Hallituksen ministerit ja hallituspuolueiden johto on kyllä vouhottanut ja toitottanut että Kosovon "itsenäisyys" tunnustettu, tunnustetaan, presidentin esittelyssä, sen sijaan että olisivat esittäneet kansainvällisiä perusteluita ja kunnon perusteluita yleensä presidentille esittyksensä, tunnustamisen hyväksymiseksi.
Perusteluksi ei mielestäni riitä esim. Sasin soperrukset siitä että Ahtisaaren junailujen vuoksi Suomea seurataan asiassa erityisen tarkasti, eivät riitä perusteluiksi, pikemminkin päin vastoin.
Perusteluksi ei mielestäni riitä esim. Sasin soperrukset siitä että Ahtisaaren junailujen vuoksi Suomea seurataan asiassa erityisen tarkasti, eivät riitä perusteluiksi, pikemminkin päin vastoin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.