Minulla on kääpiömäyräkoira ja käyn päivittäin 2 kävelylenkkiä koiran kanssa. Lenkit kestää noin 35-45 minuuttia. Nyt olen alkanut toisen lenkin korvaamaan sillä, että heittelen omakotitalomme pihalla lelua koiralle noin 15min, jonka aikana koira siis juoksee ihan hullun tavalla koko sen ajan. Eikös tämä juoksu vastaa ihan hyvin tuota toista lenkkiä eikä siis tarvitse potea huonoa omaatuntoa, että toinen lenkki jää väliin ja se korvataan tällä pihalla juoksulla???
kävelylenkki vs.
6
371
Vastaukset
Voi korvata,jos mielestäsi toi 15 riittää omallesi.Kun on vähän yksilöllistä,mikä kellekkin riittää ja missä muodossa.
Lenkkiäkin on toki monenlaista.Meillä nimenomaan lenkki,ei pihalla touhuilut, on se pääkuntoilujuttu.Eli silloin mennään,eikä meinata.
Kun mitataankin liikuntaa,niin oleellistahan on,miten se koira liikkuu tai miten sillä on mahdollista liikkua.
Eli toisinsanoen se kelloaika tai edes kilometrimäärä ole aina se oleellisin,vaan miten se koira liikkuu.Riippuen siis liikunnasta,mutta jotenkin tuo 35 minsan päälenkki kuulostaa aika lyhyeltä.Ellei sitten koira saa liikkua omalla pihalla aika paljon.
Rodunasiantuntija en ole,mutta meijän tirrit kun on mennyt päivittäin kyllä paljon pitemmät lenkit...Meillä tulee lihakset koirille niistä metsälenkeistä. Niissä on maasto niin vaihtelevaa ja "leveät" ojat joita joutuvat ylittämään isännän kanssa. Viemme niitä myös hiekkakuopalle ja suvella tosi tehokasta liikuntaa, pohjalta heitetään keppiä ylös päin ja nämä juoksevat perässä;)))
- pennun kanssa 11vko
umalehtinen kirjoitti:
Meillä tulee lihakset koirille niistä metsälenkeistä. Niissä on maasto niin vaihtelevaa ja "leveät" ojat joita joutuvat ylittämään isännän kanssa. Viemme niitä myös hiekkakuopalle ja suvella tosi tehokasta liikuntaa, pohjalta heitetään keppiä ylös päin ja nämä juoksevat perässä;)))
itse myös saa kuntoa kun pellolla kulkee ohan kengillä vain....hiki tuppaa pintaan ja samoin pentu joutuu ahertamaan ellei ihan jäljillä sule vaikka hanki kantaakin pentua paremmin.
- .......
molossi kirjoitti:
Riippuen siis liikunnasta,mutta jotenkin tuo 35 minsan päälenkki kuulostaa aika lyhyeltä.Ellei sitten koira saa liikkua omalla pihalla aika paljon.
Rodunasiantuntija en ole,mutta meijän tirrit kun on mennyt päivittäin kyllä paljon pitemmät lenkit...Meillä on aina menty noin että kaks 35-45 min lenkkiä ja niillä mennään. aika ei valitettavasti riitä muuhun. ja missään metsissä ei voida mennä kun on vaunut mukana. en siis kysynytkään riittääkö tuo liikuntamäärä meille, tiedän itse että riittää, vaan että vastaako tuo pihalla juoksentelu kävelylenkkiä. Kiitos vastauksista!
tuo intenssiivi treenaus? jos koiralla on hyvä kunto ja saa paljon liikkumista päivittäin niin tuo pallon heitto ei silloin ole pahasta mutta
vähän liikuntaa ja sitten vartin intenssiivinen
juoksuttaminen ei ehkä ole paras mahdollinen tapa. tosinhan pikkukoirat (ainakin omani) juoksevat myös sisällä paljon.
jos ainakin kävisit ensin vartin lämmitelykävelyllä ennen sitä pallon heittoa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti37740129Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1158532Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos315980Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös224578Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi623845Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta523582Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D743141- 322838
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192428Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!192252