Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Posliini

Paras tapa ajella posliini? Olen ajellut ennen terällä, mutta ihoni alkaa kutisemaan ja punoittamaan.
21919
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Saisipa nähdä sinun nuoren naisen posliinin. Se on kauneimpia näkyjä maailmasa näin miehen silmin kun joka poimu ja viiva näkyy, tulee kova halu lipaista antaa sille pusu ja nuolaista sitä, WAU!

Äänestä

Itsekin kärsin ennen tästä kutinasta, punoituksesta ja näpyistä ja kokeilin eri juttuja karvojen poistoon.

Parhaaksi tavaksi olen kuitenkin kokenut sen, että poistan ensin näkyvimmän sängen Veet-voiteella. Tämä ei ainakaan itselläni poista kaikkia karvoja, mutta osan kuitenkin. Tämän jälkeen pesen loput voiteesta ohjeen mukaan suihkussa pois. Suihkun jälkeen sheivailen Gilette 3:lla loput karvoista pois. Myös vastakarvaan onnistuu tällöin, ainakin minulla.

Tärkeintä on ettei paina terää liikaa. Joskus alkuvaiheessa kuvittelin, että snki lähtisi paremmin pois mitä enenmmän voimaa käyttää, mutta tämä vian pahensi sheivailusta johtuvia näppyjä. Kun vetää ihan juuri ja juuri ihon pintaa pitkin painamatta juuri ollenkaan, niin lähtee hyvin. Eikä tule näppyjäkään.

Lopuksi vielä levitän ohuelti Bebanthenia tai vastaavaa voidetta ajellulle alueelle.

Tämän olen itse kokenut parhaimmaksi tavaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


neitsyt1987 kirjoitti:

Paras tapa ajella posliini? Olen ajellut ennen terällä, mutta ihoni alkaa kutisemaan ja punoittamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu