Onko tavallista, että heti kuukautisten loputtua pimpin haju ja maku on tavallista voimakkaampi, hiemn kuin raudan makuinen? Viikon sisällä muuttuu taas namiksi.
Tytöt
kertokaa
41796
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
se veren maku.
Eiväthän ne tytöt nuole itseään (lesboja on kuitenkin aika paljon vähemmän suhteessa kuin heteroita.).. Miestenhän sen pitäisi tietää.
Ei pelkästään kuukautiset, vaan esimerkiksi se, mitä nainen on syönyt, vaikuttaa pimpsan makuun. Selkeästi havaittava maku on esimerkiksi sen jälkeen kun nainen on syönyt vaikkapa raakaa sipulia. Samoin tupakointi tuo oman makunsa. Nämä kaksi eivät ole sieltä parhaasta päästä. Onhan sellaisiakin ruoka-aineita, jotka selkeästi kuulemma parantavat pimpsan makua, mutta ei nyt tule juuri mieleen. Ja tietty jos arastelee sitä makua, niin pienet ruokaleikit auttavat kummasti. Kun pimpsukkaan levittää mansikkahilloa tai jotain kinuskikastiketta, niin sitä kun aikansa nuoleskelee sieltä pois, niin ihan huomaamatta pian nuolee paljasta lihaa, eikä se ole enää ollenkaan niin epämieluisaa... ;)
Sitä paitsi kun aikansa nuolee, niin sieltä alkaa tulla enemmän ja enemmän sitä luontaista liukuvoidetta, joka on kyllä enimmäkseen aika namia. :P
Niin, pimpin maku on kyllä niin hyvä ettei siinä mausteet ekana tule mieleen. Parasta on 'au naturel' eli vesipesun jälkeinen vittu. Jotenkin tekee hyvää saada painaa huulet klittaria vasten ja imaista häpykieli kunnolla súuhun. Katkarapu voisi olla vastaava?