Etsimme lastenhoitajaa kotiimme Espoon Laaksolahteen. Lapsemme ovat 4,5- ja 2-vuotiaita. Lastehoitajan emme odota tekevän muita kotitöitä lastenhoidon lisäksi. Ruoan teemme tai ostamme valmiiksi ja hoitaja vain lämmittää sen lapsille ja itselleen.
Työ alkaisi 7.4.2008 ja kestäisi vähintään puolitoista kuukautta, mahdollisesti pidempäänkin. Työaika olisi noin 40 tuntia viikossa ja tarkemmista työajoista voimme neuvotella ja toki joustaa myös hoitajan tarpeiden mukaisesti.
Palkka olisi 1500 euroa kuukaudessa tai sopimuksen mukaan.
Terhi Heikkonen
040 350 6444

Vastaukset 2
Vanhimmat
joten emme tarvitsekaan hoitajaa.
Moi! Nimeni on Anna, olen Karjalasta, Petroskoi - kaupungistä. Olen 21 vuotias. Olen jo yli 10 vuotta lukenut suomen kieltä, siksi vuosi sitten päätin lähteä suomenn parantaakseni suomen kielen taitoani ja tutustua suomalaiseen kulttuuriin. Olen nyt au - pairina suomalaisessa perheessa ja sopimus perheen kanssa loppuu kahden viikon päästää ja haen nyt muuta työtä. Au - pairina olen ollut kaksi kertaa. Yhdessä perheessä kaksi viikkoa kesäkuussa. ja sitten syyskuusta 7 kuukautta Munkkiniemessä Helsingissä. Haen nyt muuta työtä ja haluaisin olla lastenhoitajana Helsingissä tai pääkaupungin seudulla 6: kuukaudeksi. Syyskuussa haluan yrittää päästää opiskelemaan matkailu - alalle. Mulla on mahdollisuus asua Helsingissä ystävän kanssa. Kysykää, jos on kysyttävää. Voisin myöhemmin lähettää valokuvani.