Huomenia äidit,
Olisi pojan 6v synttärit tulossa piakkoin ja itsellä monen moista kiirettä ja ajatukset keskittyneenä moneen eri asiaan, niin ei leikkaa yhtään synttäreiden osalta. Siispä ajattelin kysellä teiltä vinkkejä.
Mitähän 6-vuotiaalle pojalle voisi ostaa lahjaksi, pitäisi olla jotakin järkevämpää kuin lelut, mitkä jäävät usein laatikkoon makaamaan.
Olemme joka vuosi lapsen isän kanssa ostaneet yhdessä jotakin suurempaa, esim. viime vuonna fillarin, mutta nyt ei löydy ideoita yhtään.
Jalkapalloa "harrastaa" mutta omistaa jo maalit ja nahkaiset pallot, ettei oikein harrastukeen liittyvääkään keksi mitään.
Kaikenlainen urheilu on muutenkin melko iso osa meidän arkea, että ehkä jotakin siihen liittyvää.
Sitten synttärijuhliin myös kaipaisin neuvoja.
Meille tulee 4-6 pojan kaveria juhlimaan ja olen aina vääntänyt tavallisen täytekakun ja pitsaa, mokkapaloja, kääretorttua ja jotakin keksejä lisäksi.
Tekisi mieli uudistaa vähän tarjoilua, löytyisikö myös siihen vinkkejä?
Lähdemme tässä reissuun piakkoin ja aikaa ei siis ole paljoa synttäreiden suunnitteluun, että kaikki vinkit ja vihjeet ovat erittäin tervetulleita!

Vastaukset 4
Vanhimmat
olleet niin monilla "erikois"synttäreillä, että kyllä ihan perinteinen kakku ja kotisynttärit on nykyään jo sarjassa Erikoista.
Meillä on ollut myös usein erilaisia jäätelöitä (suklaa, vanilja ja mansikka) ja kastikkeita siihen (saa kätevästi myös valmiina kaupasta). Helppoa ja jokainen saa valita oman makunsa mukaan. Ja popcorneja olen tehnyt itse.
En minä mitään oikein erikoista viitsi alkaa tekemäänkään, riittää ihan tavalliset tarjottavat, mutta voisi hieman uudistaa.
Toi jäätelö voisikin olla ihan jees, ei tarvitsisi välttämättä vääntää kakkua ollenkaan, kun sitä menekkiä ei oikein kuitenkaan ole.
Tein muksun 6-vuotis synttäreille sellaisen tehtäväradan, missä selvitettiin arvoituksia tai piti tehdä jotain juttuja, jotta saatiin seuraava vihje. Sitten lopuksi "palkintona" oli ruokailu. Tarjoiluna voisi olla hotdogeja, sellaisia sämpylöitä saa mihin menee yksi nakki. Ja kääretortusta saa kivasesti tehtyä käärmekakun!
Jäätelönkin voisi tarjoilla silleen, että jokainen voisi itse tehdä oman annoksensa. Eli annetaan lapsille marjoja, hilloa, kastikkeita yms. Ja kukin saa sitä mitä haluaa omaan annokseensa.
Lahjana kiva voisi tosiaankin olla joku tapahtuma. Annat tavallaan muistoja lahjaksi. Meillä esim täti vienyt muksun joka vuosi sirkukseen syntymäpäivälahjaksi.
lähes 7-vuotiaalta, mitä hän eniten toivoisi saavansa lahjaksi, niin vaihtoehtoja löytyi mm. koko perhe päiväksi kylpylään, särkänniemeen, puuhamaahan, Heurekaan tai johonkin muuhun vastaavaan paikkaan. Eli ei mitään tavaratoiveita, vaan elämysreissuja. Me muutenkin reissaamme suhteellisen paljon, joten ihmettelin hieman tuota lahjatoivetta, mutta toteutetaan nyt sitten se jossain muodossa. Eipähän tule enempää siivottavaa kotiin.