Aka. Day of the Woman, kuuluu niihin kauhurainoihin jotka vanhana kunnon aikana pitivät kukkahattutädit ynnä muut moraalinvartijat varpaillaan ja kauhun oikeasti pelottavana asiana.
Koruttoman kostotarinan päähenkilö on itsevarma ja itsetietoinen nykiläinen naiskirjailija jonka olisi suonut valitsevan lomanviettopaikkansa vähän huolellisemmin.
Seuraa inhorealistinen parikymmenminuuttinen jonka aikana hänet riisutaan kaikesta ihmisarvostaan, ja alistetaan täysin miesten kovakouraisen ja raa'an pelin leikkikaluksi, miesjoukon raiskatessa ja nöyryyttäessä häntä ilman sen kummempia motiiveja tälle sairaalle väkivallalle.
Elokuva pyrkii välttämään turhan exploitaation onnistuen siinä varsin hyvin, eikä filmissä ole lainkaan esim. musiikkia, ellei sellaiseksi lasketa yhden raiskaajan huuliharpulla soittamaa sävelmää.
Välillä B-leffamaisuus on liian silmiinpistävää, ja varsinkin alku kärsii turhaan jonkinlaisesta muodottomuudesta, mutta löytää suuntansa elokuvan edetessä.
Yksityiskohtiin mentäessä, esim. ennen kostokliimaksia tehty kirkossa käynti oli jokseenkin turha ja päälleliimattu kohtaus jonka olisi voinut hyvin jättää pois.
Elokuvan loputtua jää ilmaan kysymys, mikä olikaan se joka riisui Jenniferin ihmisarvostaan - Oliko se raiskaus ja häpäisy, vai kosto?
***½
IMDB:ssä oli merkillepantavaa, että naispuolinen katsojakunta oli pitänyt teoksen elokuvallisesta annista huomattavasti enemmän kuin miessukupuoli!
I Spit On Your Grave
1
456
Vastaukset
- isoFox
kyseinen elokuva on aivan surkea tekele.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23508Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a1003336"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin542826IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-572632Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.922455Taas nuoren kuolema
Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭421740Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!
Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä221289- 961258
Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä
On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten3421124Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!
Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll161023