Ajattelin et onko outoa koska en ole surrut minun keskenmenoa. Kaikki palstat sanoo et on surutyö tehtävä, mut mitä minä suremaan kun oli tuulimuna eikä sikiötä löytyny. Ymmärrän kyllä tuskan jos olis sikiö ulos tullut ja olis sillo kyllä koville ottanut. Eli miten te kaikki tuulimunaiset koitte asian???
Miten on surutyö
Tuulimuna
6678
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mulle tuulimunan kokeminen oli
yhtä kova kokemus kuin sikiönkin menettäminen.
Mulla on siis kaks km takana.
Ensin tuli tuo sikiö ulos 03/06
ja se surutyö meni muutaman viikon itkemisellä ohi.
Tuon raskauden jälkeen meni vuosi tulla uudelleen raskaaksi ja se todettiin tuulimunaksi.
Pettymys oli kova, ettei yritetty ja odotettu
raskaus onnistunut millään lailla.
Jokainen kokee keskenmenon omalla tavallaan,
toiset surevat, toiset eivät.
Ei ole olemassa oikeaa tapaa.
Niinhän se tietty on ettei ole välttämättä oikeaa tapaa. Jotenkin muiden reaktio oli pahempi kuin omani. Tietty itse km oli kamalaa, koska se oli raju. Mun kroppa oli mua huijannu liian pitkään. Ei muuta kuin uutta siskoa/veljeä yrittämään kun jaksetaan.
Mulla meni kesken vasta viikolla 12, eli aika pitkällä olin luulossa, että minusta tulee äiti, olin jo ostanut vaatteita ja kertonut ilouutisen kaikille... suunnitellut tulevaa.
Sit yks päivä vaan ei olekaan mitään, oireet loppuivat kuin seinään ja jo fyysisenä kokemuksena oli kamala. Kyllä minä koin menettäneeni lapsen, vaikka olikin vain korvieni välissä.
Niin on et kaikki kokee omalla tavallaan. Mä en kertonu monelle et oon raskaana, sanoin vaan et ku on 12 viikkoo niin sit. Muutaman päivän jäi siitä vajaaksi. En tiedä pitäiskö kaikille heti ilmoittaa ja juhlistaa. Se on oma tyyli kaikilla. Mistä sen tietää johtuuko sureminen siitä innostumisesta, hormoonitasapainon järkkymisestä jne. Viisaammat voi tietää. Tuulimuna tai muu km, näyttää riippuvan ihmisestä miten kokee. Oli miten oli, ei ollut herkkua, eikä sitä kenellekään toivo.
Itselläni oli ihan oikea keskenmeno kylläkin, sikiö tuli ulos 12 viikon ikäisenä ja näin tämän ihmisenalun itse joka oli ehkä n. 11 cm pitkä, jalat yms. veltto rääpäle raukka..
Mua ahdisti ehkä muutaman vuorokauden ja kyseisenä yönä eniten kun km tapahtui.
Ehkä se on kovin yksilöllistä tuo miltä keskenmeno tuntuu ja kauanko kestää päästä asian yli. En minä sitä jäänyt enää suremaan, miksi en surrut pidempään, vaan ajattelin, että varmaankin voin saada uuden terveen lapsen. Toki hämmentävää minusta oli myös se, miksen surrut enempää ja miksi pääsin keskenmenon surusta niin nopeasti yli. Mutta ehkä parempi näin!
Vielä muutama lisäys.
Kyllä musta tuntui kans että olisin menettänyt lapsen.
Mutta toisaalta ajattelin että jos sikiön kehityksessä tosiaan oli jokin vika, oli ehkä parempi että km tapahtui vk 12 kuin esim että olisin synnyttänyt kuolleen tai sairaan lapsen 9 kk jälkeen.
Kyllähän keskenmeno aiheuttaa paljon ajatuksia. Omani tapahtui 14.4. mutta näköjään vieläkin käyn läpi omia tunteitani. Surua en varsinaisesti enää tunne, mutta ymmärrän että jotain peruuttamatonta on tapahtunut. Muistan myös toivoneeni että sikäli mikäli sikiöllä nyt oli jonkinlaisia tuntemuksia, toivon ettei se olisi kärsinyt mitenkään ennen kuolemaansa.. No okei ehkä vähän pitkälle vietyä, mutta ajattelin sitä kuitenkin.
Lääkäri kertoi että yleensä itse sikiö on saattanut kuolla jo viikon pari aiemmin ennen kuin kuollut sikiö poistuu kehosta verenvuodon mukana. Tämäkin herätti ajatuksia, koska kuolema olisi sitten tapahtunut..
Uuden raskauden suunnittelu on kuitenkin pitänyt mielialan kunnossa. Olen omalla kohdallani yrittänyt järkeistää asiaa niin pitkälle kuin mahdollista. Selvähän se, että asia pitää kuitenkin läpikäydä jotenkin, enemmän tai vähemmän.
Toivon olevani nyt raskaana uudestaan, vähän oireet viittaavat siihen. Kohta teen testiä..