Uutisclippi, IS04032008:
Hedelmäpelejä voi kohta pelata pankkikortilla
04.03.2008 20:28
"Raha-automaattiyhdistyksen peliautomaatteja voi
pian pelata pankkikortilla. Aamulehden mukaan Ray
asentaa sirukorttien lukijoita peleihinsä vielä
tämän kevään aikana.
Rahapelejä pääsee pelaamaan sirukortilla huhtikuun
alusta. Kortinlukijat asennetaan Aamulehden mukaan
aluksi suosituimpiin Jokeri-Pokeri-peleihin,
myöhemmin mm. pajatsoon.
Maksuvälineiksi kelpaavat aluksi vain Visa Electron
ja Osuuspankin Digiraha. Tulevaisuudessa lähes
kaikki pääsevät pelaamaan ns. sähkörahalla.
Luottokortti ei käy maksuvälineeksi.
Aamulehti kertoo, että kone ei päästä pelaamaan
alle 15-vuotiaita. Se estää myös liian suurilla
summilla pelaamisen.
Kortinlukija tulee tänä vuonna noin sataan peliin.
Muutaman vuoden kuluttua sellainen löytyy kaikista
Rayn lähes 20 000 pelikoneesta. "
Tämä uutinen vasta mielenkintoinen on, Ray
tekee parhaansa jotta peliongelmaiset pelaavat
viimeiset viellä pankissakin turvassa olevat
rahansa molokin kitaan. Kaupoissa olevia
automaatteja ei nykyiselläänkään ehditä valvoa
liian vähäisen
henkilökunnan vuoksi joita pelaavat jopa 5.v
pennut. Koska on viellä omituinen sääntö, että
'samaan perheeseen kuuluvan" henkilön kanssa
saa alaikäisetkin pelata luvallisesti niin kaupan
henkilökunta ei jaksa enään tapella
jonkin juristin kanssa moisesta asiassa.
Automaatit voisi siirtää Pelisalaihin joita Ray:lla
on, sisäänpääsyyn vaadittaisiin Passi /
henkilökortti & Casinokortti tai maksaa
kerran sisäänpääsyssä 5 EUR. Samalla
huolehdittaisiin että alaikäiset ei pelaa,
sekä valvoa tunnettujen peliongelmallisten
peluuta & rajoittaa sitä. Casinokortilla
on sormenjäljet & sisääntullesta verrataan
sirukortin sormenjälkeä omiin & esitetään passi
vastaanottovirkailijalle. Casinokortilla
myös maksetaan pelit automaatille sekä lunastetaan
voitot jotka automaatti maksaa kortille pelikassan
kautta saa sitten oikeaa rahaa haultuunsa jotka
otetaan Casinokortilta ulos.
Korttimaksaminen tuo myös ongelman, jos
kaikki pelaa kortilla niin voittokassaa ei kerry
tarpeeksi koneelle, myöskään On-Line Debit kortille
päin ei voi maksaa voittoja, ainoastaan veloittaa.
Jutun kohta että alle 15.v eivät Visa Electron
kortilla voisi pelata, on mielenkiintoinen koska
kortti ei sisällä käyttäjästään ikätietoja. Visa
erikseen kieltää korttiensa käytön
ikärajavalvontaan koska Visa säänöstön mukaan
käyttäjässä ei luovuteta ikätietoja, MOTO
käytäntöjä ei voida rahapeleihin soveltaa.
Ray pelit kortilla pelattaviksi
Feeder5
1
1112
Vastaukset 1
- Nimetön
jos meinaa korttimaksun mahdollistaa jätän välittömästi kantelun sekä eduskunnan, että eu:n oikeusasiamiehelle!!!! vitun ahneet kusipäät, pitäis raiskata ja hirttää noi ray ideoitsijat, niin ahneita ihmisiä ei monessa maassa ole
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on481511Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.64941Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30677- 87647
- 46618
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14615Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24591Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56584- 8579
- 44531
- 61525
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47523Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14511- 37506
- 47480
Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132469Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45419Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26409