Kuolema tuli käymään

Otan osaa.

Kuten mikään muukaan asia, myöskään se aika, jonka saamme viettää rakkaittemme parissa, ei ole ikuinen.

Onneksi kuitenkin ne lämpimät muistot kaikista hyvistä hetkistä, jotka saimme rakkaan ihmisen kanssa viettää, kulkevat mukanamme loppuikämme. Niitä kannattaa vaalia. :)

Jokainen kupsahtaa joskus. Turha sitä on alkaa hirveästi suremaan ja aivojaan vaivaamaan. Surra toki saa mutta rajansa siinäkin.

Kuollut on minunkin isäni. Tietenkin alkuun tule suru ja kaipaus. Aikaa myöten suru hälvenee ja muistot jäävät.
Kysyit loppuuko kaikki tähän. Ei suinkaan tulet häntä muistamaan niin kauan kuin elät. Tulee hetkiä jolloin muistat että näin hän sanoi, tämän hän teki ja tuota mileltä hän olisi tuosta asiasta. Näin minulle kävi eikä muistot ole ikäviä joskin muistoja vain.

mutta tiedän, että hän elää Taivaan kodissa omassa kartanossaan tunturipuron äärellä ja katselee huvikseen, miten kalat molskahtelevat iloisesti vedessä.

Syvin suru on sanaton, suuri hiljaisuus, pienen tuulen hyminää ikuisuudessa. Lämmin osanottoni, halauksin.

kun läheinen kuolee. Koeta jaksaa surusi kanssa. Tiedän omasta kokemuksesta, että se joskus ottaa lujille. Mutta niin se on kaikilla edessä. Ei mahda mitään.