Hei!
Tahtoisin näin alustavasti tietää, että jos opiskelee esimerkiksi kauppatieteellisessä, niin voiko opiskella samaan aikaan myös yhteiskuntatieteellisessä itseään kiinnostavia aineita? Esimerkiksi jos opiskelen kauppatieteellisessä yrittäjyyttä ja laskentatoimia, niin voinko mahdollisesti opiskella myös yhteiskuntatieteessä kansainvälisiä suhteita?
Selitin aika pitkästi, toivottavasti tajusitte:)
Puhtaasti mielenkiinnon vuoksi olisin valmis ottamaan toisestakin yliopistosta aineita opiskeltavaksi. Rankkaa se varmaan olisi, jos tuo nyt edes on mahdollista.
Niin, ja aion kysyä myös opolta näitä juttuja, jos joku sattuu näpäyttämään asiasta:) Tahtoisin vain tietää ensiksi alustavan mielipiteen täältä.
Kiitos tulevista vastauksista!
Neuvoja kiitos:)
2
433
Vastaukset
- kyllä onnistuu
Turussa ja Helsingissä ainakin on sekä kauppakorkea että yhteiskuntatieteellinen (tai valtiotieteellinen Helsingissä) samalla paikkakunnalla, joten fyysisesti opintojen suorittaminen kummassakin koulussa on mahdollista ja helppoa ainakin näillä paikkakunnilla. Yhteiskuntatieteellisessä opiskelu koostuu etupäässä massaluennoista (ei läsnäolopakkoa) ja kirjatenteistä, joihin valmistaudutaan itsenäisesti, joten kauppakorkeakoulussa opiskelevakin niitä voi omaan tahtiinsa suorittaa. Ja toki sama onnistuu myös toisin päin.
JOO-opinnot eli yliopistojen sopimus joustavasta opinto-oikeudesta mahdollistavat sellaisten opintojen, joita omassa yliopistossa ei ole tarjolla, suorittamisen toisessa yliopistossa. Niihin anotaan omalta kotiyliopistolta puolto ja hyväksyntä siltä yliopistolta, joka järjestää opinnot.
Toinen vaihtoehto olisi hankkia opinto-oikeus kummastakin, mutta se edellyttää kaksia pääsykokeita ja eri vuosina, koska samana vuonna saa ottaa vain yhden korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan vastaan.- Miimu vaan
Tuonpas minäkin korteni kekoon tähän keskusteluun, helsinkiläisenä valtiotieteellisen opiskelijana. Olen opiskellut sujuvasti useampaa tieteenalaa sivuaineina, en JOO-opinto-oikeuden kautta (joka on käsittääkseni hankala saada, ja vain rajattuihin aineisiin sitä myönnetään) vaan ihan maksullisesti, avoimien yliopiston kursseilla käymällä!
Erittäin mielenkiintoisia maailmoja avautuu, kun maksaa muutaman kympin per kurssi (tutkinto-opiskelijat saavat ainakin Helsingin avoimesta yo:sta kaiken tarjonnan puoleen hintaan). Helsigin kauppakorkeakoulu järjestää myös avoimia opintoja.
Suosittelen lämpimästi, esim. yleisen valtio-opin perus- ja aineopintoja maailmanpolitiikka-linjalta (vastaavat kansainvälisten suhteiden opintoja). Opiskeluintoa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?516620- 755835
Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki1054948Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t273665- 2063226
- 413055
törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/242984mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k132879- 1561671
Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3501625