Miten päästä alkuun?

Stenni

Tänään minua alkoi ahdistamaan. Katselin huonettani ja huomasin miten paljon olenkaan jemmannut kaikenlaista.

Olen jo pitkään halunnut muuttaa tyyliäni, mutta jostain kumman syystä en ole vieläkään ottanut sitä ensimmäistä askelta.
Tänään katselin vaatekaappiani ja huomasin surukseni, että suurin osa vaatteistani on ajalta kun kävin yläastetta, eli ovat arviolta 3-6 vuotta vanhoja. Ei ihme, että en tunne olevani ikäiseni, kun liikun ihmisten ilmoilla.

Olen 19-vuotias, 157cm ja 48kg. Olen lyhyt, enkä ole kasvanut senttiäkään seitsemännen luokan jälkeen. Kiloja on lähtenyt 6.
Jotkut vaatteistani ovat veljeni vanhoja. Hän on minua kolme vuotta nuorempi, mutta kaksi kertaa pitempi ja näin ollen hänen vanhat vaatteensa mahtuvat päälleni mainiosti. Lisäksi minulla on liuta t-paitoja, joita olen saanut sukulaisilta, jotka ovat reissanneet pitkin maita ja mantuja. Olen ehkä kerran näitä paitoja pitänyt, mutta en raaskisi niitä poiskaan heittää. Tiedän, että osa niistä on ollut kalliita ja jotkut(festaripaidat yms.) ovat ainutlaatuisia.

Tiedän tarkalleen minkälaisia vaatteita haluan. En vain kaupassa osaa niitä ostaa, vaan päädyn aina näihin samaisiin yläastetyylisiin vaatekappaleisiin - Huoh.
En myöskään osaa meikata, joten olenkin ajatellut ottaa kulmien ja ripsien värjäyksen. Olen vihdoin päättänyt myös suoristaa tämän kuontalon(luonnonkihara, maantienharmaa harakanpesä) - yllättävää, etten osaa edes hiuksilleni mitään tehdä.

Olen aina ollut vähän poikatyttö, mutta nyt haluaisin todella jättää tämän lapsekkaan tyyliin ja ottaa askeleen hieman aikuisempaan tyyliin.

Mutta.. Miten ihmeessä onnistun hävittämään kaikki vaatekappaleeni ilman kovia omantunnon tuskia? Minusta on sääli heittää menemään vaatteita, joita olen saanut lahjaksi vasta hetkittäin - Vaikka en niistä pahemmin pidäkään.
Entä minne tuuppaisin nämä riepuni? Kirpputorille?

Huoh.. Anteeksi pitkä vuodatukseni, mutta olen lopullisesti saanut tarpeekseni. En vain tiedä miten aloittaa tämä muutos.

8

731

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jepulis

      mee myymään kirpparille käyttämättömät vaatteesi tai myy ne huuto.netin kautta.=)

      Mielestäni sun pitäis käyttää just semmosia vaatteita joista oikeasti pidät eikä lähteä hakemaan tyyliäsi ainakaan ääripäästäkään, koska muuten sun persoonallisuus peittyy sinne alle ja just sitä pitäis korostaa. Eli jatkossa alat ostaa just sellasia vaatteita, joista oikeesti pidät ja joissa viihdyt, sanoivatpa ketkä mitä tahansa.=) Pikkuhiljaa hyvää tulee.

    • blobber

      Jep, eli heivaat ne vaatteet kirpparille, mistä et enää pidä.
      Sitten avaa silmäsi. Katso ympärillesi ja katso minkälaisista vaatteista tykkäät. Voit aloittaa vaikka surffaamalla netissä ja katsomassa minkälaisia riepuja julkkikset päällään pitävät. Kirjoita lista sellaisista vaatteista mitä tarvitset tällä hetkellä ja ehdottomasti ja mene shoppaamaan.
      Tee lista myös näistä muista ulkonäköön liittyvistä muutoksista (hiusten värjäys, leikkaus, kosmetologilla käynti) ja ruksaat aina yli kun olet saanut sen tehtyä.
      Nauti omasta seurastasi ja rakasta itseäsi (kehosi mukaanlukien). Pukeudu sellaisiin vaatteisiin josta pidät ja joissa tunnet itsesi seksikkääksi/kauniiksi.
      Ja muista panostaa itseesi. :)

      Toivottavasti neuvoistani oli jotain apua.

    • neuvotäti

      Hei!

      Kuulostaa tutulta. Jos valtaosa vaatteistasi tosiaan on noin vanhoja, on ehkä uudistuksen paikka. Tasan sinun iässäsi minäkin koin tyyliherätyksen. Siinähän ei ole kyse pelkästään maun muuttumisesta, vaan siitä että alkaa nähdä itsensä uudella tavalla. Silloin on ihan paikallaan uudistaa vaatevarastoa. Eikä se välttämättä tule edes niin kalliiksi. Tämä on kamala klisee, mutta totta: jos on hyviä vaatteita, niitä ei tarvitse olla kauhean paljon, koska aina löytyy jotain sopivaa päällepantavaa.

      Kysyit, miten voit hävittää suuren määrän vaatteita kerralla ilman omantunnon tuskia. No, sinähän annat ne varmaan joko hyväntekeväisyyteen tai myyt halvalla kirpparilla. Molemmat ovat fiksuja, hyviä ja "eettisiä" vaihtoehtoja, joiden ei pitäisi sattua omaantuntoon. Joku, joka tarvitsee/haluaa vaatteita enemmän kuin sinä, saa ne! Kaatopaikalle vieminen olisi ainoa, josta pitää tuntea syyllisyyttä :)

      Jos vaatteesi ovat hyväkuntoisia ja vähän käytettyjä, ne kannattaa laittaa myyntiin huuto.netiin. Siellä maksetaan joskus yllättävänkin paljon, jos sopiva ostaja löytää ilmoituksen. (Kannattaa laittaa ilmoituksia sinne urakalla, niin että järjestät tyhjän pöytälevyn ja siihen hyvän valon, jossa valokuvaat kaiken. Hyvät kuvat tekevät ilmoituksista paljon houkuttelevampia!) Sitten jos ne eivät mene kaupaksi, viet ne Pelastusarmeijalle tms keräykseen. Myymisestä tienaamasi rahat voit sitten käyttää uuden tyylisi rakentamiseen!

      Onnea tyylinmuutokseen!

      • Jimmy x

        Ja yksi keino joillekin vanhoille vaatteille on niiden "tuunaaminen" uuteen uskoon.
        Repii vaikka hihat jostain festari-paidasta pois ja ompelee paitaan jotain eri värisiä kuvioita somisteiksi tai mitä vaan, niin siitä saa "uuden" hienon paidan.


    • Nainen 39v.

      Jos et voi tai halua myydä vanhoja vaatteitasi kirpputorilla, niin tässä sulle vinkki:
      Pakkaa KAIKKI mahdolliset vaatteet, joiden käyttöä epäröit, laatikkoon tai jätesäkkiin ja tee se rankalla kädellä. Merkkaa pakkauksen päälle päivämäärä ja vie varastoon tai vinttiin. Käy vuoden päästä varastossa tarkistamassa pakkauksen päivämäärä. Jos on kulunut vuosi tai yli (eli kaikki vuodenajat on eletty läpi) etkä ole tarvinnut paketista yhtään vaatekappaletta, vie pakkaus AVAAMATTOMANA Uff:iin tai Pelastusarmeijaan. Et edes kunnolla muista, mitä siellä pakkauksessa oli. Tällä idealla olen itse pitänyt vaatekaappini ajan tasalla vuosikaudet. Onnea matkaan:-)

    • chise.

      älä heitä vaatteita pois! jos sulla on tilaa säilyttää, niin pakkaa laatikkoon ja vie säilytykseen. itseäni on harmittanut kun heitin 10 vuotta sitten iankaikkisen vanhoja vaatteita menemään, jotka olis ollut nyt just semmosia mistä tykkään.
      joskus 10 vuoden päästä kun avaat laatikon, muistelet, että täällähän on tämä paita ja tämä....

    • TTTTuunari

      Voit myös tuunata niitä sun vaatteitas vähän freesimpään kuntoon ;) Itse oon näin tehnyt ja rumasta, pienikauluksisesta, ylisuuresta t-paidasta on tullut kiva toppi tms. :) Eikä tarvi ees olla kauheen näppärä käsistään, jotta tällasen saa aikaiseksi! Vähän ku osaa leikata ja ommella, ni tulee jo tosi kiva kesätoppi/paita!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      94
      9257
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      57
      4826
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4511
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      53
      2833
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1546
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1336
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1276
    8. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1232
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      43
      1211
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      169
      1154
    Aihe