Julkaistu 4.3.2008 1:31:47
Lehtikuva
Ulkoministeri Ilkka Kanerva esitelmöi Washingtonissa Woodrow Wilson Centerissä helmikuun 11. päivänä 2008.
TS/
Richard Müller.
Ulkopoliittisten tavoitteiden esitys ja sisältö kangertelevat pahasti
Suomen poliittinen johto epäonnistui Washingtonissa
Suomen nykyisen ulkopolitiikan kvaliteetti on hyvin kyseenalainen. Tämä koskee niin sen sisältöä kuin esittämisen tasoa, johon myös olisi syytä kiinnittää tähänastista huomattavasti suurempaa huomiota.
Poliittisen sanomamme sisältö on edelleen usein liturgian tapaista mielikuvituksetonta toistoa, josta puuttuu älyllinen perustelu ja esitystapa. Me elämme ilmeisesti edelleen neuvostoliitonaikaista kautta, jossa pienimmänkin eroavuuden aikaisemmasta sanomasta uskottiin aiheuttavan syviä epäilyjä.
”Idäntapainen” esitys kuultaa edelleen läpi dialogissamme lännen kanssa, ainakin asioidessamme Yhdysvaltojen kanssa. Mutta sama mielikuvituksen ja luovan ajattelun sekä määrätietoisuuden puute näkyy nykyisin leimaavan myös tapaamme ajaa etujamme EU:n puitteissa. Muutamia harvoja poikkeuksia on ollut, kuten presidentti Martti Ahtisaari, pääministerit Paavo Lipponen ja Esko Aho sekä myös ulkoministeri Erkki Tuomioja - oltiinpa hänen palmemaisesta ulkopolitiikastaan mitä mieltä tahansa.
Pääministeri Matti Vanhanen, puolustusministeri Jyri Häkämies ja ulkoministeri Ilkka Kanerva - viimemainittu peräti kaksi kertaa - ovat muutaman kuukauden väliajoin vierailleet Washingtonissa tapaamassa amerikkalaisia virkaveljiään. Siinä yhteydessä kaikki kolme ovat nähneet asiakseen esitelmöidä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, pääministeri Washingtonin pressiklubilla, ulkoministeri Woodrow Wilson Centerin ja puolustusministeri CSIS:n ulkopoliittisessa tutkimuslaitoksessa. Kolme varsin arvostettua instituutiota Washingtonin ja Yhdysvaltojen poliittisessa kentässä.
Halosen politiikka epäystävällistä?
Suomen poliittisen johdon pyrkimys säännölliseen yhteydenpitoon lännen suurvallan kanssa on itsestäänselvyys. Se vastaa Suomen keskeisiä, niin poliittisia kuin taloudellisia intressejä. Tässä Suomen Washingtonin suurlähetystö nyt, kuten aikaisemminkin, täyttää keskeistä ja varsin ajankohtaista tehtävää. Kuitenkin on oleellista arvioida oikein, milloin vierailu on otollinen, milloin ei.
Vierailun tarkoituksena ei ole pönkittää omaa henkilökohtaista imagoa kotiyleisöön päin, osoittaa kuinka valloittavat, henkilökohtaiset suhteet asianomaisella ministerillä on vierailumaan johtoon. Tämä jää kuitenkin usein vaikutelmaksi, kun tutustuu asianomaisten kommentteihin kotimaiselle lehdistölle.
Kuvitelmat siitä, että on luotu erinomaiset suhteet parin vierailun - tai puolen tunnin keskustelun - perusteella, on yksinkertaisesti naivia. Ulkomaalaiset isännät suhtautuvat yleensä - kuten diplomaattiseen käyttäytymiseen kuuluu - kohteliaasti ja ystävällisesti ulkomaisia kollegojaan ja muita virallisia vieraita kohtaan. Isäntien ”sisäiset” arviot asianomaisista ja esitetyistä viesteistä ovat kuitenkin tunteettoman harkitut ja usein vähemmän imartelevat.
Vierailujen pääasiallinen poliittinen merkitys on niiden symboliikassa. Washingtonin nykyinen hallitus on toistuvista pyynnöistä huolimatta suhtautunut negatiivisesti presidentti Tarja Haloselle ja aikanaan ulkoministeri Tuomiojalle esitettäviin vierailukutsuihin yksinkertaisesti sen johdosta, että se on pitänyt asianomaisten suhtautumista Yhdysvaltoihin epäystävällisenä ja epäasiallisena. Lausumalla Vanhasen, Kanervan ja Häkämiehen tervetulleiksi, on pelkästään haluttu markkeerata ero nykyisen ja edellisen hallituksen välillä.
Suomalaisilla ei itsekritiikkiä
Mitä suomalaisten poliitikkojen esitelmiin tulee, tuntuisi olevan itsestään selvää, että niidenkin ainoana tarkoituksena tulee olla edistää Suomen ulkopoliittisia tavoitteita ja imagoa, ei palvella jotain henkilökohtaista imagoa. Ongelmana tämän profiloitumistarpeen ohella on valitettavasti se, että meidän poliittisen johdon enemmistöltä puuttuu itsekritiikki.
Washingtonin, kuten useimpien muiden maiden ulkopoliittiset tutkimuslaitokset, on tarkoitettu korkeatasoista tutkimusta ja ajatuksenvaihtoa varten. Niissä esitelmöi asianomaisten alojen tutkijoita, yliopistojen professoreita ja muita ammattimiehiä ja -naisia. Esitelmien odotetaan olevan mielenkiintoisia, informatiivisia ja ajatuksia herättäviä - ei pelkästään lehdistön ja julkisen sanan palstoilla ja aikaisemmin esitettyjen kannanottojen kertaamista.
Huonosti pidetty tai sisällöltään kuulijakunnalle täysin mielenkiinnoton esitelmä ei palvele Suomen ulkopoliittisia intressejä, vaan päinvastoin vahingoittaa niitä. Usein arvaamattoman paljon.
Vanhasen esitys kielellisestikin heikko
Osallistun usein edellä mainittujen tutkimuslaitosten ulkopoliittisiin esitelmätilaisuuksiin. Korkeatasoista esitelmää ei vaivaa vieraskielinen ääntäminen, jos esitys muutoin on sujuva ja asianomainen hallitsee aihepiirinsä ja osaa esittää viestinsä. Kuulija ei saa hyvää vaikutelmaa, jos esitelmöitsijä visusti tuijottaa vain omaan tekstiinsä eikä hallitse kunnolla edes asianomaisen kielen sisälukua. Kuulijoissa herää kysymys, mitä tarkoitusta esitelmöitsijän esiintyminen palveli. Eikö asianomaisella maalla ole parempia kykyjä? Onko maan politiikkakin tällä tasolla?
Sekä pääministeri Vanhasen että ulkoministeri Kanervan esitykset olivat valitettavasti edellä kuvattua tasoa. Pääministerin osalta oli kysymys sekä aihevalinnasta että esityksen tasosta. Mitä Suomen intressiä palvelee se, että pääministeri esitelmöi ilmasto- yms. ongelmista hallitukselle, jolle tämä kysymys on lähes täysin merkityksetön.
Tämä oli myös varapresidentti Dick Cheneyn tapaamisen pääteema. Mikä tarkoitus pääministerin esityksellä oli, jos tämä aihepiiri on varapresidentille samantekevä, jopa suorastaan vastenmielinen? Oliko se suomalainen viesti siitä, mitkä ovat pääintressimme? Mutta jos Yhdysvaltain tuleva hallitus onkin toista maata? Jos kuvitellaan, että mahdollisesti tuleva demokraattinen hallitus jo noteerasi tämän, olemme todella pilvilinnoissa.
Pääministerin kielellinen esitys oli valitettavasti erittäin heikko, mikä herätti kysymyksiä siitäkin, missä maailmankartalla Suomi oikeastaan sijaitsee.
Jos pääministerimme on älykäs ja taitava poliitikko, miksi me emme ole päässeet pitemmälle kansainvälisen imagomme suhteen?
Kanervan esitys vielä heikompi
Ulkoministeri Kanerva on ulkopolitiikkaamme ”ammattiministeri”. Häneltä saamme vaatia pääministeriä enemmän ulkopoliittisissa asioissa. Mutta tämä huomioon ottaen Kanervan esitys oli vieläkin heikompi. Sisällöllisesti ministerin viesti oli suurimmalta osin aikaisemman toistoa. Esitys ei sisältänyt kiinnostavia arvioita mahdollisesta tulevasta kehityksestä, EU:n ”todellisista” ongelmista tai tulevaisuuden ongelmista - Suomen tulevista haasteista puhumattakaan.
Jos näistä asioista ei haluta keskustella, hyvä on. Mutta silloin ei pidä pyytää esitelmätilaisuutta Wilson Centerissä. Onko tällaisen logiikan hyväksyminen suomalaisille poliitikoille niin ongelmallinen? Eräs Wilson Centerin tuttava tuttava arvioi jälkikäteen, että ulkoministeri ilmeisesti on aika nuori, kun hän viljelee sanontoja ”I and me” varsin iloisesti oltuaan tehtävässään vain muutaman kuukauden. Poliittisesti ehkä valitettavampaa oli se, kun ulkoministeri antoi niin keskeisen sijan omalle tulevalle panokselleen Etyjin puheenjohtajana, ajankohtana jolloin Venäjän suhtautuminen tähän järjestöön on kuin muuri, joka voi aueta vain huomattavien myönnytysten kautta. Ja näiden myönnytysten puolesta puhujana jälleen kerran olisi Suomi - vastoin EU:n enemmistön mielipidettä. Käsitämmekö lainkaan, mitä muu Eurooppa meistä tässä suhteessa kriisin tullen ajattelee?
Painavin, ja valitettavin osoitus Kanervan epäonnistumisesta oli kahden kuulijan keskustelu esitelmän jälkeen. Toinen totesi ” this is the most dissapointing performance I’ve experienced here” - olen pettyneempi tästä esityksestä kuin koskaan aikaisemmista.
Häkämies onnistui
Puolustusministeri Häkämiehen esitelmä, josta olen jälkeenpäin kuullut CSIS-tuttaviltani, oli esitetty verrattain hyvin, ja oli myös mielenkiintoinen, koska ministerin käsitys poikkesi nykyisestä puolustus- ja sotilasstrategisesta näkemyksestä, joka on kehittynyt puolustusteknologian uudistusten myötä.
Asia kiinnosti tutkijoita ja loi vaikutelman, että Suomen puolustusvoimat, strategiastaan huolimatta, on pysynyt kehityksessä mukana. Käsitykseni mukaan tämä oli myös esitelmöitsijän tarkoitus. Mielenkiintoista on että Suomessa noussut häly puheen ”korrektisuudesta” on raportoitu Yhdysvaltain suurlähetystön kautta Washingtoniin. On myös pohdittu, kuka oikeastaan edustaa suomalaista näkemystä, pääministeri ja ulkoministeri vaiko puolustusministeri.
Kirjoittaja on entinen Suomen Yhdysvaltain-suurlähettiläs, joka työskentelee edelleen Washingtonissa.
RICHARD MÜLLER
Julkaistu 4.3.2008 1:31:47
Lehtikuva
Ulkoministeri Ilkka Kanerva esitelmöi Washingtonissa Woodrow Wilson Centerissä helmikuun 11. päivänä 2008.
TS/
Richard Müller.
Ulkopoliittisten tavoitteiden esitys ja sisältö kangertelevat pahasti
Suomen poliittinen johto epäonnistui Washingtonissa
Suomen nykyisen ulkopolitiikan kvaliteetti on hyvin kyseenalainen. Tämä koskee niin sen sisältöä kuin esittämisen tasoa, johon myös olisi syytä kiinnittää tähänastista huomattavasti suurempaa huomiota.
Poliittisen sanomamme sisältö on edelleen usein liturgian tapaista mielikuvituksetonta toistoa, josta puuttuu älyllinen perustelu ja esitystapa. Me elämme ilmeisesti edelleen neuvostoliitonaikaista kautta, jossa pienimmänkin eroavuuden aikaisemmasta sanomasta uskottiin aiheuttavan syviä epäilyjä.
”Idäntapainen” esitys kuultaa edelleen läpi dialogissamme lännen kanssa, ainakin asioidessamme Yhdysvaltojen kanssa. Mutta sama mielikuvituksen ja luovan ajattelun sekä määrätietoisuuden puute näkyy nykyisin leimaavan myös tapaamme ajaa etujamme EU:n puitteissa. Muutamia harvoja poikkeuksia on ollut, kuten presidentti Martti Ahtisaari, pääministerit Paavo Lipponen ja Esko Aho sekä myös ulkoministeri Erkki Tuomioja - oltiinpa hänen palmemaisesta ulkopolitiikastaan mitä mieltä tahansa.
Pääministeri Matti Vanhanen, puolustusministeri Jyri Häkämies ja ulkoministeri Ilkka Kanerva - viimemainittu peräti kaksi kertaa - ovat muutaman kuukauden väliajoin vierailleet Washingtonissa tapaamassa amerikkalaisia virkaveljiään. Siinä yhteydessä kaikki kolme ovat nähneet asiakseen esitelmöidä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, pääministeri Washingtonin pressiklubilla, ulkoministeri Woodrow Wilson Centerin ja puolustusministeri CSIS:n ulkopoliittisessa tutkimuslaitoksessa. Kolme varsin arvostettua instituutiota Washingtonin ja Yhdysvaltojen poliittisessa kentässä.
Halosen politiikka epäystävällistä?
Suomen poliittisen johdon pyrkimys säännölliseen yhteydenpitoon lännen suurvallan kanssa on itsestäänselvyys. Se vastaa Suomen keskeisiä, niin poliittisia kuin taloudellisia intressejä. Tässä Suomen Washingtonin suurlähetystö nyt, kuten aikaisemminkin, täyttää keskeistä ja varsin ajankohtaista tehtävää. Kuitenkin on oleellista arvioida oikein, milloin vierailu on otollinen, milloin ei.
Vierailun tarkoituksena ei ole pönkittää omaa henkilökohtaista imagoa kotiyleisöön päin, osoittaa kuinka valloittavat, henkilökohtaiset suhteet asianomaisella ministerillä on vierailumaan johtoon. Tämä jää kuitenkin usein vaikutelmaksi, kun tutustuu asianomaisten kommentteihin kotimaiselle lehdistölle.
Kuvitelmat siitä, että on luotu erinomaiset suhteet parin vierailun - tai puolen tunnin keskustelun - perusteella, on yksinkertaisesti naivia. Ulkomaalaiset isännät suhtautuvat yleensä - kuten diplomaattiseen käyttäytymiseen kuuluu - kohteliaasti ja ystävällisesti ulkomaisia kollegojaan ja muita virallisia vieraita kohtaan. Isäntien ”sisäiset” arviot asianomaisista ja esitetyistä viesteistä ovat kuitenkin tunteettoman harkitut ja usein vähemmän imartelevat.
Vierailujen pääasiallinen poliittinen merkitys on niiden symboliikassa. Washingtonin nykyinen hallitus on toistuvista pyynnöistä huolimatta suhtautunut negatiivisesti presidentti Tarja Haloselle ja aikanaan ulkoministeri Tuomiojalle esitettäviin vierailukutsuihin yksinkertaisesti sen johdosta, että se on pitänyt asianomaisten suhtautumista Yhdysvaltoihin epäystävällisenä ja epäasiallisena. Lausumalla Vanhasen, Kanervan ja Häkämiehen tervetulleiksi, on pelkästään haluttu markkeerata ero nykyisen ja edellisen hallituksen välillä.
Suomalaisilla ei itsekritiikkiä
Mitä suomalaisten poliitikkojen esitelmiin tulee, tuntuisi olevan itsestään selvää, että niidenkin ainoana tarkoituksena tulee olla edistää Suomen ulkopoliittisia tavoitteita ja imagoa, ei palvella jotain henkilökohtaista imagoa. Ongelmana tämän profiloitumistarpeen ohella on valitettavasti se, että meidän poliittisen johdon enemmistöltä puuttuu itsekritiikki.
Washingtonin, kuten useimpien muiden maiden ulkopoliittiset tutkimuslaitokset, on tarkoitettu korkeatasoista tutkimusta ja ajatuksenvaihtoa varten. Niissä esitelmöi asianomaisten alojen tutkijoita, yliopistojen professoreita ja muita ammattimiehiä ja -naisia. Esitelmien odotetaan olevan mielenkiintoisia, informatiivisia ja ajatuksia herättäviä - ei pelkästään lehdistön ja julkisen sanan palstoilla ja aikaisemmin esitettyjen kannanottojen kertaamista.
Huonosti pidetty tai sisällöltään kuulijakunnalle täysin mielenkiinnoton esitelmä ei palvele Suomen ulkopoliittisia intressejä, vaan päinvastoin vahingoittaa niitä. Usein arvaamattoman paljon.
Vanhasen esitys kielellisestikin heikko
Osallistun usein edellä mainittujen tutkimuslaitosten ulkopoliittisiin esitelmätilaisuuksiin. Korkeatasoista esitelmää ei vaivaa vieraskielinen ääntäminen, jos esitys muutoin on sujuva ja asianomainen hallitsee aihepiirinsä ja osaa esittää viestinsä. Kuulija ei saa hyvää vaikutelmaa, jos esitelmöitsijä visusti tuijottaa vain omaan tekstiinsä eikä hallitse kunnolla edes asianomaisen kielen sisälukua. Kuulijoissa herää kysymys, mitä tarkoitusta esitelmöitsijän esiintyminen palveli. Eikö asianomaisella maalla ole parempia kykyjä? Onko maan politiikkakin tällä tasolla?
Sekä pääministeri Vanhasen että ulkoministeri Kanervan esitykset olivat valitettavasti edellä kuvattua tasoa. Pääministerin osalta oli kysymys sekä aihevalinnasta että esityksen tasosta. Mitä Suomen intressiä palvelee se, että pääministeri esitelmöi ilmasto- yms. ongelmista hallitukselle, jolle tämä kysymys on lähes täysin merkityksetön.
Tämä oli myös varapresidentti Dick Cheneyn tapaamisen pääteema. Mikä tarkoitus pääministerin esityksellä oli, jos tämä aihepiiri on varapresidentille samantekevä, jopa suorastaan vastenmielinen? Oliko se suomalainen viesti siitä, mitkä ovat pääintressimme? Mutta jos Yhdysvaltain tuleva hallitus onkin toista maata? Jos kuvitellaan, että mahdollisesti tuleva demokraattinen hallitus jo noteerasi tämän, olemme todella pilvilinnoissa.
Pääministerin kielellinen esitys oli valitettavasti erittäin heikko, mikä herätti kysymyksiä siitäkin, missä maailmankartalla Suomi oikeastaan sijaitsee.
Jos pääministerimme on älykäs ja taitava poliitikko, miksi me emme ole päässeet pitemmälle kansainvälisen imagomme suhteen?
Kanervan esitys vielä heikompi
Ulkoministeri Kanerva on ulkopolitiikkaamme ”ammattiministeri”. Häneltä saamme vaatia pääministeriä enemmän ulkopoliittisissa asioissa. Mutta tämä huomioon ottaen Kanervan esitys oli vieläkin heikompi. Sisällöllisesti ministerin viesti oli suurimmalta osin aikaisemman toistoa. Esitys ei sisältänyt kiinnostavia arvioita mahdollisesta tulevasta kehityksestä, EU:n ”todellisista” ongelmista tai tulevaisuuden ongelmista - Suomen tulevista haasteista puhumattakaan.
Jos näistä asioista ei haluta keskustella, hyvä on. Mutta silloin ei pidä pyytää esitelmätilaisuutta Wilson Centerissä. Onko tällaisen logiikan hyväksyminen suomalaisille poliitikoille niin ongelmallinen? Eräs Wilson Centerin tuttava tuttava arvioi jälkikäteen, että ulkoministeri ilmeisesti on aika nuori, kun hän viljelee sanontoja ”I and me” varsin iloisesti oltuaan tehtävässään vain muutaman kuukauden. Poliittisesti ehkä valitettavampaa oli se, kun ulkoministeri antoi niin keskeisen sijan omalle tulevalle panokselleen Etyjin puheenjohtajana, ajankohtana jolloin Venäjän suhtautuminen tähän järjestöön on kuin muuri, joka voi aueta vain huomattavien myönnytysten kautta. Ja näiden myönnytysten puolesta puhujana jälleen kerran olisi Suomi - vastoin EU:n enemmistön mielipidettä. Käsitämmekö lainkaan, mitä muu Eurooppa meistä tässä suhteessa kriisin tullen ajattelee?
Painavin, ja valitettavin osoitus Kanervan epäonnistumisesta oli kahden kuulijan keskustelu esitelmän jälkeen. Toinen totesi ” this is the most dissapointing performance I’ve experienced here” - olen pettyneempi tästä esityksestä kuin koskaan aikaisemmista.
Häkämies onnistui
Puolustusministeri Häkämiehen esitelmä, josta olen jälkeenpäin kuullut CSIS-tuttaviltani, oli esitetty verrattain hyvin, ja oli myös mielenkiintoinen, koska ministerin käsitys poikkesi nykyisestä puolustus- ja sotilasstrategisesta näkemyksestä, joka on kehittynyt puolustusteknologian uudistusten myötä.
Asia kiinnosti tutkijoita ja loi vaikutelman, että Suomen puolustusvoimat, strategiastaan huolimatta, on pysynyt kehityksessä mukana. Käsitykseni mukaan tämä oli myös esitelmöitsijän tarkoitus. Mielenkiintoista on että Suomessa noussut häly puheen ”korrektisuudesta” on raportoitu Yhdysvaltain suurlähetystön kautta Washingtoniin. On myös pohdittu, kuka oikeastaan edustaa suomalaista näkemystä, pääministeri ja ulkoministeri vaiko puolustusministeri.
Kirjoittaja on entinen Suomen Yhdysvaltain-suurlähettiläs, joka työskentelee edelleen Washingtonissa.
RICHARD MÜLLER
Julkaistu 4.3.2008 1:31:47
Vastaukset 2
Vanhimmat
Loistava ja lahjomaton analyysi Suomalaisten poliitikkojen tasosta. Tosin kyllä ihmiset tämän tajuavat, mutta ovat jo täysin voimattomia. Suomessa lahjakas aines on jo vuosia syrjaytetty korkeilta paikoilta mitä ihmeellisimpien verukkeiden nimissä. Tilalle on tullut katupojan ilmaisu ja äly. Tietyn jo tyhmyyden palvonan saastuman valtaeliitin perseennuolemisesta on tullut ainoa keino päästä korkealle tässä maassa. Kaikki terävät kriitikot on tapettu jo aikaa sitten. Suomi on oikeasti pahassa kusessa. Poliitikoiksi on valikoitnut jo liikaa onnettomia typeryksiä. Ne terrorisoivat jo tätä maata tyhmydellään. Vahasenkin jutut kertovat sen, että hän on Tatun poika. Älyn lahja ei sitä sukua leimaa. Ja Kanerva, semmonen humppaveikko, joka tujottelee vieölä ulkoministerinäkin naisten haaruja ja tissirakoja. Onko se filosofisen sivistyksen tai suuren älykkyyden merkki? Kyse on katupojan henksestä tasosta. Ei muusta. Semmosten päälle kuseskellaan kansainvälisillä areenoilla. On lisäksi naurettavat kun ministerit eivät osaa edes englantia. Sitten ne kannattavat vielä pakkoruotsia eli Suomen suistamista entistäkin syvempään tyhmyyden suohon.
Aivan uskomatontahan on ollut tämä lehdistön suhtautuminen mm. Ilkka Kanervan käynteihin Condin päiväkahveilla.
USA:ssa on hallitus, joka on unohtanut omat jalot periaatteensa ja perustuslakinsa käyttäen keppihevosenaan terrorismin vastaista taistelua. Jos USA olisi pienehkö öljyvaltio, niin USA olisi jo aikoja sitten julistanut sen roistovaltioksi ja pommittanut sen pääkaupungin. Kidutuksia, laittomia vangitsemisia, liittolaisten lakien tietoista loukkaamista kyydityslennoillaan jne.
Nyt kun Eki on arvostellut tuollaista eikä päässyt valokuvaan Condin kanssa uudestaan ja Ike pääsikin, niin Ikestä tehdään jotain ihmeellistä sankaria. Uskomatonta?
Ville "Saulin poika" Niinistö kirjoittaa myös osuvasti viitatessaan tuohon Müllerin kolumniin:
http://villeniinisto.blogspot.com/
"Pohjanoteeraus oli se, kun ministeri Kanerva kertoi Iltalehdessä naureskelleensa senaattori McCainin kanssa siitä, että "Yhdysvaltain tuleva presidentti pitää sitten Suomen maailmankartalla." Kuulostaako tutulta 1970-lukulaiselta ajattelulta, ilmansuunta on vain vaihtunut? Minkä kuvan tämä antaa McCainille Suomen poliittisen johdon ammattitaidosta? Ministeri Kanerva on taitava poliitikko, ja häneltä on lupa odottaa enemmän.
Myös medialta on syytä odottaa enemmän. Iltapäivälehdet keskittyvät kuolaamaan ulkoministeri Kanervan ja Secretary of State Ricen tapaamisen kivoista kuvista ja tunnelmasta. Eikö heidänkin kannattaisi soittaa edes yhdelle Yhdysvaltain johtavalle turvallisuuspolitiikan asiantuntijalle kysyäkseen, mitä kuvauksellinen ulkoministerimme sai vierailullaan todella aikaiseksi?"