En ihastu oikeastaan koskaan. Olen kohta 30 vuotias ja elämäni aikana vain pari kertaa ihastunut. Ja näinä muutamina kertoina tunteet eivät olleet molemminpuolisia, joten särjin sydämeni.
Olen hieman hukassa itseni kanssa, koska ilman ihastumista ei suhteesta tule kohdallani vakavempaa. Voin tuntea fyysistä vetoa, kaivata läheisyyttä ja yhdessä oloa, mutta tämä ei riitä. Ilman ihastumista, alkaa tuntumaan tapailu väärältä ja selvästi tiedostan ettei toinen vain ole se kenen kanssa yksiin lyöttäydyn.
Kaikki muut asiat voivat olla juuri nappiin toisessa, mutta ne oikeat tunteet omalta puoleltani puuttuvat usein.
Haluan kuitenkin oikean suhteen oikeilla tunteilla höystettynä, en puolituista suhdetta. Tässä se aika sitten menee tapaillessa naisia ja yrittää jaksan viellä ihastustani etsiä.
Kun ihastun niin se tapahtuu samana vuorokautena kun toisen tapaa, sen vain aina tietää kun toinen tuntuu oikealta. Ihastumisia on vain todella harmillisen vähän elämässäni. Mielelläni ihastuisin useammin.
Lieneekö minussa jotain vikaa? Luulisi tähän ikään asti ihastuneen useammin? Onko täällä muita ketkä ihastuvat yhtä harvoin tai tuntevat samantapaisia tarinoita?
Olen hieman hukassa itseni kanssa, koska ilman ihastumista ei suhteesta tule kohdallani vakavempaa. Voin tuntea fyysistä vetoa, kaivata läheisyyttä ja yhdessä oloa, mutta tämä ei riitä. Ilman ihastumista, alkaa tuntumaan tapailu väärältä ja selvästi tiedostan ettei toinen vain ole se kenen kanssa yksiin lyöttäydyn.
Kaikki muut asiat voivat olla juuri nappiin toisessa, mutta ne oikeat tunteet omalta puoleltani puuttuvat usein.
Haluan kuitenkin oikean suhteen oikeilla tunteilla höystettynä, en puolituista suhdetta. Tässä se aika sitten menee tapaillessa naisia ja yrittää jaksan viellä ihastustani etsiä.
Kun ihastun niin se tapahtuu samana vuorokautena kun toisen tapaa, sen vain aina tietää kun toinen tuntuu oikealta. Ihastumisia on vain todella harmillisen vähän elämässäni. Mielelläni ihastuisin useammin.
Lieneekö minussa jotain vikaa? Luulisi tähän ikään asti ihastuneen useammin? Onko täällä muita ketkä ihastuvat yhtä harvoin tai tuntevat samantapaisia tarinoita?
Vastaukset 5
Vanhimmat
vuoden vajaa kolmekymmentä ja vaan kolme ihastusta on ollut, kouluajoista asti. Ensimmäinen kesti joku pari vuotta. Toinen saman verran ja kumpikaan näistä ei ollut todellista ihastusta. Tajusin sen vasta myöhemmin, että olivat vain tosi pinnallisia tunteita.
Kolmas on ollut vahvin ja kaikista pitkakestoisin. Erikoisinta siinä on se ettei se alkuun edes ollut sellaista tunnetta jota nuo edelliset, vaan en osaa sitä edes selittää. Yhteenkuuluvuuden tunnetta ja kiintymystä, ei se ihastuminen ollut se suurin tunne kuitenkaan vaan se oli jotain voimakkaampaa.
Mutta harvoin siis ihastun minäkin. Ja ei kai tossa mitään huonoa ole. Sittenkun ihastuu, niin ihastuu kunnolla ja paras vaihtoehto se kai onkin.
en oo minäkään ihastunut kun pari kertaa, sitten kun ihastuu niin sitten ihastuu kunnolla, mut siinä on kyl yksi huono puoli et sitä tosiaan helposti särkee sydämensä pahasti jos ei saakkaan vastakaikua. Sitten kestää taas pitkään että selviytyy niistä tunteista.
Ihastut siis heti samantien, jos olet ihastuaksesi? Kuulostaa enemmänkin siltä, että etsit jotain haavekuvaa; sellaista romanttisten kertomusten ensi-silmäyksellä -rakkautta. Sellaiset haavekuvat eivät ole kovinkaan pysyviä, vaan pikemminkin haihtuvat heti, kun toiseen tutustuu paremmin. Miten, jos yrittäisit ihastua ennemminkin ihan oikeaan ihmiseen etkä haavekuvaan? Älä etsi hetkiä, etsi ihmistä.
Eilen päädyin tuttavan kanssa vähän samansuuntaisiin mietteisiin mitä kirjoitit, mutta se keskustelu meni sitten siihen, että alitajuisesti saattaisin etsiäkin haavekuvaa.
Tietoisesti en haavekuvaa hae, enkä ole määritellyt unelmakumppania etukäteen. Ihastukseni olen kohdannut juuri silloin kun niitä vähiten oon odottanut, kuulostaa kliseeltä, mutta näin on käynyt. Eli en ole hakemalla hakenut ketään, vain ollut avoin ja vastaanottavainen.
Mietin pienempiä, ei niin voimakkaita ihastumisianikin. En ole antanut näille tunteille riittävästi varaa syttyä/roihahtaa, kun ihastuksen hävitessä olen lakannut yrittämästä tutustua ihastuksen kohteeseeni. Uskon, että pienemmät ihastukset voisi kasvaa jos niille saisi vastakaikua hieman ja vastakaikuahan ei saa jos itse luovuttaa kun tunne häviää.
olen itse vähän samaa tyyppiä... en siis kaipaile täällä ketään vaan enemmänkin mietin että oispa kiva kaivata jotakuta!
Niin, siis osaltaan allekirjotan noita sun ajatuksia, mutta... tuntuu vaan, että kyllä siinä suhteessa TÄYTYY olla se kipinä. Itse viimeisen vuoden-parin aikana tehnyt experimentaalista tutkimusta aiheesta (heh) joo, pariin otteeseen, ja kyllä se vaan on niin, että jos ei ihastusta löydy, ei se suhde ota tuulta alleen...
niinsanotusti paperilla hyvä, mukava, hauska, ymsyms mutta jos ei ole 'sitä' tunnetta, niin ei se vaan toimi, turha hakata päätä seinään.
Toisaalta, kun sitä niin paljon toisinaan kaipaa toisen ihmisen lähelle, ihmistä kun ei ole tehty olemaan yksin, tulee mieleen helposti jotain sen tyylistä mistä tuossa kerrot... Mutta, oma lopputulemani on se että mielummin odottelen hiukan, kuin että väkisin vääntäisin vain vääntämisen ilosta.
Näin siis nyt ja tänään, ajatuksia tarkistetaan tarpeen tullen ja takkia voi kääntää ;)
Tsemppiä