loppuu ko

olen tässä miettinyt vanhemmiten että loppuuko kummin velvollisuudet siihen kun lapsi täyttää 15 tai 18v. omat kummini ovat olleet pienestä pitäen osa elämääni vaik eivät asu samalla paikkakunnalla, mutta on soiteltu ja vierailtu yms. nyt sitten kun tulin täysi-ikäiseksi tuli totaali hiljaisuus. ihan kuin minulla ei enään edes olisi kummeja. onko kummeille joku ikäraja josta en tiedä? itse kyllä olen ajatellut mielessäni pitää kyllä yhteyttä kummilapseeni niin kauan kuin henki pihisee. mitä mieltä muut ovat?
5871
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

...ottanut kovinkaan vakavasti. Ennen 1900-lukua elämä oli vaarallista ja lapset saattoivat jäädä orvoiksi pieninä. Sosiaaliturvan puuttuessa kummien velvollisuus oli huolehtia orvoista.

Nyt kummit ovat olemassa vain sitä varten, että kastajaisissa kirkon rituaalit sitä edellyttävät. Kummit ostelevat varallisuutensa mukaan kummi- syntymäpäivä- ja joululajoja. Rippilahja oli viimeinen lahja minkä ostimme kummipojallemme. Emme ole tavanneet häntä kolmeen vuoteen, emme enää edes vaihda ystävänpäivänkortteja nykyisin.

Kuvittelen kummisuhteen olevan monella samanlainen.

Äänestä

tietysti siitä, millainen suhde kummeilla ja lapsella on. Monet "pakkopullakummit" kokevat, että kummius loppuu kun lapsi tulee täysi-ikäiseksi. Jos taas kummien kanssa on syntynyt aito vuorovaikutuksellinen ihmissuhde, ei se ihmissuhde tietenkään mihinkään katoa vaikka kummilapsi ei enää lapsi olekaan. Ehkä sitten itse kummilapsikin voi ottaa suurempaa vastuuta yhteydenpidossa ja kertoa heille, että haluaisi yhä kummiuden jatkuvan, ainakin aikuisten välisenä ystävyyssuhteena.

Äänestä

Kyllä kummius on elinikäinen sitoumus. Näin ainakin periatteessa, toki elämä vie joskus mutkaisia teitä. Mutta varmaa on, että kummiutta ei ole missään ajallisesti määritelty, se on ja pysyy.

Äänestä
  • kummin "velvollisuus" loppuu rippikouluun. Se on sitten ihmisten omassa mielessä päätettävä, miten sen jälkeen menetellään. Itse olen pitänyt omiin kummeihin yhteyttä koko ikäni, nähdä ei juuri koskaan, mutta edelleen lähetän joulukortin "kummeille" vaikka velvollisuus onkin jo loppunut.

    Äänestä

ilmaisee sitä miten yleensäkin ihminen arvostaa muita ihmisiä ja millasia sen ihmissuhteet on. Hakeeko se muista lähinnä hyötyä ja kun sitä ei ole, niin unohtaa. Eli kyllähän kummi voisi olla väleissä kummilapsen kanssa, kun on vauvasta saakka tuntenut tämän. Se olisi aika loogista.

Mutta näinhän ei todellisuudessa ole, monet ei välitä pätkääkään, ei edes välitä tavata lasta enää ristiäisten jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pettynyt omiin kumeihinsa kirjoitti:

olen tässä miettinyt vanhemmiten että loppuuko kummin velvollisuudet siihen kun lapsi täyttää 15 tai 18v. omat kummini ovat olleet pienestä pitäen osa elämääni vaik eivät asu samalla paikkakunnalla, mutta on soiteltu ja vierailtu yms. nyt sitten kun tulin täysi-ikäiseksi tuli totaali hiljaisuus. ihan kuin minulla ei enään edes olisi kummeja. onko kummeille joku ikäraja josta en tiedä? itse kyllä olen ajatellut mielessäni pitää kyllä yhteyttä kummilapseeni niin kauan kuin henki pihisee. mitä mieltä muut ovat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu