt kaksi patavanhollista puoluetta hallituksessa ja kolmatta ei oteta. Näkisin kuitenkin, että poliittisesti Kokoomuksen vasenlaita hyvin sopisi myös SDP:n jäseniksi ja yhteiset näkökulmat ja yhteistyö olisivat paremmin kuin nyt mahdollinen Kokoomuksen ja SDP:n välillä.

    Ihan kivasti on tullut palstatilaa. Ainahan sitä pientä härdelliä syntyy kun asioita hoidellaan. Itse olet varmaankin huomannut, kuinka helppoa se on nakella näkemyksiä vieresta, mutta jos joutuu valituksi esim. taloyhtiön hallitukseen niin sitten se karu totuus paljastuu. Kaikki on vaikeata. Ei pidä mennä oppositiossakin liian rajuun oppositioon oppositiota vastaan.

    ja arvaamattommat ajatukset, tai niiden heitto "huumorimielessä". Pelle-Hermannille se sopii, mutta ei politikoille - joita syystäkin pidetään heikkoina koomikkoina ja epäluotettavina, erkaantuneena todellisesta elämästä. Ei siis kannata laukoa mitä sattuu, vain kiinnostavuutta lisätäkseen.

    Äänestä

Sen jälkeen alkoikin oikeistodemareiden törkeämpi peli, joka kusi lopulta omille kintuille.

Äänestä

Sosialidemokraatit eivät valitettavasti ole enää pitkään aikaan toimineet vähäosaisen hyväksi. SDP:n vasemmistolaisuuskin kaivetaan naftaliinista ainoastaan vaalikampanjan ajaksi. Aina vaalien jälkeen on seurannut sulle-mulle politiikka, omien ja kavereiden taskujen täyttämiseksi.

Pienimpien kansaneläkkeiden, opintotuen ja monien muiden sosiaalietujen korottamisen VALITETTAVASTI toteuttivat porvaripuolueet. Tekivät siis ne asiat, mitkä SDP:llä oli 12 vuotta aikaa hoitaa vallassa ollessaan.

Minäkin äänestin demareita, mutta nyt riitti. En ole koskaan äänestänyt porvaria, enkä äänestä! Seuraavat vaalit ja sitäseuraavat jätän väliin.
Kaikki uudet puheenjohtaja ehdokkaatkin ovat niin surkeita, että oikein pahaa tekee.

Äänestä
  • "Sosialidemokraatit eivät valitettavasti ole enää pitkään aikaan toimineet vähäosaisen hyväksi..."

    kirjoituksissaan Sinun ja muidenkin, kun haluatte "entisinä äänestäjinä" päästä tölvimään demareita. Demarit ja Filatov ministerinä loivat pohjan hyvälle työllisyysasteelle, joka turvasi kolikoiden kertymisen valtion kirstuun porvareiden jaettavaksi. En ota kantaa siihen, olisiko nuo rahat voinut käyttää jollain muullakin tavalla.

    Kun pyrit käymään viisaasta ja asiallisesta, perustelepa heittoasi "omien ja kavereiden taskujen täyttämisestä". Ihan vain minimirehellisyyden vuoksi toivon pöytään nimiä ja rahasummia. Muussa tapauksessa voit lopettaa löysät puheesi.

    Äänestä

  • olla rehellisiä kirjoitti:

    "Sosialidemokraatit eivät valitettavasti ole enää pitkään aikaan toimineet vähäosaisen hyväksi..."

    kirjoituksissaan Sinun ja muidenkin, kun haluatte "entisinä äänestäjinä" päästä tölvimään demareita. Demarit ja Filatov ministerinä loivat pohjan hyvälle työllisyysasteelle, joka turvasi kolikoiden kertymisen valtion kirstuun porvareiden jaettavaksi. En ota kantaa siihen, olisiko nuo rahat voinut käyttää jollain muullakin tavalla.

    Kun pyrit käymään viisaasta ja asiallisesta, perustelepa heittoasi "omien ja kavereiden taskujen täyttämisestä". Ihan vain minimirehellisyyden vuoksi toivon pöytään nimiä ja rahasummia. Muussa tapauksessa voit lopettaa löysät puheesi.

    Työllisyysaste on noussut laman jälkeen Filatovista, demareista ja muista puolueista riippumatta erityisesti talouskasvun ja osin väestön ikääntymisen ansiosta. Samaan aikaan demarit harrastivat Lipposen johdolla oikeistolaista veropolitiikkaa ja keskittyivät duunarieliitin etujen ajamiseen. Ei ihme, että osa tuohon joukkoon samaistumattomista äänestäjistä marssi ulos. Niin siinä käy kun EU:ssa menestyminen ja harvojen intressit asetetaan enemmistön etujen edelle.

    Äänestä

  • Kukaan ei sure tai sirottele tuhkaa päällensä moisen ilmoituksen takia. Terve menoa. Jos vieraantuu politiikasta on se monen tekijän summa. Nykypäivänä poliittisen mielipiteen muodostaminen vaatii aktiivisuutta. Jos joku kuvittelee, että äänestämällä jotakin puoluetta alkaa satamaan mannaa omaan suuhun, niin silleen se ei ole koskaan ollut.

    Lisäksi toteaisin tämän totuuden, että täydellä mahalla on aina ollut helpompi asioita hoidella kuin tyhjällä. Poliitinen päättäjä ei ole mikään messias jonka mölyävä kansa ristille naulitsee ja siittä vielä syntinsä saa anteeksi. Poliittinen päättäjä eduskunnassa varsinkin edustaa äänestäjiään ja toiseksi hoitaa ne lainmukaiset tehtävät, jotka ko. toimen hoitamiseen kuuluu. Kansanedustajia on edelleen 200 äänestit sitten tai et. Jos luovut äänestäsi, luovut myös omasta mahdollisuudestasi vaikuttaa.

    Äänestä

  • liturgiaa kirjoitti:

    Työllisyysaste on noussut laman jälkeen Filatovista, demareista ja muista puolueista riippumatta erityisesti talouskasvun ja osin väestön ikääntymisen ansiosta. Samaan aikaan demarit harrastivat Lipposen johdolla oikeistolaista veropolitiikkaa ja keskittyivät duunarieliitin etujen ajamiseen. Ei ihme, että osa tuohon joukkoon samaistumattomista äänestäjistä marssi ulos. Niin siinä käy kun EU:ssa menestyminen ja harvojen intressit asetetaan enemmistön etujen edelle.

    "...Samaan aikaan demarit harrastivat Lipposen johdolla oikeistolaista veropolitiikkaa ja keskittyivät duunarieliitin etujen ajamiseen..."

    pieni vinkki. Opettele täsmällisyyttä, jos haluat kritisoida tai todistella. Odotan todisteita heittoihisi. SIIS:

    1. Mitä on oikeistolainen veropolitiikka,

    2. Mihin hallituksen päätöksiin viittaat (mukana kai useampia puolueita?)

    3. Mihin duunareiden etuihin keskityttiin ja

    4. keiltä - jos niin tapahtui - se oli pois?

    Vastaustesi jälkeen voimme palata "liturgioihin" ja muihin kirkollisiin menoihin.

    Äänestä

  • harrastavalle kirjoitti:

    Heh heh, kyllä aatteellinen itsekritiikki on demuille ylittämätön paikka. Vaalitappio pannaan sulavasti epäonnistuneen kampanjan piikkiin ja todelliset harjoitetusta politiikasta johtuvat syyt lakaistaan maton alle. Kritiikkiä esittävien kanssa kieltäydytään keskustelemasta. Siinäpä duunarieliitin ylimielisyyttä kerrakseen. Raadollinen rationaalisuus alkaa muistuttaa kykypuolueen vastaavaa.

    Äänestä

  • aiheuttanutkaan talouskasvua? kirjoitti:

    Sää pamlaat ihan peetä. Mikäs kansa Sinä luulet olevasi. Vastaa noihin kysymyksiin, että osoitat vähän kanttia. Ihan jurkkaa on turha heittää. Perusteet, please, pikana, ootamme.

    Äänestä

  • aiheuttanutkaan talouskasvua? kirjoitti:

    Heh heh, kyllä aatteellinen itsekritiikki on demuille ylittämätön paikka. Vaalitappio pannaan sulavasti epäonnistuneen kampanjan piikkiin ja todelliset harjoitetusta politiikasta johtuvat syyt lakaistaan maton alle. Kritiikkiä esittävien kanssa kieltäydytään keskustelemasta. Siinäpä duunarieliitin ylimielisyyttä kerrakseen. Raadollinen rationaalisuus alkaa muistuttaa kykypuolueen vastaavaa.

    ja yritä keskittyä sanomaasi. Kuulut ilmeisesti "puurot ja vellit sekaisin" -puolueeseen. Jopa ylität lausuman onnistuttuasi hämmentämään samaa soppaan itsekritiikin, vaalitappion, kampanjan, politiikan, duunarieliitin, ylimielisyyden jne.

    Aloitapa alusta ja määrittele muidenkin käyttöön

    1. aatteellinen itsekritiikki
    2. duunarieliitti
    3. raadollinen rationaalisuus.

    Nimeä vielä dunaarieliitin esim. 10 edustajaa. Odotan vastauksia, ja jatketaan sitten näitä ymmärtämisen yrityksiä.

    Äänestä

Palkkaerot ovatkin AINOA demareiden saavutus.
Demarin mielestä metallimiehen pitääkin saada suurempaa palkkaa, kuin sairaanhoitajan.

Metallimiehen pitää opetella joka vuosi uudet piirustukset, mutta sairaanhoitaja korjaa aina saojen piirustusten mukaisia ihmisiä.

Äänestä
  • "...Demarin mielestä metallimiehen pitääkin saada suurempaa palkkaa, kuin sairaanhoitajan..."

    yrittää käydä sairaanhoitajan ystävästä. Mitä työläisiä hyödyttää se, että usutat heitä toistensa kimppuun. Työnantajan asiaa eripura edistää. Taidat olla täällä vain vastapuolen kätyrinä. Löytäisitkö itsellesi työnantaja- tai porvaripalstan?

    Äänestä

  • Saavutetut palkat ovat neuvottelun tulos. Neuvottelutulos aina paranee kuin palkkaa ei makseta suoraan kansan taskusta niinkuin sairaanhoitajille. Edelleen sairanhoitajien palkka ei siintä parane jos metallissa alennetaan. Vientiteollisuudessaon etunsa ja haittansa. Ja kyllä nuo palkkaasiat tietää jokainen 15 vuotias. Ei niissä mitään ihmeellistä ole.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Demari for ever kirjoitti:

SDP on aina kaikista puolueista ajanut parhaiten tavallisen työläisen ja muun palkannauttijan asemaa. Monella tavoin SDP on pyrkinyt luomaan tasa-arvoisen ja hyvinvoivan Suomen. Jos SDP:tä ei olisi ollut, on vaikea kuvitella Suomea kehittyneenä teollisuus- ja hyvinvointivaltiona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu