olen itse jo 30v täyttänyt ja painonhallinnan vaikeuden myötä olen alkanut oksentelemaan...
olen ihan normaalipainoinen 163/59kg mutta haluaisin saada vielä n. 9kg pois. tapa on väärä, tiedän, mutta jotenkin ollaan nyt ajauduttu tähän.
en halua saarnaa, osaan pitää niitä itsekin. olisin vaan kiinnostunut että kuinka paljon meitä aikuisia tämän asian kanssa painii.
sitten olisin kiinnostunut myös siitä, että kuinka nopeasti olette mahdollisesti laihtuneet jos oksentaa vain "lihottavat" pois? ei siis mitään päivittäistä oksentelua vaan niitä kertoja kun sortuu mässäämään urakalla.
eikö läheiset ole epäilleet mitään?
olen toisella palstalla törmännyt ihmisiin jotka pitävät oksentelua ihan painonhallintana, eli mässäävät kun siltä tuntuu ja sit oksennetaan pois. toisilla ollut tämä jo 13v ajan.
jos täällä tämmöisestä kokemusta niin kertokaa miten toimii.
olen ihan normaalipainoinen 163/59kg mutta haluaisin saada vielä n. 9kg pois. tapa on väärä, tiedän, mutta jotenkin ollaan nyt ajauduttu tähän.
en halua saarnaa, osaan pitää niitä itsekin. olisin vaan kiinnostunut että kuinka paljon meitä aikuisia tämän asian kanssa painii.
sitten olisin kiinnostunut myös siitä, että kuinka nopeasti olette mahdollisesti laihtuneet jos oksentaa vain "lihottavat" pois? ei siis mitään päivittäistä oksentelua vaan niitä kertoja kun sortuu mässäämään urakalla.
eikö läheiset ole epäilleet mitään?
olen toisella palstalla törmännyt ihmisiin jotka pitävät oksentelua ihan painonhallintana, eli mässäävät kun siltä tuntuu ja sit oksennetaan pois. toisilla ollut tämä jo 13v ajan.
jos täällä tämmöisestä kokemusta niin kertokaa miten toimii.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Minä olen myös aikuinen. Nämä sh:t nyt sahaavat, en aina itsekään tiedä mikä vaihe on päällä.
Mua ei oksentaminen ole koskaan laihduttanut. Ehkä siksi, että en perheen takia voi oksentaa niin usein kuin haluaisin (en oksenna mässäilyruokia, koska en suyö mitään epäterveellistä...) Mulle siis sopii parmemmin se, etten syö :)) Läheiset siis vauhkoo koko ajan...
Millä paltalla olet törmännyt ihmisiin jotka pitävät oksentelua ihan painonhallintana??
vihaan tätä sairautta, en kestäisi jos vielä kolmekymppisenä tämä sama vaivaisi minua! kauheata edes ajatella.. ja sitten kun on omia lapsia ja kaikkea.. hyi. ää auttakaa miten voin parantua!? elämä vain tuntuu niin tyhjältä ilman ahmimista, siis oikeasti. vaikka elämäni ei ole edes mitään erityisen tylsää ym. vaan ihan normaalia ja aktiivista ja kavereita ja muita nautinnon aiheita riittää. en jaksa ymmärtää mikä siinä ruuassa niin kiehtoo ;/
Täällä yksi aikuinen, yli 30...
Olen kait syömishäiriöinen mutten varsinaisesti anorektikko tai bulimikko. Vaan jostain sieltä välistä. En koskaan "ahmi".
Minulle on tarkkaa mitä syön per päivä, mutta jos oksentamiseen on mahdollisuus voin syödä esim. hampurilaisen ja oksentaa sen sitten...
Tiedän että oksentaminen on vaarallista puuhaa ja yritänkin tietoisesti hillitä sitä.
Oksentelen melko harvoin ja vain jos voin tehdä sen täysin salassa (yksin kotona).
Olen jäänyt siitä "kiinni" mieheni toimesta ja nyt hän vahtii syömisiä ja vessakäyntejäni...
Siis yleensä en sitten juuri syö kun en voi oksentaakaan.
Katson minäkin olevani normaalipainoinen 163/48 - ehkä muutaman kilon voisin vielä keventyä.
Haluan että solisluut ja lantioluut näkyvät kevyesti - ei törröttäen...
Mutta koska tiedän ettei tämä ole "normaalia" olen alkanut pikkuhiljaa myöntää olevani syömishäiriöinen - mieheni näin ainakin väittää. Kukaan muu tästä ei sitten tiedäkään.
Kun ei ole ketään kenelle asiasta puhua, tulee välillä hieman yksinäinen olo...
mulla on 7-vuotias tyttökin. sairastin joskus anoreksiaakin ja sh:tä mulla ollu jonoin 12-vuotta.
Täällä myös yksi nuori aikuinen. Olen myös kärsinyt erilaisista syömishäiriöstä jo kahdeksan vuoden ajan. Sairastuin bulimiaan kolme vuotta sitten ja sairautta hoidettiinkin, mutta se on taas nostanut otettaan. Oksentelen päivisin, ja illat koitan paastota. Mieheni tietää, kerron välillä että "tänään oksensin". Huolissaan ovat läheiset myös. Mulla kuuluu tähän myös keskivaikeaa masennusta, paniikkihäiriötä ja ahdistuneisuushäiriötä.
Vaikka yrittää syödä kuituja ja pitkiä hiilareita on ikään kuin pakko syödä, ahmia ja oksentaa. Se on kuin huumetta.
Mutta sitten on taas kamalan huono olo kun on oksentanut. -miksi teen itselleni näin.
Vierailin sivuilla ensimmäistä kertaa, koska halusin yrittää selvittää joko oireeni on luokiteltavissa sh:ksi. Oon aikuinen, alle 30, ihan normaali, hyvinvoiva ja onnellinen nainen. Mutta ajatukset pyörii taas koko ajan ulkonäössä. Kiloja on talven aikana kertynyt ja vatsa kasvanut. Oon nyt 165/64. Enkä pidä itseäni edelleenkään liikalihavana, mutta tottahan haluaisin turhat kurvit pois, kukapa ei. Kilot on kertyneet pelkästään usein toistuvien ahmimisten takia. Olen oksennellut vain muutaman kerran tämän vuoden puolella, mutta oon hyvin huolissani, että alan tehdä sitä useammin. Keikun siinä rajoilla, että otanko itseäni niskasta kiinni vai annanko mennä... Toivon kovasti, että pitäisin pintani ja pysyisin järjissäni..
"Vierailin sivuilla ensimmäistä kertaa, koska halusin yrittää selvittää joko oireeni on luokiteltavissa sh:ksi. Oon aikuinen, alle 30, ihan normaali, hyvinvoiva ja onnellinen nainen. Mutta ajatukset pyörii taas koko ajan ulkonäössä. Kiloja on talven aikana kertynyt ja vatsa kasvanut. Oon nyt 165/64. Enkä pidä itseäni edelleenkään liikalihavana, mutta tottahan haluaisin turhat kurvit pois, kukapa ei. Kilot on kertyneet pelkästään usein toistuvien ahmimisten takia. Olen oksennellut vain muutaman kerran tämän vuoden puolella, mutta oon hyvin huolissani, että alan tehdä sitä useammin. Keikun siinä rajoilla, että otanko itseäni niskasta kiinni vai annanko mennä... Toivon kovasti, että pitäisin pintani ja pysyisin järjissäni.. "
Aivan kuin mun kynästä, mä en tiedä mitä itsestäni enää ajatella. Aloitin laihdutuksen kovalla metelillä ja nyt tunnen itseni huijariksi.
En ole vielä oksentanut paljoa mutta pelkään sitä tunnetta mikä oksentamisen jälkeen mut valtaa. Kun ahmin, ahmin ja ahmin kaikkea herkkua ja sit saatan oksentaa tosta noin vaan kaiken pois.
On ahminut ja kylläinen olo mutta vatsa on tyhjä ja tulen siitä mielettömän iloiseksi. Sitten seuraavaksi masennun kun huijaan ja tiedän että tavallaan kiikun veitsenterällä.
En voi miehelle kertoa, toisaalta ei se varmaan edes uskoisi vaikka sanoisin. Kavereille en voi kertoa koska pelkään menettäväni kasvoni, en yksinkertaisesti voisi kertoa ettei mulla olekkaan niin hieno itsekuri mitä väitän vaan että huijaan heitä ja varsinkin itseäni.
Sitten tosiaan huolestuttaa ja hävettää kun on lapsiakin, oma tyttökin vielä. Tosin hän on onneksi vielä hyvin pieni ettei ymmärrä mistään syömishäiriöistä.
Olen nyt jonkin aikaa kiinnittänyt tosi paljon huomiota ruokavalioon, silloin kun syön terveellisesti niin kaikki on hyvin mutta sitten kun mässään ja oksennan niin painiskelen itseni kanssa.
Mun tekisi mieli mässätä koko ajan. Mies herkuttelee eikä todellakaan ole helppoa yrittää pitää painoa kurissa kun koko ajan on jotain herkkua saatavilla ja mies usein pois kotoa eli käytännössä voin oksentaa milloin vain kun lapset ei vielä ymmärrä.
Mä en ymmärrä miksi en enää salli normaaleja repsahduksia itselleni...
Ehkä se johtuu siitä että olen nyt vaan yksinkertaisesti saanut kiloistani tarpeeksi, ja siitä että vaatteet näyttää kivoilta mutta kun ne vetää päälle niin näyttää joltain valaalta, vaikka oikeasti en edes mikään valas ole. sellaisena vain itseni näen :(
Juu, tarkotin vastauksen luukustalukaali:lle...
yli 30 jo..lapset 7 ja 12
Ja kyllä ne läheiset epäilee.
LUUKUSTALUKAALI!
ihan kuin minä. ulkonäkö TAAS pakkomielle, ja etenkin paino. Mulla 4 vtytär ja 2,5v poika. Raskaudet lihotti mua sikapaljon. Sain kuitenkin kilot pois, mutta pelko lihavuuteen jäi. päivinä jolloin syön terveellisesti ja hyvin, ei hätää, mutta auta armias jos herkuttelen. Mielessä pyörii koko ajan: "läski ämmä, läski ämmä". IHAN KAMALAA!!!! ja mua ottaa suunnattomasti päähän nykyajan naisihanne ja laihuuden ihannointi ja silti olen tälläinen. Tää on niin ikävä sairaus...=( pahinta on se kun KOKO AJAN AJATTELEN RUOKAA! se on kuin huume. eikä sitä voi lopettaa kokonaankaan....Olen normaalipainoinen tällä hetkellä...mies on huomannut että olen vauhko ruuan suhteen,mutta ei ole huolissaan, kun kuitenkin normipainoinen olen...
Hyvin pelottavaa.
Mäkin olen ihan vauhko syömisten suhteen, tai siis musta on tullut. Raskauskilot sain pois mutta kun imetys loppui niin syöminen jatkui, tällöin alotin tupakanpolton. Olin polttanut joskus teininä ja jotenkin salakavalasti rööki tuli mukaan.
No, paino pysyi viime kesään asti kurissa joten kuten vaikka herkuttelinkin, tein tosi paljon töitä joten varmaan kulutinkin aika paljon. Viimeinen niitti oli kun lopetin röökaamisen.
LUOJA MITEN KAIKKI ALKOI MAISTUMAAN HYVÄLTÄ!!!
Se tunne kun suussa on hampurilaisia, pitsaa, karkkeja, majoneesia, kakkuja, pullia, ihan mitä vaan! Ja saa maha täynnä pötkötellä illalla sohvalla ja lasten nukahdettua voi kaivaa sipsit kaapista ja SYÖDÄ! aaahhh...
No, puoli vuotta kun vedät niin johan tiedät vetänees... Alkaa pikkuisen pöksyt kiristää. Yritin muuttaa ruokavaliota mutta kun ei se onnistunutkaan, mun keho huutaa rasvaa ja sokeria.
Saatoin kaupassa hyvinkin kävellä herkkujen ohi päättäväisenä, mutta sitten kassalta käännyinkin ympäri ja kahmin taas iltaherkut valmiiksi.
Nyt olen aloittanut polttamaan uudelleen koska en kestä enää itseäni kun vaan syön ja syön. Mä olen päättänyt nyt karistaa nää vitun kilot ja sit lopetan uudelleen enkä enää ala syömään paskaa!
Mä inhoan itseäni. Olen aina olut pieni, hoikka ja kaunis. Vaatekoko oli raskausaikanakin s. Nyt hyvä jos m menee päälle. Mä vihaan tota pelastusrengasta ja mun huonoa ihoa joka johtuu huonosta ruuasta.
Voin myöntää että olen varmaankin myös jonkin verran masentunut koska näen itseni niin vääristyneenä. Lihavana ja rumana. 30 paukkui rikki enkä voi vain kösittää etten ole teini enää, haluaisin olla, tai ainakin näyttää siltä.
En halua olla luuranko mutta 9-10kg olisi ihanteellista saada pois. Tiedän että olsiin silloin liian laiha mutta silloin tuntisin itseni kauniiksi, voisin käyttää sellaisia vaatteita joita haluaisin.
Mä tiedän että olen sairastumassa todella vakavasti. Tänään söin kaukun palan ja oksensin sen pois. Söin salaattia ja tuli tunne että sekin pitää oksentaa pois. En oksentanut. On sentään jotain järkeä päässä.
Osasyy on myös julmettu väsymys. Molemmat käydään miehen kanssa töissä, 2 pientä lasta, meillä vielä töiden lisäksi oma pieni yritys johon kuluu aikaa ja tietty kaikki täällä kotona on mun harteilla kun mies vääntää iltaisin firmalla. Pitäisi säästää, eli kaikki ylimääräinen menee säästötilille, mua väsyttää, vituttaa, lihon ja rumenen. Eikä löydy muuta keinoa saada itsestään ihmisen näköistä kun joku vitun syömishäiriö ;(
Mutta kun en vaan voi itselleni mitään... Ja toisaalta en edes halua voida.
Musta tuntuu että mun pää pimenee kohta.
Toisaalta ihanaa että tiedän etten ole yksin, että täällä on joku joka ajattelee samalla lailla kun minä. Joku joka oikeasti ymmärtää kuinka pahalta tuntuu omassa kehossa olla vaikka kaiken pitäisi olla hyvin. Samalla kuitenkin se, että on muitakin on hyvin surullinen asia.
Ihanaa jos joku jaksoi lukea ja sain purkautua.
Tuntui niin kuin 100kg olisi vierähtänyt pois harteilta.
Hei luukustalukaali!
luin kirjoituksesi ja löysin itseni taas. Meilläkin elämäntilanne aika kaaottinen. 2 lasta, mä opiskelen ja käyn töissä,mies rankassa duunissa ja nuorimmalla vielä diabetes. Se edesauttaa syömishäiriötä siinä suhteessa että jatkuvasti saa olla tarkkailemassa miten pieni syö... ja mulla sama juttu tön röökin suhteen. olin sen jo lopettanut, mutta nyt taas ratkennut. Pakko saada tunkee suuhun jotain, ees tupakkaa sit. Mä olen myös huolissani itsestäni, mutta en voi toisaalta itselleni mitään...
Viikko meni jo ihan hyvin, mutta tänään kävin vaa´alla. Painoa oli tullut 2 kiloa. Sitten mentiin hampparille lasten kanssa. Mä päätin syödä hyvällä omalla tunnolla....mutta kuinkas ollakkaan,en pystynyt. Oksensin. En kaikkea, mutta osan. Sit käytii sukuloimassa ja oksentamisen jälkeen elimistö suorastaa huutaa kaikkea...joten söin pasteijan ja mokkapalan ja karkkia. En päässyt oksentaa. Kotona sitten ruokaa ja jälkiruuaksi vedin suklaata kun tuntui että millään ei ole mitään väliä. Sitten oksensin taas. Että näin. Mä olen vasta 23, mutta siltikin, musta tuntuu samalta kuin susta, että en ole enää teini, enkä voi koskaan ollakkaan. tai näyttää siltä. Ehei,ei kahden lapsen äitinä. Ehkä mä yritän hallita kaaottista elämääni näin, en tiedä. Mutta tällä hetkellä ihan paska olo, kurkku käheä yrjöämisestä ja päähän ottaa... Kunpa voisin vain syödä terveellisesti,sortumatta ainakaan näin usein herkkuihin, niin voisin olla hoikka ja terve. Mutta pahinta on tämä päänsisäinen ääni joka hokee" läski ruma ämmä". MITEN MÄ HILJENNÄN SEN? kiitos teille jotka luitte. ja luukustalukaali, voimia. Ainakin 1 ihminen ajattelee ja ymmärtää sua...valitettavasti. Tätä ei toivoisi kellekkään, ei edes pahimmalle vihamiehelle...
jooh, viikonloppu ja silloinhan saa herkutella? oi ja voi...
käytiin mäkissä mekin tyttären kanssa, itse otin salaatin ja söin tytön hampparin jämät ja pari ranskista. päästiin kotiin niin vessaanhan minä :/
oli niin kamalaa oksennettavaa ne ranskismöykyt että homma jäi ikäänkuin puolitiehen, tiedänpä että ei tarvii ainakaan enää niihin sortua kun ei niitä saa iisisti ylös.
musta on tullut ihan neuroottinen ton painon kanssa. silloin kun se näytti 63 (saman verran kun silloin kun lähdin synnyttämään) niin jotain naksahti mun päässä. seuraan syömistä ja pidän tarkaa kirjaa joka ikisestä suupalasta.
noi pienetkin herkut haluun siitä pois, toivotaan että mulla löytyy joku järki joka käskee sitten olla mieluummin syömättä niitä kuin oksentaa.
olen nyt saanut 1.5kk aikana pudotettua 4kg, ihan sopiva määrä. vielä olisi 9-10kg jäljellä. mä en ole 2 viikkoon voinut itseni "antaa mennä" ja mässätä kunnolla koska mä en vaan yksinkertaisesti kestäisi sitä jos vaaka näyttäisi viikon jälkeen vaikka 100g enemmän kuin edellisellä viikolla.
mä tiedän että noi mun lipsahdukset ei ole kuin pikku kaloja suurissa vesissä mutta mun kroppa ei enää tajua. ihan niin kun mun omat aivot olisi juosseet jonnekin karkuun. 1/3 juustohamppari ja korallinen ranskiksia, ja tämä äiti oksentaa ettei liho.
mulla on yhdet tavoite farkut ja paita, hoen itselleni kanssa koko ajan tota "läski ämmä, läski ja laiska" tai siis joku mun päässä hokee sitä. ja mulla silleen ihan lähtenyt lapasesta tää että en edes halua alkaa hellittämään ennen kuin ne vaatteet menee mun päälle. menee silleen että näyttää hyvältä.
hillun, hypin, pompin ja jumppaan täällä kotona koko ajan. no lapset ainakin tykkää.
kavereille oon ihan muina miehinä, tää on ainoa paikka jossa voin ihan täysin avoimesti kertoa mitä ajattelen.
äitini saarnaa siitä että olen alkanut polttamaan, voi kumpa hän tietäisi niin lopettaisi ja antaisi mun edes polttaa rauhassa :/
mutta en voi kertoa, en, en en. en vaikka mieli tekisi.
niin tietävätkö lapsenne, että joskus oksennatte. mulla on 7-vuotias ja se on tajunnut. huomannut myös sen et mää aina välil olen ahminut ja jos on jotai herkkuja vahtii, etten syö kaikkea ja varaa omat ajoissa..vieraissa hävettää ku tyttö sanoo et äiti et saa syyvvä mun ruo0kia/herkkuja..
yritän peitellä tätä kyllä tytöltä niin paljon kun voin, mutta väliin en pysty. mitenkähän vaikuttaa lapseen?
Lapsi huomaa äidin ruokakäyttäytymisessä olevan ongelman. Äiti ei suhtaudu ruokaan normaalisti ja lapsi saa vääristyneen kuvan ruoasta. Se on pahaa, vaarallista ja sitä pitää tarkkailla. Samaa sukupuolta oleva aikuinen on aina se josta katsotaan mallia miten elämässä toimia. Lapsi voi myös sairastua ja jo hyvin nuorena.
Olisi siis tärkeää mennä ajoissa aikuisen puhumaan syömisongelmasta jos on lapsia.
Ja kyllä ne lapset huomaa käytöksessä muutoksia elleivät suoranaisesti ole nähneet oksentelua tai ahmintaa. He aistivat.
Minä olen 25 v. ja tavoitteenani on saada 10 kiloa pois. Nyt paino 61 kg..