Sen päätöshän tulee tämän kuun alussa.
On siinä pähkäilemistä oikeudella, kun on osapuolten asianajajien puheet puntaroitavana.
On siinä pähkäilemistä oikeudella, kun on osapuolten asianajajien puheet puntaroitavana.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
riippumaton ja puolueeton? Niinhän sitä sanotaan, että on, mutta eikös ainakin lautamiehet valita eri puolueiden listoilta?
Asia tuleekin mielenkiintoiseksi, koska lautamiehillä on asiaan myös sanottavansa ennen loppupäätöksen julkituloa.
Monett täälläkin paheksuvat, että Vanhanen vei asian käräjille. Ei vienyt,sen vei valtion syyttäkä, koska katsoi asiassa tapahtuneen rikoksen ja rikosasiana asia käsiteltiin.
johon syyttäjä ei puutu ilman rikosilmoitusta. Eli käräjillä ollaan Vanhasen aloitteesta.
Vanhanen teki tutkintapyynnön kirjan kustantajasta.
Syyttäjä puolestaan veti Susan Ruususenkin mukaan.
Vanhanen ei halunnut Ruususta vastaan oikeudenkäyntiä, mutta syyttäjä voi sen tehdä silti.
Jos taas Vanhasen tutkintapyyntö kustantajaa vastaan olisi edennyt syyteharkintaan ja syyttäjä päättänyt siinä jättää syytteen nostamatta, Vanhaselle itselleen olisi jäänyt vielä mahdollisuus viedä kustantaja käräjille.
sitä tosiasiaa, että käräjillä ollaan Vanhasen aloitteesta.
Totta kai tässä tapauksessa ollaan Vanhasen aloitteesta käräjillä, se on selvä asia.
Toin vain lähinnä sitä esiin, että Ruusunen ei ole käräjillä tässä asiassa Vanhasen, vaan syyttäjän toimesta.