Mitenkäs se on, kun ilmeisesti hiusten värjääminen on syntiä, mutta permanentti ei? Eivätkös molemmat ole itsensä kaunistamista eli Jumalan antaman kehon "vääristelyä" tai voitaisiinpa jopa tulkita vastakkaisen sukupuolen viekoittelemiseksi? Entäpä napapaidassa ja tiukoissa housuissa kulkeminen? Onkos se oikein sopivaa käytöstä? Mitenkäs se korvakoruasia? Miksi kaulakoru, mutta ei korvakoruja? Jos kehon osien lävistäminen on syntiä, voiko käyttää sellaisia klipsikorviksia, joihin ei lävistystä tarvita. Mitenkäs hammasasioissa? Voiko ottaa hammaskorun tai posliinilaminaatit esim. etuhampaisiin, jos kyseessä on vain ulkonäön kaunistaminen?
selvittäkääpä synneistä
Laila
7607
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Pue päällesi muslimien kokovartalo-hijab, niin ratkeaa kaikki em ongelmat kerralla.
Muistaakseni Raamatun vanhemmassa käännöksessä, ehkä jossain Paavali kirjeissä sanotaan "kaiken lihan himon, silmäin pyynnön ja eläman koreuden" olevan asioita, joita Pyhä Henki ohjaa välttämään.
Parasta kai olisi näiden syntiluettoiden suhteen, että tunnistaisimme ITSESSÄMME, mikä henki meitä milloinkin kehottaa tekemään erilaisia asioita. Milloin haluamme korostaa käyttäytymisellämme omaa itsekkyyttämme, eikä Taivaan Isän kunniaa.
Haluammeko esiintymisellämme korostaa omaa erinomaisuuttamme? Onko meissä lähimäisenrakkautta vai omiin itsekkäisiin tavoitteisiin pyrkimistä?
"Se joka haluaa olla suurin olkoon kaikkien palveilija"
Noita tarkkoja syntiluetteloita me laadimme helposti siihen tarkoitukseen, että haluamme osoittaa vikoja muissa lähimäisissämme. Jätämme ehkä helposti niistä pois ne asiat, joissa itse helposti joudumme vikaan. Ainakin itse käyttäydyn helposti näin.
Muistaakseni Paavali kehottaa jossain kirjeessään kristityitä muuttaman tekemisiään "mielen uudistuksen kautta". Mahtaisiko hän tarkoittaa, että kun olemme anteeksi saaneet koko syntivelkamme, meille tulisi sellainen mieli, että haluasimme Taivaan Isän armon avulla, välttää sitä, mikä on Taivaan Isän tahtoa vastaan. Saisimme myös Pyhän Hengen lahjana hiukan sitä Hyvän Paimen luonnetta, että haluaimme rakkaudella toisiakin johdattaa Jumalan armon osallisuuteen omistamaan Kristuksen sovintotyö vanhurskaudekseen.
Mahtavatko tarkat syntiluettelot olla oikea työkalu tähän tarkoitukseen? Eikö riitä, että ymmärrämme olevamme kaikessa vialliset, mutta uskomme kuitenkin, että rakas Vapahtajamme on kaikki meidän rikkomuksemme ottanut kantaakseen ja täydellisesti koko meidän syntivelan maksanut.
Juuri tällä tavalla kuin armon penikka nyt tässä kirjoittaa haluaisin että täällä keskusteltaisiin asioista. Tarkoitan että on mentävä asian ytimeen. Kun valitsemme jonkun vaihtoehdon esim. pop-musiikkia/ei pop-musiikkia -on viisasta kysyä itseltään m i k s i valitsin juuri niin? Palvonko omaa egoani vai Jumalaa ja kaikkien yhteistä parasta.
Oli mielenkiintoinen aihe myös tuo "elämän koreuden" välttäminen jonka otit esille. Mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan kristillisyydessä? Jumalahan sanotaan luoneen maailman kauniine kukkineen, mutta ovatko nämä sitä "silmäin pyyntöä" jota pitäisi välttää?
A Course in Miracles- kirja (jonka monet kristityt tuomitsevat harhaoppiseksi), antaa lisäselvitystä tähän kysymykseen. Jumala on luonut ihmisen kaltaisekseen henkiolennoksi. Kun ihminen sitoutuu fyysiseen maailmaan, Henkeen samasistuminen estyy. Meidän tulisi etsiä identiteettiämme Kristuksesta eikä ulkonaisista asioista ja symboleista. Ihminen ei voi palvella kahta herraa.
Eli mikäli oikein ymmärsin, edellä kyselemäni asiat ja käyttäytymismuodot eivät ole syntiä. Jokainen itse arvioi, mitkä ovat motiivit, jos laitattaa esim. korvakorut. Lestadiolaisyhteisön perinteet ja julkinen paine on kuitenkin niin voimakas, että harva, jos kukaan, uskaltaa poiketa massasta ja uhmata tätä kirjoittamatonta lakia, jonka mukaan korvakorut ovat ilmanmuuta syntiä. Kaulakoru ei onneksi ole näin irstasta itsensä koristelemista, napapaidasta puhumattakaan. Päin vastoin, sehän on Jumalan antaman kauniin keskivartalon paljastamista.
Juuri siksi, että ihmiset ovat niin eri tasoisisa tutkiessaan itseään ja vaikuttimiaan, on opetettu tiettyjä normeja, jotta pysyttäisiin kohtuullisuuden haarukassa. Augsburgin tunnustuksessa tällaisesta ihmissäännöstä hyvänä esimerkkinä mainitaan se, että Paavali säätää naisväen peittämään päänsä jumalanpalveluksessa (=rukoillessaan). Näitä seurakuntien "piispojen" on lupa säätää ja kaikkien on lupa noudattaa, jotta asiat hoituisivat seurakunnissa ilman meteliä, mutta niistä voi myös poiketa synnittä, kun se tapahtuu ketään pahentamatta. Tunnustuskirjoissa näistä säännöistä sanotaan vielä, että niillä ei saa solmia kenenkään omaatuntoa. Koruista toki sanoisin, että ei niitä mihinkään hyötykäyttöön voi käyttää, joten ei siinä paljon omantunnon valkeutta tarvita, että ne ymmärtää turhaksi koreudeksi. Ja kuten Laestadius sanoo, koreuden alla piilee huoruus. Minä en kyllä voisi laittaa koruja tai alkaa värjätä tai kiharrella hiuksiani, kyllä sen verran olen oppinut katekismuksesta.
Taivaan Isän mielestä Laila on ollut Hänelle niin tärkeä, että on antanut oman poikansa kärsimyksillään ja ristinkuolemallaan lunastaa Lailan omaksi lapsekseen.
Uskon, että Laila haluaakin miettiä, mikä Taivaan Isän tahto on noissa asioissa. Rukous on sellainen väline, jota on mielestäni hyvä käyttää, kun on epäselviä kysymyksiä. Kyllä Taivaan Isä nuo asiat selvittää rakkaille lapsilleen.
Uskovaiset ovat monesti erittäin kasvamattomia ihmisiä. Kasvamattomuuteen kuuluu kaikenlainen kieltäminen. Vasta uskossa kasvetessaan ihminen tajuaa ettei mikään ole itsessään syntiä vaan asenne. Se joka pitä itselleen jotain syntinä se on hänelle syntiä.
Tätä eivät lessut tajua kun ovat auktoritäärisen opetuksen orjia ja aina opetusta ottamassa. Eli aina tarvitaan jonkun "opettajan" oppi kertomaan mikä on oikein. Sama pätee moniin muihin kristillisiin yhteisöihin. Kristilliset opit pitävät ihmiset monesti henkisesti lapsina. Ja miksi? Koska näin heitä on helpompi ohjata ja määräillä.
Lessut eivät uskalla itse tulkita Raamattua kun pelkäävät että heidän tulkintansa menee harhaan. Mutta miten ne, jotka ovat joskus tulkinneet yksinänsä Raamattua, voisivat olla absoluuttisen oikeassa? Eikö terveellä järjellä ajateltuna nämä samaiset ihmiset voivat yhtähyvin olla väärässä tai ainakin omien tulkintojensa eksyttämiä? Kyllä se on niin että kukin joutuu omantuntonsa ja oman järkensä valossa näitä asioita miettimään.
Samalla olemme itse vastuussa tulkinnoistamme. Valitettavasti lessut haluavat pitää itsensä aina jonkun muun opin orjuuttamana ettei tarvitsisi ottaa itse vastuuta elämässään. Niin kasvamattomia lessut ovat. And that´s it.