Etsin "kohtalotovereita", olen varattu neito, ollut jo 5-vuotta, mutta viime aikoina eräs ihastus on pistänyt pääni ihan sekaisin. Silmäpeliä ollut hänen kanssa kauemmin jo, jotenkin aina olen kuitenkin siitä yli päässyt, mutta nyt tuntuu etten voi tunteilleni enää mitään. En pysty peittämään niitä. Olen todella ihastunut, en ole kuitenkaan lähestynyt tätä ihastuksen kohdettani tms, mutta hän pyörii päässäni koko ajan.. Kaipaisin samassa tilanteessa olevista juttu kaveria... Sillä en voi tästä edes puhua kellekään.
Ihastus sekoittaa pään!
varattu..
237035
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
...tietämättään headmixereitä! Tiedätkö, onko vaikutus molemminpuolista?
Toivottavasti tunteesi ovat enimmäkseen myönteisiä.
...Toivottavasti jaksat, auringonpaistetta arkeen.
en loukkaa sanomalla NIIN
t:muotti
haluaisin kuulla jos olisin jonkun pään saanut pyörälle. Se nyt ei kyllä ole edes mahdollista mutta yksi nainen on saanut omani aivan pöyrälle.
Ei onneksi vielä pöydälle.
En usko, että hän tarkoituksella sekoittaa päätäni, luulen hänenkin olevan jollain muotoa ainakin kiinnostunut minusta! :)
Itselleni kävi samoin pari vuotta sitten. Ihastuin erääseen mieheen, vaikka olin kihloissa. Tiesin itsekin että minun olisi pitänyt lopettaa "suhde" (meistä tuli kaverit) ajoissa, koska tunnen itseni ja arvasin että viaton ihastus muuttuu rajummaksi jos sitä itse ruokkii. Ja niinhän siinä kävi. Lopulta tunsimme kummatkin samoin ja silloinen kihlaukseni purkautui. Sopivan ajan kuluttua erosta aloimme seurustella ja olemme yhdessä edelleen :) Itselleni se oli hyvä vaihtoehto (edellinen suhde oli jo kasaan kuivunut), mutta jos sinä haluat päästä eroon ihastumisen tunteesta, niin älä ainakaan ruoki sitä lisää alkamalla jutella/lähentyä tämän miehen kanssa.
Toivottavasti oli apua!
älä ota poppaa
http://www.youtube.com/watch?v=-dqHbs_dMfU
Itsestä tuntuu, että aina kun nykyisessä suhteessani menee huonommin, haluan palavasti ottaa yhteyttä ja tutustua tähän ihastukseeni. Ruokin tosiaan itseäni.. ENKÄ halua päästä eroon edes tästä tunteesta, sillä silmäpeli hänen kanssaan tuntuu pelastavan jokaisen päiväni..
Mun ihastus on kestänyt nyt 5 kuukautta ja olen naimisiin menossa ensi kesänä :o//
IHastukseni on itse naimisissa, ja tunne on kuitenkin aika yksipuolista. Alussa mieskin oli selkeästi ihastunut ja välittää edelleen, mutta kun kysyin mitä hän minulta haluaa, vastaus oli että mukava työkaveri. Mä olen ihan rikki. Huono omatunto kalvaa, koska haaveiluni on saanut minut vieraantumaan omasta miehestäni. Seksuaalinen vetovoima tätä miestä kohtaan on aivan jotain järjetöntä. Huono omatunto myös siitä, että en ole koskaan edes ajatellut pettämistä ja nyt en tiedä mitä tapahtuisi, jos tämä toinen mies ojentaisi kätensä. Raastaa myös se, että mies aloitti silmäpelin ja tuijottaa aina silmiin kun vain mahdollista on. Näen hänen halunsa välillä silmistä.
Silti mä olen samalla rikki siitäkin, että mies ei vastaa tunteisiini samalla tavalla. Mulla on lapsiakin, hänellä ei. En tiedä onko mulla joku kriisi. Jos ei aiemmin ollut, on ainakin nyt.
siitä ihastumisentunteesta tulee riippuvaiseksi. Älä ruoki sitä, jos et halua olla henkisesti riekaleina.
Tiedän miltä tuntuu etsiä toisen katsetta, sitä ihan masentuu jos toinen ei osoita huomiotaan..
Rikki siinä menee, sydän muskana, epätoivoista haikailua.
Ja ei auta, jos miehestä ei ota selvää, vaan kysyä pitäisi. Silti on tunne, ettei siitä mitään kuitenkaan tulisi, joten masentaa vielä enemmän :(
Pääni pani pyörälle työpaikalta yks mies, aika tavallinen, mut silmät ja hymy vei jalat alta.
Sen katseet, piitkät katseet sai tän "tytön" sekasin.. Tais jotkut työkaveritkin huomata et meijän välillä oli joku yhteys.
Noh, aatelin et mies on varattu, luulin et se ties et minulla oli mies ja lapsi. Sen kun sai tietää alkoi vältellä.. no muutama kuukaus meni ja alkoi katsella taas.. Mä itse olin ihan pihalla, ikinä en oo sellasessa tunneryöpytyksessä ollu.
Millon itket illat, välillä kun se hymyili niin leijailet taivaissa, jalat meni alta kun näkikin vaan sen miehen mutta suurimmaks osaksi kipua ja tuskaa..
Just kun aatteli et kaikki on hyvin, aattelin et jos jotain tapahtuu niin tapahtuu, en enää odottanut sitä vaan ajattelin et ajan kanssa, mihis meillä on kiire... aika loppu. Ihastus vaihto työpaikkaa. Eka kuukaus meni et vaistomaisesti katseli paikkoihin jossa sen ennen näki, ja sitten tajus ettei se siellä enää olekkaan. Kyyneleet valui pitkin poskia monta kertaa. Nyt oon enää vihanen, itselleni ja sille.. no voin kai olla muutamasta asiasta kiitollinen.
Totuus on että ihastus hämärti tajunnan, tunteet teki elämästä helvetin, mitä tunsin sitä kohtaan tai mitä halusin en tiedä vieläkään.. en ole ikinä kokenut mitään vastaavaa! Mut tosiasia on että olen päässyt sen yli, kiitos hänen että otti ja lähti ei siitä muuten olis päässyt. Luulin että kuolen ikävään mut onneks oon taas ihan "normaali".
Nyt oon sit koukussa näihin palstoihin =D =D =D
Siinä lyhyesti mun tarina.
Tämä tarinasi on kuin minun.. Tiedän ihastuksestani sen verran, että hänkin on varattu. Mutta ne silmät.. ja jotenkin saan siitä jotain kun näen hänet.. ja kuten kirjoitit itsekin vieraannun omasta miehestäni.. Vaikea tilanne kaiken puolin.. ja joka päivä olis haluja mennä katsomaan ne silmät.. Mulla on aina sellaisia kausia ollut, milloin tekee enemmän mieli, milloin vähemmän, ja nyt pari viikkoa ollut ihan mahdotonta. Kun uskaltaisi niin haluaisin kysyä häneltä.. jotenkin vain odottaa että sielä tulis jotain vinkkiä enempi.. etten tee itseäni tyhmäksi. Mies siis kaupassa töissä, jossa minä aina käyn...
Mulle itellekin kävi juuri noin. Meidän välillä oli ns. henkinen yhteys; paljon oli jo "sanottu", vaikka sanaakaan ei vaihdettu. Pahinta oli se, kun toinen vain lähti työpaikasta eikä sanonut mitään. Sama kuin jättäisi jonkun eikä sanoisi sitä. Kesti ikuisuuden tajuta, ettei toinen enää palaa. Jättää nyt ihminen noin yksinään pyörittelemään asioita ja kysymyksiä, kun asian selvittäminen olisi vienyt vain pienen hetken.
Sitä vaan mietti et miks, kuunteli mitä muut siitä puhui, koitti selvittää lähdön syytä mut en kehdannut keltään kysyä.. En voinut kuin syyttää itseäni.
Se sanaton yhtys mikä meillä oli, ja se mitä tunsin sitä kohtaan oli ihan käsittämätön.. Ne katseet viimesenä päivänä kun nähtii.. luulin et kaikki oli jo niinkuin ennenkin mut seuraavana päivänä kuulin et se oli lähteny =( Jätti ihan ypöyksin sanomatta mitään. Se oli aika jysäys.. En uskonut selviäväni siitä. En tajua miten joku ventovieras ihminen voi saada mussa tollasia tunnepurkauksia aikasiks. Onhan toi aika ankeeta puurtamista nykyään ilman häntä, mut toisaalta paljon helpompaa.
Ikävä vaan huomata etten kuitenkaan merkinnyt hälle yhtään mitää.
Ihan sama juttu kun sullakin. Ainoa erotus on se, että olen kyllä jo vanhempi rouvashenkilö.
Olen aivan järjettömällä tavalla ihastunut erääseen mieheen työpaikallani. Taistelen joka päivä hillittömästi itseäni vastaan, että pystyn pitämään naaman peruslukemilla ja sormet irti kännykästä, sähköpostin lähettämisestä puhumattakaan. Tämä ei saa tulla ilmi ikänä, koskaan, milloinkaan!
Ihastus on yksipuolista, vaikka tuo toinen osapuoli kyllä tekeekin kaikkensa ruokkiakseen minua. En tiedä, onko se kaikille sellainen vai onko se tajunnut jotain tapahtuneen minussa. Muhun vaan NIIN uppoaa sen jutut. Ehkä se nauttii saamastaan huomiosta. Suorastaan paistettelee siinä.
Hirveä epätoivo. Melkein itseäkin hävettää, saati sitten,jos joku saisi tietää. Huh huijaa.
..kuka ihastumisen kohteeksi osuu? Näitä lukiessa huomaa outoa jahkailua, vaan ei toimintaa. Ainakin tuntuu siltä, että on joskus jonkun kohteena lähinnä pakotienä, enkä aidosti lämpimien tunteiden kohteena.
sun jutussasi..:)
Jotenkin minusta ainakin tuntuu, etten edes halua päästä hänestä irti.. saati hänen silmistään. Hän piristää päivääni ja nykyään tulee jopa uniini.. Tekis mieli jotenkin kysyä häneltä jotain, mutta en uskalla. Kun tarkemmin mietin meillä on ollut silmäpeliä ainakin jo 2-vuotta. Hän saa minut ihan sekaisin.. mutta jotenkin siitä kokee häpeää.. tästä ei voi edes ystävälle kertoa.. ja vaikeaa on näitä tunteitakaan kätkeä, tosin pakko..
En minäkään haluaisi päästä irti, mutta on aivan pakko, jos meinaan tässä työssä jatkaa. Toinen mahdollisuus on livistää johonkin hevon kuuseen.
Mullakin tuli uniin tämä henkilö ja koko ajan hän pyörii päässä ja mielessä niin, että tuntuu jo pakkomielteeltä. Pelkään pollani puolesta.
Nyt on pakko pakittaa, aatella järjellä. Ei tämmöstä voi olla. Minähän olen kunniallinen, avioliitossa elävä ihminen. Niinkuin on tämä ihastukseni kohdekin.
Sitäpaitsi tämä on ihan turhaa, ei hänellä ole mua kohtaan mitään tunteita. Sehän tässä kaikkein pöllöintä onkin. Tunnen itseni teinitytöksi tuntemuksineni, vaikka oon jo melkein viiskymmentä. Pöö. Sanokaa nyt joku järjen sana mulle, että tokenen tästä.
Mun tekis mieli taas ekana selvittää hänen tunteet, ennenkuin pääsen eroon tästä.. Kunpa uskaltaisin mennä joku kerta, kun hän pääsee töistä odottaa.. Mulla välillä järki sanoo ei, mutta nää tunteet on tällä kertaa tosi vahvat, tuntuu ettei millään pääse ajatuksistaan pois. Mies vielä katsoo joka kerta minua niin syvälle silmiin, että hyvä kun jalkani kantaa.. koita sit irti laskea.. Ja pahinta tällä hetkellä kun en tiedä hänen ajatuksistaan, onko tää jotain peliä vai onko hänellä edes jotain tunteita..
Epätietoisuus on pahinta. Mitä tapahtuu, jos hän vastaakin tunteisiisi? Oletko valmis siihen, mitä se tuo tullessaan?
En tiedä, mitä huonommin oman miehen kanssa menee niin tuntuu, että olen valmis. Ja haluaisin, sitten taas kun oman miehen kanssa menee hyvin niin en välttämättä halua. Mene ja tiedä...
Jo kauan sitten koin myöskin tällaisen järjettömän ihastumisen ja sillä kertaa mopo karkasi käsistä. Myös mies ihastui minuun ja silloin mentiin eikä meinattu. Aikansa sitä riemua ja herkuttelua kesti, kunnes jäin kiinni kotona.
Sitten alkoikin alamäki. Ihastukseni häipyi siitä paikasta omille teilleen, eli siinä nähtiin sen suhteen vakavuus hänen puoleltaan. Kuvittelin kyllä toisin. Mieheni mietti, lähteäkö vai jäädä. Hän jäi ja rakensimme kaiken tyhjän päältä uudestaan. Tästä on aikaa jo viisitoista vuotta.
Mitä tästä opin? Pettänyt en ole tämän jälkeen, mutta nyt pelottaa, koska olen taasen tosi ihastunut. En usko, että tässä on todellista vaaraa sikäli, että vastapuoli ei ole ihastunut minuun. Pettynyt olen itseeni, kun en osaa pitää tunteitani aisoissa. Enkä halua oikeasti, että mitään tapahtuu koskaan.
Mieheni kanssa pärjään nykyään hyvin enkä voi enää tuottaa hänelle pettymystä. Kriisi silloin aikanaan teki loppujen lopuksi meille hyvää sikäli, että kävimme kaiken läpi silloin juurta jaksain, syitä ja seurauksia pohdiskellen. Aikaa kului vuosia siihen prosessiin.
Tässä on syy, miksi haluan eroon tästä ihastumisen tunteesta, vaikka niin ihanaa toisaalta onkin olla lätkässä.
Ihmetyttää vain,että miksi taas näin kävi. Eihän pitäisi olla mitään syytä. Mitä kaipaan?
Mun ihastuksen kohteella on kai jotain tunteita minua kohtaan, mutta selvästi ei ole valmis pettämään. Mä olen säikähtänyt omia tunteitani, koska en tosiaan tiedä olisinko valmis oikeasti pettämäänkin. Järki on ihan sumeana.
Jostain kai tämä kertoo suhteen tilasta ja mä olen naimisiin menossa..Ihan älytöntä, mutta omaa miestäni en ole valmis kuitenkaan menettämään. Kaksi lastakin on meillä.
Mä en tajua miksi en vaan voi päästää irti, vaikka mies on sanonut, että haluaa minusta vain työkaveruutta. Silti katseet sanoo enemmän kuin tuhat sanaa. Perkele!