kulkukoirat vaeltavat kaupungilla

luulin jo että kulkukoiraongelma on saatu kuriin mutta kaupassa käydessäni törmäsin yhteen noin kymmenen koiran laumaan. kun menin kauppaan, ei koiria näkynyt. kun tulin kaupasta liimautui yhtäkkiä koko lauma kintereilleni. jostain roskakatoksen takaa ne ilmestyivät, ja väkisin pusseilleni nuuhkimaan ja vinkumaan. tottahan niillä nälkä on mutta en kyllä ala omia makkaroita niille heittelemään.
2308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

rauhassa astelin osukasta pitsoineni kotikoloani kohti,niin äh siinä ne oli edessäni kuolaava kulkukoiralauma.Suurin ja voimakkain vaati minulta piirakkaa, jota minulla ei ollut, pitsa ei kelvannut laumalle,vaan kävivät pusseihini käsiksi.Lupasin hakea huomisissa koko sakille mustienmakkaraa jos laskisivat irti pusseistani.No päästivät pitkin hampain.

Äänestä

missäpäin tollasia??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vesikauhu kirjoitti:

luulin jo että kulkukoiraongelma on saatu kuriin mutta kaupassa käydessäni törmäsin yhteen noin kymmenen koiran laumaan. kun menin kauppaan, ei koiria näkynyt. kun tulin kaupasta liimautui yhtäkkiä koko lauma kintereilleni. jostain roskakatoksen takaa ne ilmestyivät, ja väkisin pusseilleni nuuhkimaan ja vinkumaan. tottahan niillä nälkä on mutta en kyllä ala omia makkaroita niille heittelemään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu