menee nopeasti ohi...niin kuin aina ennenkin on mulla käynyt.
eniten epäilyttää
se että se
191138
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ihmettelen itseäni, ei mene ohi, jatkunut vuosia, vuosia.
ihmeellisen kauan..pistää miettimään...voisko
tänäänkin, hipaisu etäisyydellä
menee ohi vai toisella, vai molemmilla. Mitä pelkäät?
ohi..ja sitten puhutaan taas säästä.
koskaan mitään pitkään
mutta ei se ihan noin yksinkertaista ole. Tai ehkä se on??
Kulissiliittofobia pahimmasta päästä.
ja hellyyttä niin paljon, että kulissit sortuu..:)
;) .
koska tuota sinä tarvitset..loppuu ne kulissit sultakin
tulee liikaa kysymyksiä mieleen, mutta olet kultainen :)
Hyvää yötä!
ja nukuhan hyvin.
Olet ilmeisesti nainen joka uskoo parantavansa tunnevammaisen miehen "kaiken kestävällä rakkaudellaan"? Miehen oma liitto kun on kulissi ja sinä rakastaisit hänet taas rakastavaksi ihmiseksi..
Mietipä realiteetit kohdilleen. Mies sanoo ettei tunne ketään kohtaan pitkään mitään. Siitä kielii jo se, että omassa liitossa menee huonosti. Kun kiinnostus lakkaa, se lakkaa. Mies ihan aiheellisesti pelkää (tietää) että se lakkaa pian sinunkin kanssasi kun yhteen menette. Eikä siinä SINUN rakstamiset auta, kun se tunne nimenomaan loppuu miehen puolelta.
Kuinkakohan kaiken kestävää ja parantavaa se sinun rakkautesi on siinä vaiheessa kun miehen kiinnostus lakkaa ja uusi (sala)nainen tulee kuvioihin? Joka taas luulee "pelastavansa" miehen rakkaudellaan, jota sinä niin kylmänä puolisona et osannut vain tarjota...
Ja kehä kiertää. Mistä tämä naisen "parannusvietti" oikein tulee? Luulenpa että parisuhteissaan parhaiten pärjäävät (oikein valitsee) ne, joilta tämä "rakkaudella parantamisen" illuusio puuttuu.
Jos toinen etukäteen sanoo jo että tunne aina haalistuu nopeasti (alkujännitys poistuu), eikö se jo tarkoita sitä, ettei toinen ehkä tunne rakastamista kuin sanana? Siinä ei auta kumppanin rakastan sinut ehjäksi -mentaliteetti vaan terapia.
mutta minulla ei ole mitään kulissiiittoa, sitä tässä yritän kertoa se olisi kauhein asia mitä voisin ajatella. Koko ajatus siitä saa minut toimimaan vastoin kaikkea järkevää ja olen mielummin yksin..fobia mikä fobia.
Pelkkä ajatus että oltaisiin yhdessä vain jostain muusta syystä kuin rakkaudesta puistattaa.
Mutta aina jäytää tämä tunne, eikä salli itselleen sitä rakastumista, kun epäilee sen kestävyyttä. Eikä samalla salli sitä toiselle, kun ei haluaisi satuttaa.
Haluaisin olla varma ettei kyse ole vaan ihastumisesta...miten voisi nähdä suoraan rakkauden arkeen, alkuhuuman ohi, että tietää että homma kestää.
Mutta olet oikeassa, en kaipaa "parantajaa", mutta oikeaa pyyteetöntä ja molemminpuolista rakkautta jakaisin mielellään oikean kanssa..kun vaan tietäisi.
en minä nyt oikeasti ketään paranna, kunhan rakastan. Mutta mistä sitä koskaan tietää, jos tuo joku on aina ollut väärien kanssa, ja meillä se olisi parempaa. Eihän sitä etukäteen voi tietää. Tuo nyt oli vaan kirjoittelua, eihän se edes oikeasti ollut se, jota ajattelen. Mutta tuli mieleen, että olen mä kerran yhden tunnevammaisen parantanut, se vaan siirtyi mulle se vamma..
taisi ketju mennä vähän solmuun, tuo toinen varmaan luuli että edellinen vastaa..
No ei vaan tiedä ja sama vamma on tännekin saatu.
Kulissiliitto ei ole kenenkää toive, mutta mistä sen voi titää etukäteen. Kun kohtasin uuden tunteen toiseen, se tuntuu niin täydelliseltä ja tähän ei sitten tarvitse tulla kolistelemaan! Jonkinmoisella ihmissuhde kokemuksella tiedän kohdanneeni henkilön, jonka merkitys on jotain käsittämätöntä.
se ikävä taipumus että ne toteuttavat itseään. Samoin kuin jos jollain on pelko että hänet aina jätetään niin jollain tavalla se heijastuu käytöksesta ja niin sitten tapahtuukin. Mikä sen sinulla saa aikaan että tunteesi aina kuolevat? Käyttäydytkö jotenkin niin että toinen alkaa suhteessa sinuun toteuttaa sellasta käytöstä joka saa sinun tunteet kuolemaan? Vai valitsetko sellaisia kumppaneita joiden kanssa niin väistämättä käy?
Sinulla kuitenkin on joku pitkäaikainen rakkaus niinkuin tuossa yllä jollekin vastasit. Onko niin että pelkäät alkaa suhteeseen ihmisen kanssa jota oikeasti voisit rakastaa ja valitset muita joita kohtaan et niin tunne, koska se on sinulle turvallisempaa? Eli tosiassa pelkosi takana onkin jätetyksi tulemisen pelko?
Ehkä olisi hyvä, että kertoisit näistä ajatuksistasi sille jota tässä aloituksessa ajattelit.
Minulla itsellänikin on vähän vastaavaa kokemusta, siis etten ihastu kovin helposti tai jos ihastun niin se hiipuu. Edellinen suhteeni oli sellainen että asetelma oli jo alkujaan sentyyppinen ettei tultu kovin läheiseksi. Ja se oli minulle helppoa ja mukavaa. Ihastuin toiseen, mutta se ei syventynyt ja sitten hiipui. Luulen että kyse oli siitä että toisen pintapuoleen voi olla ihastunut vain jonkin aikaa ja jos kumpikaan tai toinen ei uskalla päästää pintaa syvemmälle niin se jää siihen pintaan. Eli minun (ja sinun?) pitäisi panostaa siihen että on oma itsensä suhteessa muihin jotta tunne voi syvetä. Jos pelkojen takia ei uskalla, niin sitten siinä käy just niin että tunteet hiipuu. Eli pitäisi alusta asti olla rehellinen ja kertoa myös näistä peloistaan jotta ne eivät jatkossa toteuttaisi itseään.
suhteet on aina pitkäaikaisia, koska ajattelen, että sen suhteen on oltava se läheisin. Saa ja pitää olla oma itsensä. Ja lähelle on päästävä, tai syvälle. En siis ole aloittaja, tykkäsin vain sun viestistä.