Minulle kävi kyseisessä pankissa seuraava tapaus.
Olin ryhmässä duunissa, menetin terveyteni ja jouduin mitättömälle työkyvyttömyyseläkkeelle.
Minulla on elätettävänä vaimo ja kaksi lasta. Sain osakeannissa merkintäoikeuksia ja merkitsin jokusen osakkeen. Kolmasosa merkintäoikeuksista jäi käyttämättä. Tiesin joutuvani viikoksi sairaalaan, kielsin pankkia kaksi kertaa kirjallisesti ja kerran suullisesti Malmin konttorissa heitä myymästä loppuosaa. Kun tulin sairaalasta, he olivat myyneet ne ja kun kysyin, niin he vastasivat myyty mikä myyty.
Sairaalassa mietin että pystyisin ehkä merkitsemään loputkin osakkeet.
Mielestäni saan tehdä omaisuudellani mitä haluan ja muuttaa mieltä.
Pankki korvasi 500 euroa, vaikka aiheutti 8 000 euron tappion. Lehtien palstoilla he kehuvat satojen miljoonien eurojen tuloksilla, mutta eivät korvaa selvää virhettään.
Pankki, Arvopaperilautakunta vetivät yhtä köyttä ja olivat sitä mieltä, että se mitä teen omaisuudellani, minulla ei ole oikeutta muuttaa mieltä. He tietävät että eläkeläisellä eikä pienellä asiakkaalla ole varaa oikeustaistoon ja siihen he luottavat. Olen vedonnut asiassa kaikkiin pankin instansseihin. Isot herrat eivät vaivaudu edes lukemaan viestejäni.
Yli kaksi vuotta olen yrittänyt saada keskusteluyhteyttä ja neuvottelua, mutta pankilla ei ole halua siihen, eivät edes ole keskustelleet kanssani kasvotusten! Harvinaista pelkuruutta!
Vaihdoin asiakkuuteni pois koko OP-ryhmästä, mutta sekään ei tuntunut miltään.
Op paasaa arvoistaan mutta ne ovat pelkkää sanahelinää ja niillä kosiskellaan asiakkaita.
Ottakaa kantaa ja olkaa varovaisia kyseisen pankin kanssa!! Parasta vielä että olin ollut asiakkaana 35 vuotta!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Johan tää on käsitelty.
Näkyy kiinnostavan sinuakin kun kommentoit.
Ei kannattais näyttää tyhmyyttään.
Tänne saa kuka vaan kirjoittaa mistä vaan.