Hei!
Olen jo vuosia seurannut tätä palstaa.
Haluaisin kertoa elämästäni silloin ja nyt.
Alusta siis...
Elin normaalia teinin elämää.
Koulun olin lopettanut jo muutaman kuukauden opintojen jälkeen. Valittu ammatti ei tuntunut ollenkaan omalta.
Tammikuussa jo 3 vuotta tuntemaltani hyvältä ystävältäni kutsun koti bileisiin.
Tulimme hyvin juttuun keskenämme ja aloimme seurustella. Aikaa kului ja asiat johtivat toisiin. Helmikuun puolessa välissä oksensin. En ollut oksentanut vuosiin edes humalassa ja tajusin tilanteen heti. Tein raskaustestin ja sieltähän se väsymyksen ja pahoinvoinnin aiheuttaja löytyi. Vauva.
Raskauteni sai aikaan valtavan myrskyn. Poikaystäväni vanhemmat kielsivät meitä muuttamasta yhteen, mummo syytti hänelle kostamisesta, äiti hymyili hiljaa. Sosiaaliviranomaiset painostivat ja painostivat. Minua. Lopulta poikaystäväni lähti.
Kului viikkoja ja tukihenkilön luonani käydessä itkin yksinäisyyttäni. Hän myönsi virheensä. Kaikki paine oli kohdistettu minuun. Isän olemassa oloa ei muistanut kukaan.
Kesäkuussa. Sain jo ennen koko episodia tapaamaltani mieheltä kutsun kahville. Olin siis 4 kuulla raskaana. (Tässä kohti muutin perhekotiin odotukseni ajaksi)
Tapailimme muutaman viikon ja kerroin raskaudestani. Alkuun mies oli shokissa, mutta jatkoimme tapailua. Vatsani kasvoi ja liikettä alkoi näkyä ja pikku hiljaa hän otti asian omakseen. Hänestä masu oli ihana ja olemukseni seksikkäin mitä hän oli koskaan tiennyt olevan.
Aika kului. Muutin ensikotiin sosiaalitoimen painostuksesta. Mies vieraili luonani lähes päivittäin vaikka välimatkaa oli 76km ja oli mukana synnytyksessä.
Tytön ollessa 3kk muutimme yhteen omistusasuntoon. Pieneen yksiöön. Vauvan hoito oli mukavaa ja pienet varpaat ihanat. Ja kakan laadun vaihteleminen mielenkiintoista. Raha oli tiukassa ja siivoaminen ei ollut minun juttuni. Kului 1,5 vuotta. Rakkaus oli muuttunut ystävyydeksi.
Kaikki oli tapahtunut liian nopeasti. Tunsin, että jotain oli vielä elämättä. Erosimme. Riidoissa.
Muutimme pienen tyttäreni kanssa omaan asuntoon.
Sovimme tapaamisista (joka toinen vkl, joka ke, yleensä useammin) ja vaipan käytön lopettelusta.
Rahan käytön ja omasta asunnosta huolehtiminen yksin oli alkuun hankalaa. Onneksi apuun riensi mummot, tädit, serkut, ystävät, tätien ystävät.
Koko suku kasvattaa. Toimii meillä.
Tänään: Minä 20, tyttö 3.
Tyttäreni on sosiaalinen, iloinen ja terve.
Isä on edelleen kuvioissa ja tapaa tyttöä säännöllisesti. Molempien menot otetaan huomioon ja kumpikin on valmis joustamaan.
Tyttö vierailee usein tädeillä ja mummeilla. Välillä saan ihan kiilata väliin saadakseni viettää aikaa tyttöni kanssa :)
Minä. Minä hain töihin hieman ennen kotihoidon tuen loppumista ja nyt työskentelen Suomen suurimmalla teleoperaattorilla jo kuudetta kuukautta. Tänään hain opiskelemaan ammattitutkintoa ja lukiota. Jonain päivänä valmistun opettajaksi.
Rahat on tiukassa. Puhelinlasku maksamatta, mutta miksi stressata. Olen onnellinen ja hei asioilla on tapana järjestyä ;)
Ai niin. Nuoruuttani elän joka viikonloppu. Usein jopa riipaisemalla kovat kännit ;)
Että näinkin voi käydä.
Olen jo vuosia seurannut tätä palstaa.
Haluaisin kertoa elämästäni silloin ja nyt.
Alusta siis...
Elin normaalia teinin elämää.
Koulun olin lopettanut jo muutaman kuukauden opintojen jälkeen. Valittu ammatti ei tuntunut ollenkaan omalta.
Tammikuussa jo 3 vuotta tuntemaltani hyvältä ystävältäni kutsun koti bileisiin.
Tulimme hyvin juttuun keskenämme ja aloimme seurustella. Aikaa kului ja asiat johtivat toisiin. Helmikuun puolessa välissä oksensin. En ollut oksentanut vuosiin edes humalassa ja tajusin tilanteen heti. Tein raskaustestin ja sieltähän se väsymyksen ja pahoinvoinnin aiheuttaja löytyi. Vauva.
Raskauteni sai aikaan valtavan myrskyn. Poikaystäväni vanhemmat kielsivät meitä muuttamasta yhteen, mummo syytti hänelle kostamisesta, äiti hymyili hiljaa. Sosiaaliviranomaiset painostivat ja painostivat. Minua. Lopulta poikaystäväni lähti.
Kului viikkoja ja tukihenkilön luonani käydessä itkin yksinäisyyttäni. Hän myönsi virheensä. Kaikki paine oli kohdistettu minuun. Isän olemassa oloa ei muistanut kukaan.
Kesäkuussa. Sain jo ennen koko episodia tapaamaltani mieheltä kutsun kahville. Olin siis 4 kuulla raskaana. (Tässä kohti muutin perhekotiin odotukseni ajaksi)
Tapailimme muutaman viikon ja kerroin raskaudestani. Alkuun mies oli shokissa, mutta jatkoimme tapailua. Vatsani kasvoi ja liikettä alkoi näkyä ja pikku hiljaa hän otti asian omakseen. Hänestä masu oli ihana ja olemukseni seksikkäin mitä hän oli koskaan tiennyt olevan.
Aika kului. Muutin ensikotiin sosiaalitoimen painostuksesta. Mies vieraili luonani lähes päivittäin vaikka välimatkaa oli 76km ja oli mukana synnytyksessä.
Tytön ollessa 3kk muutimme yhteen omistusasuntoon. Pieneen yksiöön. Vauvan hoito oli mukavaa ja pienet varpaat ihanat. Ja kakan laadun vaihteleminen mielenkiintoista. Raha oli tiukassa ja siivoaminen ei ollut minun juttuni. Kului 1,5 vuotta. Rakkaus oli muuttunut ystävyydeksi.
Kaikki oli tapahtunut liian nopeasti. Tunsin, että jotain oli vielä elämättä. Erosimme. Riidoissa.
Muutimme pienen tyttäreni kanssa omaan asuntoon.
Sovimme tapaamisista (joka toinen vkl, joka ke, yleensä useammin) ja vaipan käytön lopettelusta.
Rahan käytön ja omasta asunnosta huolehtiminen yksin oli alkuun hankalaa. Onneksi apuun riensi mummot, tädit, serkut, ystävät, tätien ystävät.
Koko suku kasvattaa. Toimii meillä.
Tänään: Minä 20, tyttö 3.
Tyttäreni on sosiaalinen, iloinen ja terve.
Isä on edelleen kuvioissa ja tapaa tyttöä säännöllisesti. Molempien menot otetaan huomioon ja kumpikin on valmis joustamaan.
Tyttö vierailee usein tädeillä ja mummeilla. Välillä saan ihan kiilata väliin saadakseni viettää aikaa tyttöni kanssa :)
Minä. Minä hain töihin hieman ennen kotihoidon tuen loppumista ja nyt työskentelen Suomen suurimmalla teleoperaattorilla jo kuudetta kuukautta. Tänään hain opiskelemaan ammattitutkintoa ja lukiota. Jonain päivänä valmistun opettajaksi.
Rahat on tiukassa. Puhelinlasku maksamatta, mutta miksi stressata. Olen onnellinen ja hei asioilla on tapana järjestyä ;)
Ai niin. Nuoruuttani elän joka viikonloppu. Usein jopa riipaisemalla kovat kännit ;)
Että näinkin voi käydä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
hmm..mitenkä sun vanhemmat suhtautu?siis siihen, että olit niin nuorena raskaana.
Eivät sanoneet juuta, eikä jaata.
Antoivat tehdä päätökseni itse.
Sehän on varmasti mukavaa lapselle kun äiti elää nuoruuttaan joka viikonloppu,useimmitten ympäripäissään. Jippiajee.
Ei sillä,olen itsekkin 16 v. pikkuisen äiti mutten sentään noin vastuuton
tuskinpa ap:n lapsi on enää niin vauvamainen kun luulet.
eiköhän 3-vuotias pärjää sen 24h tutussa hoidossakin
pitää mammojenkin saada omaa aikaa
pärjää varmasti,enkä ole missään välissä väittänyt lasta liian pieneksi hoitoon.
olen täysin samaa mieltä että mammojen täytyy välillä saada omaa aikaa,mutta minulle se ei tarkoita sitä että lähes joka viikonloppu ollaan ympäripäissään.
ajatteleppa lapsen kannalta,kiva kun joutuu lähtemään joka viikonloppu hoitoon ku äitin täytyy päästä baariin.
Tekstissä lukee USEIN.
Nuoruutta voi toki elää muutenkin :)
mä olen myöskin saanu ekan lapseni 16v pariviikkoa synnytyksestä täytin 17v. iso vanhemmat auttoivat todella paljon vauvan hoidossa ja järjestelyissä jotta sain kouluni käytyä. lapsi nyt jo 15v ja sisarukaia 4kpl. jos haluaa oikeasti tässä maailmassa pärjätä lapsen kanssa kannattaa miettiä haluuako teini äiti olla!!! se on rankkaa ja vaikka itse on ihan lapsi on pienestä vauvasta huolta pidettävä!! jokianen sen itse kuitenkin päättää,.itse neuvoisin huolehtimaan ehkäisystä!!!
Jokainen sen itse päättää mitä elämällään tekee.
onko vastuutonta että äiti/vanhempi elää elämää viikonloppuisin jos tietää että lapsella ei ole mitään hätää ja on tutussa hoidossa? itse ainakin nautin joka toisen viikonlopun rauhasta ja omasta ajasta ja ajoittain myös aika humalankin kanssa tietäen ettei lapsella ole mitään hätää.. se että ottaa vaikka sitten ottaisikin joka viikonloppu ei ole vastuutonta jos tietää että lapsella on kaikki hyvin!!!