Kertokaapa, ex-vl:t, mitä hyviä muistoja teillä on vl-ajaltanne, koska luultavasti niitäkin on.
Itselläni tulee ensimmäisenä mieleen teini-iän kaverijoukko ja varsinkin kesät heidän kanssaan.
Retkiä, mökkiviikonloppuja, peli-iltoja, automatkoja, seuramatkoja, iltakyliä. Siistiä menoa, ei mitään 'vapauden väärinkäyttöä'. Kesäistä luontoa ja tärkeitä ystäviä ympärillä. Joskus Siionin lauluja.
Hyvää nuoruutta, jonka tiesi olevan vain välivaihe, ja siksi siitä nautti, ei halunnut ajatella mitään. Mielensä pohjalla tiesi, että on lähdössä näistä piireistä pois. Aikuiselämää vl:nä ei osannut kuvitella omalle kohdalleen.
Itselläni tulee ensimmäisenä mieleen teini-iän kaverijoukko ja varsinkin kesät heidän kanssaan.
Retkiä, mökkiviikonloppuja, peli-iltoja, automatkoja, seuramatkoja, iltakyliä. Siistiä menoa, ei mitään 'vapauden väärinkäyttöä'. Kesäistä luontoa ja tärkeitä ystäviä ympärillä. Joskus Siionin lauluja.
Hyvää nuoruutta, jonka tiesi olevan vain välivaihe, ja siksi siitä nautti, ei halunnut ajatella mitään. Mielensä pohjalla tiesi, että on lähdössä näistä piireistä pois. Aikuiselämää vl:nä ei osannut kuvitella omalle kohdalleen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
josta n joitain "hyviäkin" muistoja, mutta nekin ovat osoittautuneet harhoiksi kun siitä tarkastelee olemassaolleessa kontekstissa. Ne olivat vain pieniä "hyviä hetkiä", että jaksaisi taas katsella hoitokokousjulmuutta vuodesta toiseen.
Silloisiin ystäviini olen tutustunut kunnolla vasta sen jälkeen kun jätimme yhteisön/meidät erotettiin siitä. Kun ei ole pakonomaista tarvetta olla Ry:n johtokunnalle ja puhujille mieliksi, todellinen sydämellinen ihminen näyttäytyy. Ehdotonta ystävyyttä ja rakkautta kannattaa kokeilla myös vl-ihmisten!
Mun kohdalla seuroihin, pyhäkouluihin ja raamattukouluihin meneminen oli yhtä pakkopullaa. Mukavinta seuroissa oli, kun puhuja(eka puhe)sanoi: "Aamen". Toista puhetta harvemmin olinkaan seuroissa. Lähdin tupakan savun saattelemana pois(itse en polttanut enkä polta vieläkään). Mulla ei ollut kaverina kuin veljeni, joka edelleen on mukana touhussa.
Vl-ehtoollisillat kirkossa muistan sellaisina herkistyttävinä ja kauniina asioina, vaikka itse olen yhden kerran käynyt riparin jälkeen ehtoollisella.
Mukavat muistot jäivät mieleen lapsuusajan pyhäkoulusta. Vaikka ei aina ollutkaan laestadiolainen pappi opena.
Saatiin mukavia, kauniita kiiltokuvia joita liimasimme vihkoomme. Enkeleitä ja Jeesuksen kuvia.
Kotiimme tuli "Lasten Siioni" lehti, jossa oli kauniita kertomuksia, joita äitimme, jotka emme vielä osanneet lukea, luki meille.
"Jeesus lasten ystävä" oli useimmiten aiheeena näissä - keksityissä kertomuksissa!
"Lasten Siionia" luettin tarkkaan, ja - toden sanoakseni, ne olivat tosi hyviä ja rakentavia ja uskonelämää vahvistavia kertomuksia.
Saimme niistä kertomuksista eräänlaisen uskonnollisen pohjan elämällemme.
Uskoin siis lapsenomaisesti niihin, ihan aikuiseksi asti, kunnes tuli ne "hoitokokoukset" 70-luvulla.
Nyt täytyikin ryhtyä uskomaan TODEN TODELLA.
Tuli olla täydellinen kristitty jos halusi kuulua Jumalan valittuihin. Synti kuin synti, jopa salatuimmatkin täytyi mennä kertomaan seurakunnan eteen.
Kova oli prässi, koska joutuihan paljastamaan - koko seurakunnan edessä vaikka minkälaiset pienet, tai isotkin synnit.
Nuorilla oli ehkä vaikeinta tunnustaa, että oli harrastanut onaniaa.
Perheenisillä oli vaikeinta tunnustaa, että oli himoinnut muuta kuin omaa vaimoaan.
Hallelujaa - sanon vain.
Kuka meistä on täysin syytön, olimme sitten mies tai nainen?
En minä ainakaan - oletko sinä?
Rakkaudella - alviina.
Mulla on todella paljon hyviä muistoja vl-lapsuudesta ja nuoruudesta. Koti oli turvallinen, meillä vanhemmat ovat aina arvostaneet toisiaan ja heidän suhteestaan toisiinsa välittyy vieläkin ympärille rakkaus ja kunnioitus! Äiti ei ole koskaan ollut mikään reppana tai väsynyt kotiäiti... Kotona oli tosi hyvät välit kaikkien kesken (on vieläkin vaikka en ole vl). Erityisesti lomamatkat, suviseura ja muut kesäseuramatkat sekä kyläilyt tuttavaperheillä olivat jotkut ikimuistoisia. Muistelen myös lämmöllä ihan tavallisia arkipäiviä kun yhdessä kotona touhuttiin kaikkea! Myös perhejuhlat kuten joulut, pääsiäiset ja juhannukset olivat kieltämättä meillä kotona ihania! Toivoisin, että itsekin pystyisin tarjoamaan lapsilleni yhtä turvallisen ja välittävän kodin kuin itselläni on ollut!:)
Nuoruuskin oli vl:nä sellainen, että pois sitä en antaisi! Kesät olivat ihania; seuramatkoja, kesäistä luontoa, uintia, nuotioiltoja, retkiä ja erilaisia ulkopelejä, PALJON kavereita ja viatonta hauskanpitoa!!! Iltakylät ja talvi-illoiksi järjestetyt sählyp- ja lentopallopelit kaveriporukoilla yhdistivät ja hauskaa oli! Nuoruus oli raitista ja hauskaa, jotenkin niin vapaata ja murheetonta aikaa vl:piireissä!
Mutta kaikki muuttui kun sitä kasvoi aikuiseksi, alkoi miettiä asioita ja katsella maailmaa avarammin. Silti pahaa sanottavaa minulla itselläni ei kamalasti ole vanhoillislestadiolaisista ja kyseisestä herätysliikkeestä. Vl-menneisyys on minulla ainakin ollut onnellinen ja antanut hyvät siivet elämään. Kotona opetettiin hyvät arvot ja käytöstavat, sekä paljon muuta!
Että turhaan täällä niin paljon mustamaalataan... Tuntuu, että liian apljon katkeria ihmisiä liikenteessä!:/
oli kirjoituksesi muuten, mutta tuolla loppulauseella pilasit kaiken! Et sinä voi tietää, miltä toisista tuntuu, mitä he ovat vl-yhteisössä joutuneet kokemaan.
Minullakin on tosi mukavat muistot kotoa lapsuudesta, mutta sitten n. 10 ikävuosen jälkeen kaikki muuttui. Tuon pappiseriseuran jälkeen ja siitä eteenpäin ei vl-usko ole ollut sama kuin ennen. Nykyinen vl-usko onkin sitten jo kokonaan fariseusten kynsissä.
"Nuorilla oli ehkä vaikeinta tunnustaa, että oli harrastanut onaniaa.
Perheenisillä oli vaikeinta tunnustaa, että oli himoinnut muuta kuin omaa vaimoaan."
Ihan sairasta, jos tuollaista tarvitsee kertoa kenellekään! Täysin sairasta! En tosiaankaan haluaisi kuulla omalta mieheltäni tämän "himoitsevan" muita saati sitten joltakin naapurinmieheltä tai rouvalta tämän "himoitsevan" minua tai tuttujani.
Onania taas kuuluu nuoruuteen ja elämään, jossa ei ole parisuhdetta ja hyvin monilla kai myös muuten seksuaalisuuteen, vaikka olisikin parisuhteessa. Yleensä kun ne halut eivät osu aivan yksiin tai toinen on vaikka matkoilla.
Hyvää lestadiolaisajassani oli, että minulla on paljon sisaruksia, joihin on yhä läheiset suhteet. Päiväkerhon askartelut ja kiiltokuvat olivat mukavia. Vähän ristiriitainen juttu on, että toisaalta vl-jäsenyys antoi kiinnostuksen uskonasioihin ja jonkinlaista perustietoutta Raamatusta ja kristinuskosta, mutta toisaalta juuri uskonnolliseen kasvatukseen liittyivät myös pahimmat epäkohdat, kuten jatkuva syyllisyyden- ja synnintunto ja pelko, oppi kollektiivisesta omastatunnosta ja kollektiivisesta taivaaseen pääsystä jne, mitkä asiat aika tehokkaasti estivät henkilökohtaisen uskon ja uskonnollisen ilmauksen ja keskustelun kehittämisen.
Lisään vielä, että kaikenkaikkiaan vl-lapsuus oli ihan mukavaa aikaa ja siinä mielessä uskomattoman arvokasta aikaa, että sitä ei saa koskaan takaisin ja se muokkasi niin paljon, toisin sanoen jätti lähtemättömät jäljet itse kunkin persoonallisuuteen.
Juoksimme kesät ulkona vapaina niin kuin alueen muutkin lapset, varsinkin äiti huolehti meistä hyvin, iltasadut luettiin, synttärit juhlittiin ja siitä olen yhäkin onnellinen, että meillä oli (ja itselläni on nykyäänkin) iltarukous. Perheessämme oli kyllä ongelmia, jotka eivät sinänsä johtuneet vl-läisyydestä...
Uskon, että en vain sopinut enää vl-kaavaan, jossa korostettiin mielestäni vääriä asioita tai tiettyjä asioita liikaa (mm. em. kollektiivinen omatunto, kova synnintunto, ehdoton ehkäisykielto jne). Oloni ei ollut hyvä vl-porukassa. Ehkäpä löydän joskus vielä jonkinlaisen hengellisen kodin. :)